Yökerho ei halua ottaa riskejä. Perusteellinen ruumiintarkastus ovella ei riitä, vaan baariin päästäkseen vieraiden on käveltävä vielä metallinpaljastimen läpi.

Miehet ovat pukeutuneet cowboyhattuihin ja naiset hameisiin. Espanjaa supiseville jonottajille Los Angelesin laitakaupungin El Rodeo -yökerhon menettely on tuttua. Samalla se on ristiriidassa sen kanssa, millaista väkeä yökerhon lavalle viikonloppuisin nousee. El Rodeossa esiintyy jatkuvasti bändejä konekiväärit käsissään ja singot olalla laulamassa kokaiinista ja verenhimoisista huumelordeista.

Tänään bändejä on kaksi. Los Mayitos de Sinaloa on tullut ensi kertaa Yhdysvaltoihin kotiseudultaan Meksikon Sinaloasta. Sitten on toinen yhtye, jonka solisti Jose Darey Castro on paennut Meksikosta Los Angelesiin. Hänen vanhan bändinsä muut jäsenet murhattiin Meksikossa.

Tarina on hurja, mutta polttoainetta illan lajityypin yhtyeille. Bändit esittävät narcocorridoja, balladeja Meksikon huumesodasta.

Meksikon presidentti Felipe Calderón julisti vuonna 2006 huumeidenvastaisen sodan maan kartellien pysäyttämiseksi. Siitä lähtien maan huumekauppa on ollut verisempää kuin koskaan: Viimeisen kahdeksan vuoden aikana lähes satatuhatta ihmistä on kuollut tai kadonnut keskenään taistelevien kartellien sekä pahasti alakynteen jääneiden viranomaisten välienselvittelyissä.

Huumebisneksen mittakaava Meksikossa todella on valtava: arvioiden mukaan esimerkiksi Yhdysvaltoihin tulevasta huumepotista jopa 70 prosenttia on peräisin Meksikon kartelleilta. Joidenkin arvioiden mukaan Yhdysvalloista virtaa kartelleille jopa 18-39 miljardia dollaria joka vuosi.

Tästä kaikesta narcocorridot kertovat. Presidentin julistaman huumesodan jälkeen niistä on tullut suositumpia kuin koskaan. Illan pääesiintyjät provosoivat jo nimellään Los Mayitos de Sinaloa. Sinaloa on osavaltio Meksikon länsirannikolla, ja juuri Sinaloan kartellia on pidetty Meksikon huumekartelleista vahvimpana.

Yhtyeen suosituin kappale kertoo Culiacánissa asuvasta nuoresta pojasta, jonka on tehtävä valinta: ryhtyäkö huumekauppiaaksi vai noudattaako vanhempiensa tahtoa kaidalla tiellä pysymisestä.

Sen valinnan jokainen bändin jäsenistäkin joutui tekemään.

”Kirjoitan siitä, mitä näen”, sanoo yhtyeen sanoituksista vastaava Manuel Chaidez, 29, ja nostaa harmonikkansa polvelleen.

”Lapset leikkivät kaduilla pyssymiehiä ja sanovat haluavansa isoina huumekauppiaksi. Se on jokapäiväistä elämää.”

Chaidez kertoo, että monet meksikolaiset nuoret pitävät huumelordeja sankareinaan. Eikä ihme. Huumelordit elävät kuin supertähdet.

Narcocorridojen pitäminen tarpeettomana rankisteluna tai vain huumeparonien elämäntavan glorifiointina olisi väärin. Kappaleiden pohjalla on Meksikon pohjoisosien kansanlauluperinne, joka on kansanlaulujen tapaan on aina etsinyt aiheensa ympäriltään. Sata vuotta sitten corridot kertoivat vallankumoustaistelijoista, nykyiset narcocorridot ovat kansanlauluja maasta, joka käy laajamittaista huumesotaa.

Yksi narcocorrido-bändien laulunaiheista on kolmikymppinen sinaloalainen José Rodrigo Aréchiga Gamboa. Kappaleet Gamboasta ovat silkkaa oman genrensä blingiä:  Gamboalta ei puutu nopeita autoja eikä kuplivia juomia. Samanlainen kuva Gamboasta on tullut hänen sosiaalisen median tiliensä kautta. Instagramissa hän on poseerannut muun muassa kultaisen konekiväärin kanssa, juhlinut suurella jahdilla ja esitellyt urheiluautojaan. Yhdessä kuvassa hän juhli perijätär Paris Hiltonin kanssa. Gamboan sosiaalisen median aliaksia ovat olleet muun muassa Scarface Renacido, uudelleensyntynyt Scarface, Al Pacinon esittämän kuuluisan elokuvahahmon mukaan.

Gamboan ökyilevä elämäntyyli sai kolauksen, kun hänet pidätettiin Amsterdamin Schipholin lentokentällä viime tammikuussa. Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol epäilee häntä huumekauppaan osallistumisesta ja muun muassa kolmesta hirttämällä tehdystä murhasta. Instagramiin ladatut juhlakuvat auttoivat poliisia miehen jäljittämisessä.

