”Jossain vaiheessa tunsin Nigerian historian paremmin kuin Suomen historian”, Mari, 31, nauraa. ”Olin ollut niin monen nigerialaisen kanssa.”
Olemme etkoilla Marin luona Helsingin Kalliossa. Paikalla on myös Anna, 25, ja Tiina, 54. Seinällä on kuva Bob Marleystä sätkä suussa. Jos Marley eläisi, tänään olisi reggae-legendan 68-vuotissynttärit. Sen kunniaksi Tavastialla järjestetään perinteinen Reggae Snowsplash -tapahtuma, jonne suuntaamme myöhemmin illalla.
Nyt tarkoitus on puhua siitä, mikä afrikkalaistaustaisissa miehissä sytyttää. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään viikottain klubeja, joissa pääasiassa Nigeriasta, Ghanasta ja muualta Länsi-Afrikasta syntyjään olevat miehet juhlivat vaaleiden naisten kanssa. Keitä nämä naiset ovat? Mitä he hakevat?
Olen aloittanut tutkimusmatkani jo ennen etkoja haastattelemalla Maria.
Mari, 31
Mari kertoo, että hänellä on ollut yli sata ”ulkkaria”.
”Kyllä mä häpesin sitä joskus, mietin onko tämä suomalaisen moraalin mukaista. Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus. Turha tulla väittämään, että tietää mitään elämästä, jos on viettänyt sen kahdeksantoista ihmisen kanssa. Tuntemalla edes pienen osan jostain muusta kulttuurista, voit alkaa irtautua siitä sun espoolaisuudestasi.”
Istumme Helsingin Kalliossa, ravintola Rytmissä, jota pidetään suvaitsevaiston pesänä. Silti moni hätkähtäisi, jos tietäisi Marin vapaamielisyyden asteen.
Marin hiukset muodostavat villin pilven eläväisten kasvojen ympärille. On iltapäivä ja hetki sitten naapuripöydän musta mies on flirttaillut Marin kanssa. Mari kertoo sen minulle virnistäen.
Marilla on värikäs työhistoria vaatemyyjästä mainostoimistouran kautta ravintolatyöntekijäksi. Nykyään hän toimii konsulttina. Eroottisen kulttuurivaihdon hän aloitti parikymppisenä. Ensimmäinen pokailupaikka oli helsinkiläinen Molly Malone’s. Irkkupubin vetonaulana ovat ulkomaalaisten keikkamuusikoiden cover-bändit.
”Ensimmäinen syy siellä pyörimiseen oli livemusa. Mutta pian huomattiin kavereiden kanssa, että siellä oli paljon ulkkareita. Ja mikä parasta, miehet vaihtuivat. Pokaaminen oli takuuvarmaa.”
Ulkomaalaisissa miehissä oli hienoa myös se, että he uskalsivat lähestyä, toisin kuin kuppikuntaiset ja kompleksiset suomalaismiehet. Pari vuotta renkutusta kuitenkin riitti. Olutravintola vaihtui rytmibileisiin: Mari itse sanoo, että hän siirtyi Nigeria–Ghana-akselille.
”Yksi suurimmista rakkauksistani oli nigerialainen liikemies. Toinen elämäni suurista rakkauksista. Olin valmis menemään naimisiinkin, mutta se ei halunnut.”
Mari tuntuu suhtautuvan kaikkeen tekemäänsä intohimoisesti. On suuri työ pysyä naisen tahdissa jopa juomahommissa, vaikka itse nautin vain olutta ja hän 24 senttilitran valkoviinilaseja.
”Nigeria–Ghana-vaiheen jälkeen jäin seurustelemaan suomenruotsalaisen kanssa. Suoritin suomalaisuuden: olin töissä mainostoimistossa ja ajoin Audilla.”
Suhde kesti kolme vuotta. Pariskunta asui Kulosaaressa ja kodissa oli oma uima-allas. Mutta osallistuminen Esa Saarisen Pafos-seminaariin tiputti suomut silmiltä.
Mari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka ”näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi.”
”Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen.”
Etkoilla Mari kertoo saman tarinan – nyt loppuun asti.
”Mentiin tietysti sänkyyn siinä. Kyllä se antoi minulle suuseksiä, mutta kun tuli vuoroni, kieltäydyin. Ei ollut oikein fiilistä. Silloin vain otin, enkä antanut.”
