Apu

Kun muistisairaus iskee alle 60-vuotiaana: ”En välttämättä muista tästä keskustelusta viikon päästä mitään”, Lasse Ainasoja kertoo

Kun muistisairaus iskee alle 60-vuotiaana: ”En välttämättä muista tästä keskustelusta viikon päästä mitään”, Lasse Ainasoja kertoo
Lasse Ainasojalla, 61, todettiin otsa-ohimolohkorappeuma pari vuotta sitten. Nuoruuden pankkiryöstöjen, vankilareissujen ja tyhjyyden jälkeen Lasse rakensi hyvän, työntäyteisen elämän.
Julkaistu: 7.4.2021
Sinä päivänä Lasse Ainas­oja ajoi linja-autoa Helsingissä niin kuin jo kolmen vuosikymmenen ajan. Hän lähestyi risteystä, mutta ei yhtäkkiä muistanutkaan, mihin suuntaan piti kääntyä. Hän keksi huijata ajavansa sairastuneen kaverinsa vuoroa ja kysyi matkustajilta. ”Ai oikealle? No niinhän se olikin.”
Reittien unohtelusta alkoi tulla päivittäistä. Työtoverit huomauttivat, että mies kyseli samoja asioita jatkuvasti. Vaimo Pirjo Ainasoja huomasi muutakin erikoista, suorastaan järkyttävää. Raha-asiansa aina säntillisesti hoitanut puoliso oli velkaantunut salaa vaimoltaan, ja raittiille miehelle oli alkanut maistua alkoholi. Lasse myös laihtui paljon.
– En ymmärtänyt olevani muistisairas. Rupesin kyllä haistamaan, että jotakin outoa oli meneillään, Lasse Ainasoja sanoo.
Lassea oli vaikea saada lääkäriin. Mies itse uskoi, että lepo auttaisi. Lopulta Pirjo vei hänet terveyskeskukseen, ja vyyhti lähti purkautumaan. Diagnoosiksi selvisi otsa-ohimolohkorappeuma, joka aiheuttaa usein vaikeita käyttäytymisen ongelmia ja vaikuttaa muistiin. Se alkaa monesti jo työiässä.
Yhtäkkiä 58-vuotiaasta, työlleen omistautuneesta miehestä tuli muistisairas eläkeläinen.
Muistisairaus vei Lasse Ainasojan eläkkeelle. Lasse ei enää jaksa keskittyä elokuviin eikä kirjoihin, mutta hän seuraa tiiviisti uutisia ja säätiedotuksia ja lenkkeilee paljon.

Diagnoosi oli helpotus

Sairastuminen oli luultavasti monen asian summa. Lasse Ainas­ojan tutkinut lääkäri, neurologian professori, kiinnitti huomionsa miehen otsassa oleviin arpiin.
– Kerroin, että juoksin pikkupoikana takapihallamme, kompastuin, kaaduin ja sain kivestä kovan tällin päähäni.
Kaatumisella saattoi olla vaikutusta sairastumiseen. Lassen suvussa on myös geneettistä alttiutta muistisairaudelle.
Vaikka sairastuminen ahdisti Lassea, diagnoosin saaminen myös helpotti. Lasse ihailee, kuinka taitavasti lääkäri osasi kertoa hänelle tilanteesta. Tämä totesi heti, että Lasse saisi ilman muuta eläkkeen. Huoli elannosta hävisi saman tien.
– Vasta kun professori selvitti minulle, että olen muistisairas, minulle avautui koko asia. Otsa-ohimolohkorappeuma tarkoittaa sitä, että en välttämättä muista tästä keskustelusta viikon päästä yhtään mitään, Lasse sanoo.
Lasse ja Pirjo Ainasoja tarvitsevat arjessaan paljon huumoria. Kun kaikki ei mene putkeen, nauru ja valoisa asenne auttavat.

