Saat tuhansia euroja, jos muutat Perhoon – Lauri Laajala ryhtyi ratkomaan pikkukunnan ongelmia rahalla

Lauri Laajala on ilmiselvästi kauppamies. Ehkä vähän saarnaajakin: karismaattinen, sellainen, jota on pakko pysähtyä kuuntelemaan.

Tuttavallinen leveä hymy ja suuren käden puristus, kuin kuulamiehen kouran ote, saa kyynisenkin keskustelukumppanin vakuuttuneeksi Laajalan ajatuksista: tämän täytyy olla hyvä idea!

Lisäksi hän puhuu paljon ja vuolaasti.

Perhossa kymmenen vuotta kunnanjohtajana työskennellyt Laajala seisoo kylän ainoan auki olevan ruokaravintolan ovella, räiskäleiden kokoisten räntähiutaleiden piiskaamana.

Tiedätkö mikä tuo on, hän kysyy ja osoittaa ravintolan edessä olevaa jättimäistä lumipalloa.

Se on kuula.

Maaliskuinen räntäsade on kuorruttanut Perhon kunnan ylpeyden ja nähtävyyden, paikallisen kuulamörssäri Arsi Harjun kunniaksi tehdyn monumentin jättimäiseksi lumipalloksi.

– Koko ajan piti kuulemma tekovaiheessa kuulaa kasvattaa, kun sankari on niin kookas, Laajala taustoittaa.

Kuula on läpimitaltaan sama kuin työntäjälegenda pituudeltaan, siis 183 senttiä. Halsualainen taiteilija Seppo Kalliokoski asetti kuulan liikenneympyrän keskellä sijaitsevaan ja halkaisijaltaan 21,29-metriseen kuularinkiin vuonna 2004 kunnan tilauksesta ja kunnianosoituksena urheilijalle. Ringin mitta vastaa Harjun vuoden 2000 olympialaisten legendaarista kultatyöntöä.

Perhon keskustaa. Väkiluku on laskenut pitkään ja käänne olisi tarpeen. (Kuva: Sakari Vainionpää)

On lauantai ja lounasaika. Perhon keskusta, yhden pitkän pääkadun raitti, tämä kuulan seutu, on hiljainen. Tungosta ei ole lounasravintolankaan ovella.

Ravintoloitsija Ibrahim ”Ibo” Yilmaz laajensi yökerhonsa lounasravintolaksi reilu vuosi sitten kunnanjohtaja Laajalan vinkistä. Arkisin väkeä riittää, vaikka Laajalan mukaan tapana onkin käydä lounaalla kotona.

– Minä kannustin yrittäjää, että ottaisi toimintaansa ruokapuolenkin mukaan, että kyllä me perholaiset tarvitsemme kunnon ravintolan. Ei täällä yökerho yksistään menesty, Laajala sanoo.

Perhossa on noin 2 600 asukasta. Arviolta joka neljäs asukkaista kuuluu vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Yhdessä Suomen lestadiolaisimmista kunnista yökerho ei siis välttämättä ole menestyskonsepti.

Laajala kertoo Perhosta avoimesti ja ylpeydellä. Itsestään hän puhuu usein kolmannessa persoonassa. Hän mainitsee esimerkiksi, että ”joku saattaa Perhossa olla Laajalaakin puheliaampi.”

Perho on pieni keskipohjalainen kunta. Voi sanoa, että se on kaivannut pelastajaa. Vuosituhannen vaihteessa kunnassa asui noin 3 150 ihmistä. Tilastokeskuksen viimeinen varma luku on toissa vuoden joulukuulta. Silloin Perhossa eli enää alle 2 600 asukasta. Väkiluku on laskenut tasaisesti.

Vaatimattomalla asenteella tällaisia ongelmia ei ratkaista, Laajala ajatteli. Hän ilmoitti heti kunnanjohtajana aloittaessaan, että julkisissa ja hallinnon puheissa luovutaan vaatimattomuuden viljelystä.