Siis sillä samalla suulla, jolla oli tuhonnut kanan, kysyn, ja koko naisporukka repeää nauruun. Sitten Mari vakavoituu hetkeksi.
”Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa”, hän tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.
”Kauheaa, nyt mua sanotaan rasistiksi, kun käytin termiä alkukantainen. Mutta pitää kuunnella kehoa, ei mieltä.”
Muut naiset komppaavat.
”On tärkeää, ettei keskitytä vain sanoihin, pitää keskittyä muihinkin aisteihin”, toteaa Anna, jonka tyylikkyyttä kehumme kilpaa. Annalla on paitapusero, suorat housut, hillitty meikki ja taakse kiinnitetyt hiukset.
Anna, 25
Anna on musiikkiuraa aloitteleva sairaanhoitaja, joka seurustelee parhaillaan mosambikilaisen nuoren miehen kanssa. Anna on syntynyt ulkomailla mutta kasvanut pääkaupunkiseudulla. Hänellä on ”kirkolliset” juuret, vaikkei nykyään kovin uskonnollisena itseään pidäkään.
”Jos menet tanssimaan afrikkalaisissa bileissä, voit olla oma itsesi. Monikulttuurisessa ympäristössä ei tarvitse pelätä olevansa erilainen, koska kaikki ovat erilaisia”, toteaa Anna istuessamme kahvilassa kahden kesken. Hän arvelee, että monen naisen motivaatio etsiä ulkomaalaista seuraa on suomalaisten piirien pienuus.
”On tylsää ja pitkäpiimäistä olla jatkuvasti todistelemassa itseään. Maahanmuuttajat taas joutuvat todistelemaan itseään meille, kuinka hyviä rakastajia tai työntekijöitä he ovat. Ja kuinka puhtaita ihmisiä.”
Erilaisuuden kohtaamisen eroottisuutta on Annan mielestä turha vähätellä: totta kai lataus on suurempi.
”Voidaan miettiä, että kun suomalainen nuori gimma menee tuollaisiin bileisiin, hänet heitetään pedoille. Mutta menee se toisinkin päin. Mulla on kaunis ja nuori poikakaveri, ja kun lähdemme ulos, suomalaiset naiset iskevät hänen perseeseensä kiinni.”
Anna on tarkka, ettei joudu alistetuksi.
”Mulla on huonoja kokemuksia aggressiivista miehistä. Siksi olen halunnut nousta miesten tasolle, korostaa omaa maskuliinisuuttani”, Anna analysoi, vaikkei kovikselta näytäkään.
Aiemmin koetut ”rumat tilanteet” ovat tuoneet esiin taistelijan. Kun Anna oli lapsi, naapurin mies käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen.
”Tätä miestä ei koskaan rangaistu. Jäi olo, että hyväksikäyttöasiat sälytetään ulkomaalaisille. Suomalainen mies on ihan yhtä paha hyväksikäyttäjä kuin musta mieskin.”
Etkoilla suitsukkeen tuoksu sakenee ja reggae soi. Tunnelma vapautuu. Mistään ei hätkähdetä ja kaikesta saa puhua. Juuri kun olemme lähdössä bileisiin, tipahdan tuolilta. Naurattaa liikaa. Lattialla temutessani tunnen itseni torakaksi, joka ei pääse ylös. Olen Cockroach. Kun hihitys on tauonnut, joku naisista huudahtaa: ”Vaikeudet. Kiitetään vaikeuksia. Ilman niitä meistäkään ei olisi tullut mitään.”
”No, ei ainakaan tällaisia.”
Ja taas hekotetaan. Mutta on siinä pointtikin. Mari ja Anna ovat tietoisesti asettuneet vaikeisiin tilanteisiin. He puhuvat kulttuuritrippailusta: hakeudutaan vieraisiin piireihin ja pyritään ymmärtämään, mistä on kysymys. Anna esimerkiksi on seurustellut yläasteella sekä romanipojan että skinheadin kanssa. Rasismin nimeen vannonut poikakaveri oli valmis keskusteluun. Se johti onnistuneeseen käännytykseen: natsista kuoriutui stadilainen muotipoliisi.
Tiina on kuitenkin eri maata kuin nuoremmat kanssajuhlijansa.
”Minulla on eri lähtökohta kuin noilla muilla tytöillä. En ole valinnut mitään, olen kasvanut tämmöiseksi”, hän sanoo. ”En ole koskaan nainut suomalaisen kanssa.”