Ruotsalainen vankila tarjosi perusturvan

Lasse Ainasoja syntyi köyhiin oloihin kemiläiseen työläisperheeseen vuonna 1960. Hän oli kahdeksasta lapsesta toiseksi nuorin. Alkoholi vei molempia vanhempia, ja Lasse tunsi lapsena turvattomuutta.
Kun Lasse oli 16-vuotias, ystävät houkuttelivat hänet Ruotsiin.
– Se oli seikkailunhalua. Kaverini Göteborgissa käyttäytyivät epäsosiaalisesti, vaikka kävivätkin töissä. Siellä minun elämäni alkoi kieroutua, Lasse muistelee.
Lasse huomasi, etteivät omat siivet kantaneet, mutta luonto ei antanut periksi myöntää sitä. Hän ei halunnut olla porukan heikoin lenkki, vaan päätti ryöstää pankin. Keikkaa hän kuvailee lapselliseksi näyttämisenhaluksi. Poliisi pääsi heti nuorukaisen jäljille, ja tämä sai ensimmäisen vankilatuomionsa.
Ruotsalainen vankila tarjosi elämässä eksyneelle 17-vuotiaalle suomalaispojalle hänen kaipaamansa perusturvan.
Vapauduttuaan Lasse jatkoi valitsemallaan tiellä vielä muutaman vuoden.
– Olen istunut kolmesta pankkiryöstöstä, ja minua syytettiin enemmästäkin. Elämäni oli täysin tyhjää ja tarkoituksetonta. Minulla ei ollut mitään suuntaa eikä päämäärää.
Osan tuomioistaan Lasse istui Ruotsissa, osan Suomessa. Lopullisesti hän palasi kotimaahan 1984. Hieman yli kaksikymppisenä hän tuli vankilassa uskoon.
"Jos hän joskus puhui, minä taas en halunnut kuulla. En pitänyt Lassea pahana ihmisenä, linnakundina tai pankkiryöstäjänä."
Pirjo Ainasoja

Isä kaipasi jännitystä

Ainasoja työskenteli vankilasta vapauduttuaan ensin varastomiehenä, kunnes huomasi Helsingin kaupungin liikennelaitoksen työpaikkailmoituksen. Lapsuudenaikainen unelma bussinkuljettajan ammatista toteutui. Lasse nautti pää­kaupunkiseudun vaativasta liikenteestä.
Lasse avioitui Pirjonsa kanssa 1989. Vaimo tiesi miehen rikollisesta menneisyydestä, mutta Lasse ei halunnut puhua siitä.
– Jos hän joskus puhui, minä taas en halunnut kuulla. En pitänyt Lassea pahana ihmisenä, linnakundina tai pankkiryöstäjänä, Pirjo Ainasoja, 55, muistelee.
Lassen ankara työnteko Pirjoa toisinaan häiritsi. Vähempikin olisi riittänyt.
– Lasse eli omannäköistään elämää, itsenäisesti ja omalla tyylillään. Hän halusi matkustella yksin silloinkin, kun lapset olivat pieniä, ja latautui lapsuudenmaisemissaan Pohjois-Suomessa.
Lasse Ainasoja on aina kaivannut jännitystä ja elämyksiä. Nuorena hän liftasi Ranskaan, ja kevään 2011 hän oli vapaa­ehtoistyössä Israelissa. Hän on myös lentänyt pienkoneita.
– Lasse on rakastettava persoona. Hän oli ennen myös vauhdikas, mutta sairaus hidastaa ja väsyttää häntä, Pirjo kertoo.
Tosin nyt Lasse on hankkinut sähköisen potkulaudan ja odottaa kevättä, että pääsisi huristelemaan. Pirjo on hieman sydän syrjällään, vaikka kypärä, kyynärsuojat ja hälytysranneke ovatkin turvana.
Sairaus on myös tuonut avioparia yhteen. – Rakkaus on kekseliäs ja suurin kaikista, Pirjo sanoo.