– Se on meillä kirjattu ihan virallisiinkin muistiinpanoihin, hän sanoo.

Parin viimeisen vuoden aikana ihmisiä on houkuteltu Perhoon kylmällä käteisellä ja muilla eduilla.

Laajala polkaisi yrittäjien ja päättäjien kanssa käyntiin bonuskampanjan, jossa uusille asukkaille tarjotaan ensimmäisen täyden kalenterivuoden asumisen jälkeen 3 000 euroa ja kolmen sekä viiden vuoden jälkeen vielä 2 000 euroa lisää. Perhossa syntyneitä lapsia huomioidaan yksivuotiaina 1 500 euron lapsibonuksella.

Lisäksi alle 21-vuotiaat perholaiset nuoret, jotka säilyttävät kotikuntanaan Perhon opiskeluaikanaan muualla, saavat muutaman sadan euron bonuksen vuosittain. Opiskelijoilta hakemuksia kuntaan tuli 103 kappaletta. Helmikuun lopussa opiskelijabonuksia maksettiin jo yhteensä 34 650 euroa.

Opiskelijabonukset kunta maksaa rahana, muille kuntaan muuttajille osa eduista tulee yritysten lahjakortteina. Kunta saa rahaa takaisin uusien asukkaiden maksamista veroista.

– Kyllä raha on aika hyvä houkutin. Osa bonuksista on lahjakortteja paikallisiin yrityksiin. Ilman yrityksiä kunta ei pyöri eivätkä yritykset ilman kuntalaisia.

Muuttajia houkuttelevan kampanjan aikana Perhon väkiluku on kääntynyt kasvuun, sanoo Laajala. Imu on vaihteeksi sisäänpäin. Kunnan väkiluku kasvoi viime vuoden aikana 13 ihmisellä.

Ravintolan tyhjällä tanssilattialla soi Lähi-itä. Musiikki on sen verran kovalla, yökerhoaikojen perua kaiketi, että ääntä on korotettava pöydän yli keskusteltaessa. Se sopii, emme häiritse muita, sillä muita ruokailijoita ei ole, lukuun ottamatta empivää pariskuntaa, joka noutaa tiskiltä vaivihkaisesti pitsat kotipaketissa. Laajalan pari tunnistaa, tietysti, ja kunnanjohtaja tervehtii paria reippaasti.

– Minä tervehdin kuntalaisia aina, niitäkin, jotka saattavat somessa öyhöttää tai kritisoivat minua. En vaihda kadun puolta, vaan nostan kättä. Yhdessähän tässä ollaan ja eteenpäin mennään.

Suorapuheista kunnanjohtajaa on ajoittain arvosteltu. Laajala sanoo sen kestävänsä, mutta sosiaalisen median keskusteluita hän ei enää seuraa. Jos joku yrittää antaa palautetta humalassa tai silloin, kun kunnanjohtaja on vaikkapa kassajonossa pienten lastenlastensa kanssa, hän tekee poikkeuksen ja vaihtaa jonoa.

– Olen täällä kuntalaisia varten. Mutta lastenlasteni kanssa liikkuessa olen tarkempi. Silloin pitää tunnistaa tilanne. Minullakin on yksityisyyteni.

Lauri Laajala kertoo, että parin viime vuoden aikana maksetut bonukset ovat tuoneet hieman muuttovoittoa.

Laajala valittiin Perhon kunnanjohtajaksi 2015. Hän siirtyi tehtävään Raahen seutukunnan ke- hittämiskeskuksen johtajan paikalta. Koulutukseltaan Laajala on agrologi, entinen maatilallinen ja Perhon poikia. Ennen uraansa Raahen seudulla hänellä oli lypsykarjaa ja peltoja, jotka on nyt enimmäkseen myyty.

– Pieni siivu maata jäi kotitilan ympärille.

Elettiin 2000-luvun alkua. Tilanpito kävi raskaaksi, eivätkä sen taloudelliset tuototkaan kannatelleet. Laajala mietti vaihtoehtoja. Kun tilaisuus hakea Raahen seudun kehittämiskeskuksen johtajaksi tuli, Laajalaa lykästi.

