Keskustelija. Muusikko Mikko Joensuu suosittelee yksinoloa jokaiselle.

Ensin odotettiin Mikko Joensuun Joensuu 1685 -yhtyeen toista levyä. Sitten Mikko Joensuun soololevyä. Lopulta Joensuu ilmoitti julkaisevansa levytrilogian, jota hän on tehnyt kymmenen vuotta ja jonka ensimmäinen osa, Amen 1, ilmestyi toukokuussa. Trilogia käsittelee uskonnollisuutta ja jumalasta luopumista.

Miksi Joensuu 1685 ei julkaissut toista levyä?

Henkinen vointini oli siihen aikaan huono ja huomasin, että se alkoi vaikuttaa negatiivisesti myös Joensuu 1685:n musiikkiin. Muun musiikin tekeminen tuntui helpommalta, joten ajattelin, että Joensuun oli hyvä jäädä odottamaan parempia aikoja. Päädyin lopulta kanavoimaan paljon tuon ajan tuntemuksia näiden mun omien levyjen kappaleisiin.

Sitten menit yksin Alajärvelle mökille ja teit kolme levyä jumalasta luopumisesta. Ihan kuin Bon Iver tuli jätetyksi, pakeni mökille ja teki klassikkolevyn.

Eivät levyt ole pelkästään kolme levyä jumalasta luopumisesta, vaikka se on ollut tosi iso teema mun elämässä viimeiset kymmenen vuotta. Enemmänkin niin, että jos laulan jumalasta, paholaisesta tai synnistä, niin ne on lopulta aika universaaleja teemoja, jotka saavat vain tietyn muodon. Uskonnollisuus on iso asia mulle, ja se, että on marinoitunut tietyssä kulttuurissa, antaa kontekstin ja tavan kertoa asioita.

Miten karismaattinen kasvatuksesi sitten näkyy musiikissasi?

Kaikki on lähtenyt seurakunnasta. Kun aloin tehdä kappaleita 13–14-vuotiaana, oli selvää, ettei niitä olisi saanut tehdä kuin Jumalasta. Muu olisi ollut joutavaa. Joensuu-levyn tekemisen aikaan sain tukea kantriartisteista ja Spiritualizedista, jotka käyttivät kieltä, johon olen tottunut, mutta vinksauttivat sitä niin, että sen avulla pystyi sanomaan jotain myös uskonnon ulkopuolelta. Aiemmin se oli mustavalkoista, että teet joko näin tai jotain muuta.

Kuvaile kolmella sanalla trilogiasi osia.

Mä tein niille puoliksi huumorilla työnimet, joita en varsinaisesti ajatellut ääneen sanovani. Mutta ensimmäinen on wall of sound -kantria, eli tosi pehmeää ja tosi isoa kantria. Toinen on Radio Nova -noisea, siinä on yksinkertaisia, popista ammentavia kappaleita. Kolmannen kohdalla päässä pyöri vain hahmotelma kosmisesta eksistentialismista. Se on syvää ja pysähtynyttä syntetisaattorimusiikkia, vaikkei varsinaisesti olekaan synamusaa.

Millaista oli viettää pitkiä aikoja yksin mökillä?

En ole varmaan koskaan ollut noin paljon yksin. Sai heittäytyä siihen fiilikseen, milloin tekee mieli tehdä mitäkin. Aika menetti merkityksensä, kun teki vain. Päivä loppui aamuseitsemältä ja alkoi iltapäivällä neljältä. Kun kyllästyin musiikkiin, menin heittelemään maalia mökin viereen ripustamalleni kankaalle ja sitten taas jatkoin. Se oli hyvin puhdistava kokemus. Rohkaisen kaikkia menemään jonnekin tekemään yksin jotain, mihin tuntee intohimoa.

Levysi ammentaa syvältä kantriperinteestä. Mitä ajattelet ”ajattoman musiikin” käsitteestä?

Se menee helposti toistamiseen ja tylsyyteen. Jos joku asia on tehty 70-luvulla ja se on ajatonta, niin sen uusintaminen ei välttämättä olekaan kovin ajatonta. Ajattomaksi sanotaan yleensä positiivisessa mielessä, mutta se ei ehkä olekaan niin positiivinen asia, koska se sanotaan aina siksi, että jokin kuulostaa joltain toiselta. Mä haluaisin kuitenkin ajatella sitä enemmän sen jonkin asian puhtautena.

Miltä tuntui tehdä levyä, jota monet ovat odottaneet vuositolkulla?

Ei ole ollut tarvetta julkaista mitään aiemmin, joten olen voinut olla omassa maailmassani. Siksi se on hahmotonta itselle, mitä odotetaan tai ei odoteta. Ei se oikein käynyt mun mielessä, että jotkin odotukset olisivat jotenkin erikoinen asia.

Olit 22-vuotias, kun Joensuu 1685:n levy ilmestyi. Mitä ajattelet siitä nyt?

En ollut kuunnellut sitä varmaan viiteen vuoteen. Jokin aika sitten tuli sellainen hetki, kun tajusin, että sehän varmaan löytyy jostain Spotifysta, niin kuuntelin sen, ja silloin se tuntui aika sympaattiselta. Se muistutti niistä hetkistä, kun sitä teki välittämättä, miltä se kuulostaa. Niiden aikojen suhteen musiikkiin haluaisin kyllä pitää jatkossakin mukana.

Miten sitten olla vakavoitumatta ja leipääntymättä?

Täytyy vain tehdä tietoinen päätös. Se on kohta, jossa monet lopettaa nuoruuden harrastuksen. Mä itse suhtaudun aitoon itseilmaisuun ihmisen pyhänä puolena, joka erottaa meidät muista eläimistä. On hienoa, että jokainen ihminen voi heittäytyä mielenmaisemaansa ja purkaa sitä, oli se kirjoittamista tai kuvataidetta tai mitä tahansa. Sillä tavalla mä suhtaudun siihen vakavammin. Helposti sitten, kun tulee ikää ja kokemuksia mihin verrata, muuttuu systemaattiseksi ja alkaa analysoida asioita kulmilta, joilta niitä ei koskaan pitäisi analysoida. ■