Tiina, 54
Keravalla vuokra-asunnossa majaileva Tiina kutsuu itseään ”luomumummoksi”. Hipin merkit ovat selvät: Pitkät hiukset keskijakauksella, pyöreät silmälasit ja päällä mukavaa puuvillaa. Pannussa porisee vihreää luomuteetä ja makeutusaineena käytetään intiaanisokeria.
Eteisen seinällä on Tiinan ”elämäntaulu”. Siinä on kuva maapallosta ja teksti: Tämä on meidän maa. Olemme kaikki maalaisia. Ulkomaalaiset tulevat ulkopuolelta.Tiinan itsenäinen elämä alkoi ulkomailla. Jo 17-vuotiaana hän lähti Brysseliin vaihto-oppilaaksi ja tapasi siellä ranskalaisen miehen.
”Mies oli varsinainen Obelix. 150 kiloa, 190 senttiä pitkä blondi. Ei todellakaan mikään tumma pieni baskeripää.”
Myöhemmin pariskunnalle syntyi lapsi ja naimisiin mentyään rakastavaiset muuttivat länsiafrikkalaiseen Togoon pitämään musa-baaria.
Kun olot Togossa kävivät ulkomaalaisille hankaliksi, perhe muutti Ranskan kautta Suomeen. Seitsemän vuotta sitten pari erosi. Silloin Tiina tajusi, että tuntee tasan kaksi suomalaista miestä: isänsä ja työpaikkansa pomon. Uusiin miehiin tutustuminen osoittautui vaikeaksi.
”On hirveän arkaluontoinen asia myöntää, että täällä koetaan ulkomaalaisen kanssa seurustelleen naisen olevan jotenkin liattu. Ettei ole kelvannut suomalaisille.”
Tiina ei voi tajuta asiaa.
”Suomessa on ihan hirveästi puutteessa riutuvia keski-ikäisiä mimmejä. Kun ikäiseni nainen haluaa seksiä, on paljon helpompi iskeä mustia poikia. Se on ihan no harm. Otat mitä haluat, ei soitella perään.”
Tulkkina työskentelevä Tiina onkin toiminut yhden naisen paritustoimistona, joka ei veloita palveluksistaan. Tunteehan hän jo työnsäkin kautta valtavasti afrikkalaisperäisiä miehiä Etelä-Suomesta.
”Olen järkännyt joskus kavereilleni tällaista seuraa. Homma toimii myös toiseen suuntaan: moni ulkomaalainen roikkuu täällä eronneena, lasten vuoksi. Hekin tarvitsevat seksikaveria.”
Kolme vuotta sitten hänen elämässään tapahtui ihmeellinen käänne.
”Pidin luomukauppaa Helsingin keskustassa. Siellä oli asiakkaana sellainen vanhempi intialainen kaveri, joka väitti olevansa selvännäkijä. Yhtenä päivänä tämä pysähtyi lähtiessään käsi ovenkahvalla ja sanoi: ’Kohta tästä ovesta astuu hyvä, rehellinen ja oikea mies. Hän on afrikkalainen. Vahingossa hän eksyy kauppaasi ja sinä tunnistat hänet.’ Nauroin kundille päin naamaa, että maaliskuussa, todellakin.”
”Seuraavana aamuna oven sitten aukaisi pelkkään tuulitakkiin pukeutunut musta mies. Kyseli jotain hostellista. Oli ihan jäässä siinä, hampaat kalisivat.”
Tiina tarjosi itäafrikkalaiselle teetä, ja tämä jäi kauppaan koko päiväksi. Seuraavana päivänä, nukuttuaan yön hostellissa, mies lähti Helsingistä, mutta alkoi soitella. Yhteydenpito kehittyi seurusteluksi.
Kun Tiina kertoi uudesta miesystävästään kavereilleen, onnittelujen sijaan hän sai tukun kysymyksiä: Kai olet tarkistanut että sillä on paperit kunnossa? Kai olet sitten varovainen, koska niillähän on kaikenlaisia sairauksia? Lopulta yksi ystävä muistutti, että ”niillä on aina useampia naisia kerrallaan”.
”Sinä päivänä päätin, etten puhu suhteestani enää kenellekään mitään.”
Mutta eikö ystävillä ollut oikeutta huoleensa? Eikö kyseessä ollut selvä ranta-poikamainen hurmausyritys?