”He eivät ole tavanomaisia rikollisia”, sanoi Interpolin Juan Miguel Ponce Edmonson yhdysvaltalaismedia PBS:lle.

”Heillä on uudenlainen tapa ajatella. He työskentelevät tietokoneilla. Heillä on maailman parhaat kemistit. Parhaat lakimiehet. Parhaat arkkitehdit. Parhaista parhaat työskentelevät heille.”

El Rodeon sohvalla istuva Manuel Chaidez pitää tätä yhtenä syynä narcocorridojen suosioon.

”Heillä on naisia, rahaa, aseita ja valtaa. Jotkut ihmiset haluavat olla kuin he, vaikka vain yhden illan. Ihmiset tahtovat uneksia ja fantisoida”, sanoo Manuel.

Unelmien polttoainetta ovat aidot sankaritarinat. Yksi sellainen on kertomus narcocorrido-laulaja Chalino Sanchezista, lajityypin Tupac Shakurista.

Shakur nousi hiphop-maailman ja gangsta-rapin legendaksi, kun tuntematon murhaaja tai murhaajat ampuivat 25-vuotiaan Shakurin Las Vegasissa syyskuussa 1996. Meksikolainen Chalino Sanchez sai surmansa kahdesta päähän kohdistetusta laukauksesta Sinaloan Culiacánissa toukokuussa 1992.

Kuten Tupac Shakurin, myös Sanchezin murha jäi selvittämättä. Ennen kuolemaansa Sanchez ehti tulla suosituksi Kaliforniassa ja Meksikossa, mutta kuolemansa jälkeen huumeballadien isänä pidetystä kolmikymppisestä Sanchezista tuli kuolematon.

El rodeon illan ensimmäinen esiintymisvuoro on annettu Jose Darey Castron yhtyeelle.

Kahdeksan vuotta sitten Castro hyppäsi bussiin bändikaveriensa kanssa. He olivat juuri esiintyneet Meksikon Chihuahuassa ja lähtivät ajamaan pois keikkapaikalta. Moottoritiellä joukko miehiä pysäytti bändin bussin. He sanoivat etsivänsä Castroa ja käskivät matkustajat ulos bussista tien poskeen. Miehet vetivät esiin pistoolit ja alkoivat ampua. Luodit osuivat Castron käsiin, jalkoihin ja selkään. Hän kuuli, kuinka hänen bänditoverinsa huusivat tuskissaan.

Ampujat jättivät seurueen vuotamaan verta kuivalle tienpientareelle. Kaksi bändin jäsentä, mukana ollut Castron serkku sekä bussin kuljettaja, kuolivat. Pahoin haavoittunut Castro pelastui: hän sitoi paidan käsivartensa ympärille ehkäistäkseen verenvuotoa ja käveli moottoritietä niin kauan, että löysi apua.

Huumesodan kärjistymisen jälkeen Meksikossa on murhattu jopa 50 narcocorrido-muusikkoa. Murhat ovat jääneet pääosin selvittämättä, kuten suurin osa Meksikossa tapahtuvista murhista.

Monet muusikot uskovat, että murhien takana ovat kartellit tai niiden yksittäiset jäsenet, jotka ovat suuttuneet laulujen sanoituksista. Vedenpitäviä todisteita tälle ei ole saatu, mutta monet murhat on toteutettu tavalla, joka kielii kartelleista: laulajia on kidutettu ja silvottu. Useat muusikot ovatkin hyvin lähellä Meksikon alamaailmaa: kartellit ja niiden jäsenet käytännössä maksavat muusikoille, jotta nämä tekisivät heistä lauluja.

Viime vuonna ilmestynyt dokumenttielokuva Narco Cultura näyttää tämän kuin yhtenä pitkänä lähikuvana. Elokuvassa losangeleslaisen bändin BuKnas de Culiacanin laulaja Edgar Quintero kertoo, kuinka hänelle kelpaavat laulujen aiheiksi yhtä lailla ökyilevät huumelordit kuin pikkutekijätkin, kunhan vain hinnasta sovitaan. Tilaustyöt ovat mahdollisuus maineeseen.

Dokumentissa Edgar Quintero laulaa säveltämänsä ja sanoittamansa laulun huumediilerille katumaasturin takapenkillä, minkä jälkeen tyytyväinen diileri iskee muusikon käteen tukun tuohta. AK-47 ja sinko pääni takana, jos tulet tielleni, katkaisen sinulta pään. Olen hullu ja tahdon tappaa viholliseni.

Narcocorridokulttuuria tutkinut kirjailija Elijah Wald kuvaa narcocorridomuusikoita huumemaailman hovirunoilijoiksi.  Ei ole mikään ihme, että hovirunoilijan paikat kiinnostavat Los Angelesissa asuvia meksikolaistaustaisia, joista suuri osa tulee köyhistä oloista. Yhdysvaltojen puolella he raapivat elantoaan erilaisissa hanttihommissa: esimerkiksi leikkaamalla rikkaiden nurmikkoja Hollywoodin kukkuloiden ökyalueilla.