Vuonna 2010 hän puhui vuolaasti ydinvoimalaitoksen, sittemmin venäläisen Rosatom-yhtiön, edustaman hankkeen puolesta Raahen seudulle. Hän toivoi, että ydinvoimalaitos saataisiin Pyhäjoen Hanhikiveen, sillä ”taloudelliset vaikutukset olisivat erittäin merkittävät.”

Vaikka tapahtumat tämän päivän valossa näyttävät noloilta, tuostakaan vaiheesta puhumista Laajala ei hä- peä. Hän teki työtään silloisilla odotuksilla ja tavoitteilla.

– Silloin oli sellainen aika ja nyt on toisenlainen.

Työ Raahen seudun kehittämiskeskuksen johtajana oli kuitenkin viedä silloin noin viisikymppisen johtajan terveyden. Koti Ruukissa, lasten harrastukset ja työpaikka Raahessa ja välillä peltotöitä Perhossa. Kuukaudessa auton mittariin kertyi tuhansia ajokilometrejä ja viikkoon lähes 60 työtuntia.

Erään liiketapaamisen päätteeksi esimies kutsui Laajalan luokseen ja kysyi, miten tällä meni. Oli alkamassa talvilomaviikko, ja Laajala kertoi tekevänsä töitä lomalla ehkä vain kolme päivää ja että hyvin menee.

– Esimieheni kertoi minulle olleensa itsekin uupunut ja tunnistavansa kyllä merkit, Laajala kertaa.

Esimies otatti Laajalan työpuhelimen pois ennen lomaa.

– Menin ulos keskelle Raahen raatihuoneen toria. Mietin, olenko epäonnistunut. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että esimieheni oli oikeassa. Olin aivan lopussa. Tuosta huomiosta olen hänelle kiitollinen.

Paluu kotikuntaan oli lopullisesti edessä. Raahen ralliarkea Laajala ei enää jatkaisi eikä jaksaisi.

Kun kunnanjohtaja kertoi Perhon kotiseutupäivillä uusista bonuksista, Sinikka Tyynelän ja Jari Nulpponen päättivät muuttaa Jyväskylästä Perhoon.

Möttösen kylällä, noin kymmenen kilometrin päässä kuulalta, punaisen tuvan ovi on kutsuvasti auki. Viitasaarelta muuttaneet Jari Nulpponen ja Sinikka Tyynelä lakaisevat Tyynelän pirtin portaita ja kutsuvat sisään.

Jos Tyynelä ja kunnanjohtaja Laajala eivät olisi kohdanneet viime elokuussa Perhon kotiseutupäivillä, Tyynelä todennäköisesti asuisi puolisonsa kanssa vielä Keski-Suomessa ja katselisi kaupunkia kerrostalon parvekkeelta.

– Juttelimme Laurin kanssa siinä teltan takana, ja Lauri kertoi tästä bonuskampanjasta. Olimme tulleet Jarin kanssa kesälomalle kotipitäjääni, mutta kävikin niin, että jäimme siltä seisomalta asukkaiksi. Muuttokuorma tuli perästä myöhemmin syksyllä, Tyynelä nauraa.

Maalaistalo, Sinikan lapsuuden koti ja suvun sydänmaa, henkii 125-vuotiasta historiaa. Pirtin nurkassa on suuri avoin tulisija ja sen edessä ruokapöytä kahdelletoista. Kamareissa raksuttavat kellot, lankkulattiaa peittävät kirjavat räsymatot.

– Kyllähän tätä maisemaa nyt katsoo paljon mieluummin kuin sitä kerrostalon parveketta, yhtään tuomitsematta kenenkään asumisvalintoja, Tyynelä toteaa.

Jari Nulpposella ei ole juuria Perhoon, mutta hän sanoo tunnelman vetäneen puoleensa – ja kunnanjohtajan aktiivisuuden.