”Miehelläni ei ole aikomustakaan muuttaa Suomeen”, Tiina nauraa. Miesystävä on kertonut viettäneensä nuorena yhdeksän vuotta Lontoossa. Ja tietävänsä, millaista on pestä valkoisten oksennuksia rappukäytävistä ja elää sosiaaliavustuksilla.
”Miksi haluaisin muuttaa pimeään jääkaappiinne ollakseni kolmannen luokan kansalainen? Rakastan paratiisiani”, hän on sanonut Tiinalle.
No siinäpä hyvä kysymys. Miksi Tiinakaan asuisi synkässä ja kylmässä, jos parempaakin on tarjolla ja lapsetkin ovat jo lähteneet pesästä? Tiinan kihlattu on 43-vuotias entinen jalkapalloilija, jolla on kotimaassaan kukoistava bisnes, omakotitalo, kaksi laivaa, pari bussia ja muutama moottoripyörä. Ja mikä parasta: joka päivä on kesä.
Tavastian tupakkapaikalla hengailee mustia miehiä ja vaaleita naisia. Muutamalla mukaan eksyneellä valkoihoisella miehellä on iso pipo tai muu merkki, joka paljastaa heidät sydämeltään jamaikalaisiksi. Reggaebileiden historia on Helsingissä jo noin 30 vuoden mittainen. Ensimmäinen klubi perustettiin valistamaan suomalaisia.
”Haluttiin kertoa reggaen juurista, siis köyhyydestä ja ghetoista. Meillä oli ajatus, että lähetettäisiin klubin voitot Jamaikalle hyväntekeväisyyteen”, kertoo Tanja Savolainen, joka ystäviensä kanssa perusti ensimmäisen jamaikalaiseen musiikkiin keskittyvän klubin 80-luvun alussa Natsalle. Rahoja ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi lähetettäväksi toiselle puolelle maapalloa ja klubin luonne muuttui, kun afrikkalaisperäiset miehet löysivät paikan.
”Fiilis alkoi muuttua. Klubista tuli sellainen lihatiski. Ei ollut enää kivaa.”
Edellisenä iltana olen kuvitellut tukehtuvani myskin tuoksuun, pelännyt henkilökohtaisen tilani puolesta ja kokenut suomalaisen miehen pienuutta monella tasolla. Pelkoni osoittautuvat liioitelluiksi. Silloin tällöin joku naisista moikkaa tuttuaan ja saa hymyn syttymään tummille kasvoille.
”Ovathan monet näistä miehistä aika tylsistyneitä. Olisi hyvä, jos pyörisi mielessä muukin kuin raha, pillu ja pilvi”, huutaa Anna korvaani.
Seurueemme ikäkuningatar Tiina viihtyy bileissä ihmeellisen pitkään, vaikka hän kertookin lopettaneensa juhlimisen, koska ei voi sietää humalaisia ihmisiä.
Illan lopussa lavalle nousee Suomessa asuva reggae-artisti Papa Zai. Anna on seurustellut miehen kanssa muutama vuosi sitten, Marilla on ollut ”säätöä” ja Tiina on Zain hyvä ystävä. Piirien pienuus huvittaa.
Kun ilta Tavastialla on ohi, kukin naisista menee omaan kotiinsa. Yksin. Aamulla Anna tapaa mosambikilaisen poikaystävänsä. Marin kiinnostuksen kohteet ovat viime aikoina vaihtuneet. Enää ykkössijalla eivät ole afrikkalaistaustaiset, vaan latinot.
”Olen oppinut espanjaa. Kun soturin näköinen, alaston ecuadorilainen puhuu sun omassa olohuoneessasi rakkaudesta, on siinä vähän parempi motivaatiotaso kuunnella kuin jossain yläasteella.”
Ecuadorilaisella on kuitenkin Suomessa myös vaimo. Myöhemmin suhde paljastuu, koska mies on jättänyt Facebook-profiilinsa auki. Soturi häipyy maasta. Mari kertoo aloittaneensa selibaatin.
Mutta Tiina on menossa naimisiin. Myöhemmin tänä vuonna hän ja mies saavat toisensa, ja hippimummo muuttaa lämpimään. ■
Marin, Annan ja Tiinan nimet on muutettu.
Sami Kuusela on epäkorrekteihin aiheisiin erikoistunut toimittaja. Sanna Mander on helsinkiläinen kuvittaja.