Narcocorrido-musiikin markkinat ovatkin Los Angelesissa suuret. Kun yksi narcocorridokulttuurin suurimmista tähdistä, artisti nimeltä El Komander, julkaisi Los Angelesissa ensimmäisen levynsä 2006, kauppaketju Walmart osti siitä 100 kappaleen painoksen. Se myytiin loppuun sellaisella nopeudella, että seuraavaksi Walmart osti levyä 50 000 kappaleen erän.

Enää narcocorridojen suosion ei pitäisi olla yllätys kenellekään, esiteltiinhän lajityyppiä esimerkiksi Breaking Badin toisen kauden seitsemännen jakson alussa kokonaisen kappaleen verran.

Viime vuoden syyskuussa El Rodeon turvamiehet heittivät ulos 21-vuotiaan miehen, joka oli häirinnyt muita vieraita. Mies palasi pian paikalle mukanaan käsiase, jolla hän ampui yökerhon työntekijän kuoliaaksi ja haavoitti toista. Miehen ilta päättyi vankilaan, mutta juhlat El Rodeossa jatkuivat.

Kaiken tämän jälkeen El Rodeo on yhä yksi Los Angelesin suosituimmista narcocorrido-klubeista. Se ei ole halpa yökerho, mutta sen kävijäkunta näyttää olevan hyvin tavanomaista baareissa käyvää kansaa: nuoria, jotka haluavat silloin tällöin juhlia kuin kuninkaat. Cheek voisi menestyä täälläkin.

El Rodeon kaltaisten klubien suosiota kasvattaa myös protestimieliala. Rajan toisella puolella Meksikossa viranomaiset ovat kieltäneet narcocorridojen soittamisen radiossa. He pelkäävät, että se lietsoo väkivaltaa ja ihannoi huumekauppaa.

Musiikki on Meksikossa silti huippusuosittua, eikä sen kuunteleminen ole vaikeaa internetin aikakaudella. Narcocorridot ovat yksi monista väylistä, jolla huumekulttuuri nivoutuu yhä voimakkaammin tavallisen meksikolaisen ihmisen elämään. Kartelleista on tullut niin elimellinen osa tavallista arkea, että kartellien vaikeudet tarkoittavat vaikeuksia kaikille. Helmikuussa Meksikon laivasto ja poliisi saivat kiinni maailman huumerikollisuuden suurimman nimen, Sinaloan kartellia johtaneen Joaquín Guzmán Loeran, joka tunnetaan nimellä El Chapo.

Kiinnioton jälkeen Culiacánin kaduilla nähtiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin El Chapon vapauttamista.

”Lähes jokainen on riippuvainen kartellista jollain tavalla, ja ilman sitä monella ihmisellä on vaikeuksia saada ruokaa perheelleen”, nimettömänä pysytellyt metallityömies sanoi sanomalehti Guardianille helmikuun lopussa järjestetyssä mielenosoituksessa.

El Chapon vangitseminen ei kuitenkaan tarkoita Sinaloan kartellin loppua. Uusia johtajia kyllä löytyy. Ja jos ei löydy, El Chapo pystynee jatkamaan kartellin johtamista vankilasta. Yhdysvaltain huumepoliisin DEA:n entisen työntekijän lausunto kuvaa hyvin huumepomon valtaa:

”Vaikka hänet tuomittaisiin meksikolaiseen vankilaan, ennen pitkää hän tulee johtamaan vankilaa. Hänellä on kannettava tietokone, ja (vankila) tulee muuttumaan hotelliksi, josta hän palaa johtamaan kartellia”, hän sanoi Guardianille.

Kartellin mahti pelottaa ihmisiä samaan aikaan kun se tuo heille suojaa.

El Rodeossa illan pääesiintyjä Los Mayitos de Sinaloa nousee lavalle ja saa yleisön hullaantumaan. Esiintymislavan edessä on kahdenlaisia pariskuntia: toiset tanssivat sovinnaisesti kuin vasta tavanneet ja toiset riehakkaasti kuin suomalaiset lavatansseissa, joissa joku on lirauttanut booliin amfetamiinia.

Lavan vieressä on monta riviä pöytiä, joissa nuoret naiset istuvat kuin koulun diskossa odottaen, että joku hakisi tanssiin. Musiikki paukkuu rempseänä. Kieltä osaamaton ei osaa arvata, että nyt lauletaan rankoista aiheista. Tilanne olisi sama, jos tämä yleisö heitettäisiin yhtäkkiä kylmään Pohjolaan suomalaisen bändin keikalle.

Siellä suomalaisyleisö kohottaisi tuoppinsa korkealle ilmaan ja laulaisi bändin mukana. Siitä, kuinka joutsenet jäätyvät jaloistaan kiinni. Tai siitä, kun isä ajaa kirveellä perheensä lumihankeen. ■