– Kaikki ovat ottaneet meidät hienosti vastaan, ja Laurin kanssa tuntuu, että kuntaan muuttajatkin otetaan ikään kuin mukaan kunnan kehittämiseen. Sellainen perinteinen kylän yhteisöllisyys tuo turvaa ja kotoisuutta. Saamme tiet auratuiksi ja apua, jos tarpeen on.

Sinikalla todettiin ennen paluumuuttoa Perhoon Parkinsonin tauti.

– Saan motorista harjoittelua halkojen kantamisella ja portaiden lakaisemisessa, ja aamuisin minun on tässä pirtissä mukava avata ääntäni ja lorutella. Ihmisen on vain yhtenä päivänä kuoltava. Muina päivinä on elettävä ja juuri sellaista elämää kuin haluaa. Enkä minä haluaisi asua missään muualla kuin täällä.

Risto Harju jatkaa perheyrityksenä vuosikymmeniä pyörineen huoltoaseman toimintaa pääkadun varrella.

Risto Harju, paikallinen huoltoasemayrittäjä, oli yksi bonusjärjestelmän ideaa kunnanjohtajalle tarjonneista. Hän pitää yrittäjien ja kunnan vuorovaikutusta ensiarvoisen tärkeänä.

– Se on sellainen kolmiyhteys, jossa jos yksi puuttuu, niin loputkin puuttuvat: yrittäjät, asukkaat, kunnan palvelut.

Nelikymppisen miehen huoltamo kuuluu nykyään ST1-ketjuun. Se on perheyritys, jonka aikanaan aloitti Riston isoisä 1950-luvulla. Huoltoasema, ”Perhon Esso”, on ollut samalla paikallaan pääkadun varrella, poikkeuksellisen leveän levikkeen ääressä, usean vuosikymmenen. Mies tarjoaa tuoreita mokkapaloja ja kehuu, ettei tässä kahviossa vitriiniin jää tarjolle eilisiä leivonnaisia.

Menestymisen mahdollisuuksia on, jos ymmärtää elää ajan mukaan. Viime kesänä huoltoasemalle päivitettiin ajanmukaiset tankkauspisteet korttimaksumahdollisuuksineen.

– Eivät ne ihmiset enää osanneet tulla tänne sisälle maksamaan. Jotakin piti tehdä.

Huoltamon sisustus henkii 60-luvun nostalgiaa. Naistenhuoneessa on kymmeniä pieniä hajuvesipulloja, joita ohikulkijat tuovat aina lisää, niin paljon, että välillä on meinannut tila loppua. Peilit ja pinkki sisustus vievät kukkamekkojen ja avoautojen aikaan.

– On itsestä kiinni, miten ja mitä kaikkea toimintaan voi kehittää, Laajala ja Harju toteavat yhdessä.

Räntäsade ulkona yltyy. Vain noin 300 kilometrin päässä Helsingissä leikataan jo omenapuita, mutta Perhossa tehdään lumitöitä.

Kunnanjohtaja Laajala kävelee kohti huoltoaseman vieressä sijaitsevaa kunnantaloa. Hän kertoo unelmastaan: Hän haluaa, että Perho jatkaa kasvuaan ja kaikki tekevät yhteistyötä ja ideoivat. Vaikkapa bussimatkoja uimahalliin sadan kilometrin päähän Kokkolaan tai kampanjoita muuttajien houkuttelemiseksi, sellaisia, jossa kaikki ovat osallisia eikä kukaan ulkopuolinen.

– Haaveeni on, että Perho on aidosti yhteisöllinen ja tänne halutaan jäädä yrittämään ja asumaan. Ja että yrittäjyydestä puhutaan myös kouluissa, joka puolella. Se on nimittäin muutakin kuin makeisten myyntiä luokkaretkeä varten.

Kunnanjohtaja Lauri Laajala Perhon kevättalvisessa lumipyryssä. Perhossa vaatimattomuus on nykyään pannassa, Laajala kertoo.