Tässä on musiikillinen hoitotahtoni eli soittolista vanhainkotipäiviäni varten
Tuokaa minulle kasarin hittibiisit, mutta jättäkää pois powerballadit. Ei siksi, ettenkö pitäisi niistä, en vain halua muistaa niiden tuottamaa yksinäisyyden tunnetta vanhainkodissakaan. Mikä on sinun musiikillinen hoitotahtosi, kysyy tuottaja Kati Lahtinen.
Videossa kumara ja linnunluinen iäkäs nainen ojentaa pitkät sormensa, pyöräyttää ranteitaan, nostaa kätensä ja liikuttaa niitä kuin siivilleen nouseva joutsen, lentää. Hän muistaa koreografian, tanssii. Välillä kuvissa on sama nainen nuoruuden vuosinaan Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammen pääroolissa. Nyt hän esittää ja elää roolinsa vielä kerran, on yhtä aikaa hauras ja voimakas. En pysty katsomaan videota liikuttumatta.
Kuten en pysty katsomaan sitäkään videota, jossa Alzheimerin tautia sairastava mies tapailee laulun sanoja, saa niistä kiinni ja kajauttaa nuotteja jostain syvältä muistinsa sopukoista.
Musiikkia on alettu käyttää yhä enemmän muistisairaiden hoidossa. Ja miksi ei käytettäisi – musiikki aktivoi aivoja monella tapaa. Musiikkia ei tarvitse edes tuottaa itse, pelkkä kuuntelukin tuottaa mielihyvää.
Mutta mitä musiikkia vanhainkodeissa jatkossa soitetaan? Mitä sinä haluat kuulla, mikä on sinun musiikillinen hoitotahtosi?
Kysymystä pohtivat Veli Kauppinen ja Piia Viitanen Uuden äärellä -ohjelmassa. Itse asiassa, muistelevat pohtineensa aihetta jo aiemmin. Ennen muusikkouraansa hoitoalalla työskennellyt Viitanen kertoo miettineensä, miten hän hoitotyössä voisi palvella ihmistä yksilöllisesti, tämän elämän huomioiden. Miten kamalaa olisi, jos itsellekin soitettaisiin musiikkia, josta ei pidä? Kauppinen ja Viitanen kysyvät, kiistelläänkö tulevaisuuden vanhainkodeissa siitä, kumpi on parempi, Oasis vai Blur?
Kiistellään. Tulevaisuuden vanhainkodeissa, jotka ovat palvelutaloja ja asumisyksiköitä, kinastellaan brittipopista, Metallican levyjen paremmuusjärjestyksestä, Cheekistä ja stadionkonserttien dynaamisen lippuhinnoittelun toimivuudesta. Niissä ei laiteta paremmuusjärjestykseen Syksyn säveliä vaan maailman parhaimpia kitaristeja ja kovimpia tanssilattiabängereitä. Kysymys ei ole Erkki Junkkarinen vai Eino Grön vaan Britney Spears vai Christina Aquileira? Entä kumpi oli kovempi: The Prodigy Vanhalla ylioppilastalolla 1995 vai Ilosaarirock 2023? (Vanha, olin siellä)
Tulevaisuuden palvelutaloissa jaettavat sukupolvikokemukset ovat omanlaisiaan. Kasarilla nuoruuteni eläneenä muistan neonvärit, osaan sen ajan hitit ja tv-sarjat. Ikäluokalleni suunnatussa K-40-discossa huomasin, että niin osaavat muutkin. Final Countdown, Like A Virgin, Pimeyden tango. Kaikki laulettiin yhdessä. Tanssilattialla oli sormi mankan rec-napilla nuoruutensa kuluttaneiden joukko. Me olimme jakaneet ja jaoimme yhteisen todellisuuden. Musiikki oli yhteen sitova taikapiiri, vaikka kaikista biiseistä ei innostunutkaan. Lambadan kohdalla tuli itselleni roti: en tanssinut silloin, en tanssi nytkään.
”Musiikki oli yhteen sitova taikapiiri, vaikka kaikista biiseistä ei innostunutkaan.”
Hoitotahtoon voi kirjata asioita, joista pitää. Villasukat, kissat, salmiakki. Bensan haju parkkihallissa ja tupakan savu pakkasella. Kapriksen ja mozzarellan yhdistelmä. Nahkainen punaviini. Konnankoukkuja kahdelle ja kaikki loput tv-sarjakokoelmat, löytyvät lipastostani. Musiikilliseen hoitotahtooni kirjaan: antakaa minulle 80-luku ja ysärin alku. Ottakaa pois powerballadit. Ei siksi, että ne olisivat huonoja, vaan siksi, etten halua muistaa, miten yksin olin näiden nyyhkyjen soidessa nuoruuteni discossa (Kainuussa hitaat olivat nyyhkyjä). Laittakaa pyörimään 70-luvun Finnhitsit ja 2010-luvun alun lastenlaulut. Osaan ne kaikki. Soittakaa minulle dingot, nickcavet ja stinanordenstamit. Ne saavat viedä minut eri vuosikymmenten muistoihin.
Mitä sinun musiikilliseen hoitotahtoosi kuuluisi? Kerro se kommenteissa!
Kirjoittaja somessa @katitlahtinen