Liikunta ja ruoka arjen kulmakiviä

Pirjo käy töissä 80-prosenttisesti. Loput ajasta hän on miehensä omaishoitaja. Lassen diagnoosista on nyt runsaat kaksi vuotta. Pirjo kuvailee parin arkea tasaiseksi ja ärsykkeettömäksi. Lasse ei esimerkiksi kestä hälyä, ja tavaroiden täytyy olla ojennuksessa tietyssä järjestyksessä.
Vaimon mielestä elämä on silti helpompaa kuin sairauden alussa. Silloin Lasse hätääntyi herkästi.
– Minun piti laittaa lappu oveen, jos lähdin kauppaan tai töihin. Muuten hän ei tiennyt, missä olin.
Lasse Ainasoja on aina pitänyt liikunnasta. Kouluikäisenä hän harrasti telinevoimistelua SM-tasolla. Ennen sairastumistaan hän käveli, rullaluisteli ja pyöräili pitkiä matkoja sekä voimaili. Nyt Lasse ja Pirjo lenkkeilevät paljon yhdessä. He ovat harjoitelleet kävelyreittejä, ja Lasse uskaltautuu jo usein yksinään ulos. Kauniilla säällä hän kävelee Töölönlahdella, Seurasaaressa tai Talin golfpuistossa.
Lasse on saanut pitää henkilöautokortin. Hän osaa ajaa yksin kotoa tiettyihin paikkoihin ja palata takaisin. Ajomatkat ovat melko lyhyitä, ja hän käyttää aina samaa parkkipaikkaa.
Kun Pirjo lähtee töihin, hän järjestää Lassen ateriat valmiiksi. Töiden tauolta hän soittaa ja muistuttaa ruokailusta, koska näläntunne ei aja Lassea syömään.
– Lääkkeellistä hoitoa otsa-ohimo­lohkorappeumaan ei ole. Liikkuminen, sosiaalinen elämä ja terveellinen ruoka­valio ovat arjen kulmakiviä. Syömme kalaa useita kertoja viikossa, vihreitä kasviksia, pähkinöitä ja marjoja, Pirjo kertoo.
– Minulla oli aikaisemmin paljon kavereiden ja sukulaisten puhelinnumeroita, joihin soitin. Nyt soitan vain kolmeen paikkaan, Lasse kertoo.

Sairaus teki avoimemmaksi

Linja-auton kuljettajana Lasse Ainasoja eli kolme vuosikymmentä kirjaimellisesti minuuttiaikataulun mukaan. Nykyisin hänen on kuunneltava päivän vointia. Hän on luonteeltaan sosiaalinen, mutta sairaus on karsinut sosiaalista elämää.
– Minulla oli aikaisemmin paljon kavereiden ja sukulaisten puhelinnumeroita, joihin soitin. Nyt soitan vain kolmeen paikkaan.
Sekä ihmissuhteiden että uskon kannalta erityisen tärkeänä Ainasojat pitävät osallistumista hengelliseen toimintaan Pitäjänmäen seurakunnassa ja Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa. Tosin tilaisuuksia järjestetään pandemian takia lähes pelkästään verkossa. Korona-aikana Ainasojat ovat tehneet vapaaehtoistyötä viemällä ruokakasseja tarvitseville.
Kun Pirjo on töissä, Lasse käy läheisessä kauppakeskuksessa juttelemassa muiden eläkeläisten kanssa. Hän on osallistunut myös muistisairaiden päivätoimintaan, mutta se on nyt tauolla.
Lasse on sanavalmis ja puhuu mielellään muistisairauksiin liittyvissä tilaisuuksissa. Hän kannustaa koh­talotovereitaan elämään rohkeasti ja häpeilemättä sairautensa kanssa.
– Sairaus on tehnyt Lassesta hyvässä mielessä avoimemman, Pirjo kehuu.
Monen muistisairaan tavoin Lasse Ainasoja palaa ajatuksissaan usein lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Menneiden muistelu Facebook-ryhmissä ja vanhat valokuvat piristävät.

Usko tuo turvaa

Usko on Ainasojille arkea, läsnä ilossa ja surussa. Senkään vuoksi Lasse ei pelkää tulevaa.
– En pelkää, koska elämällä on tarkoitus. Uskon Jeesukseen, ja hän on turvani kuoleman lähestyessä. Vaikka kuolisin tähän paikkaan, se ei haittaisi yhtään mitään, Lasse sanoo, mutta ounastelee, ettei hänen aikansa ole vielä lähteä.
Pirjo Ainasojalla on sama luottamus.
– Emme me murehtimisella saa mitään aikaan. Toki meidän täytyy suunnitella tulevaa. Olemme esimerkiksi sopineet mahdollisen edunvalvonnan valmiiksi. Sellainen on tehtävä silloin, kun vielä ymmärtää asioista.
– En kyennyt ilmentämään rakkauttani niin paljon kuin olisin halunnut. Lupasin Pirjolle, että nyt, kun en ole enää töissä, alan osoittaa sitä päivittäin, Lasse sanoo.
Pirjo toivoo, että jos hänelle tapahtuisi jotakin, Lasse pääsisi hyvään hoitoon.
– Toivon, että yhteiskunnassamme vallitsisivat inhimilliset arvot ja että heikoimmista pidettäisiin huolta.
Pirjo huomauttaa, että kun muistisairaudet yleistyvät, erilaisia asumisvaihtoehtoja tarvitaan yhä enemmän. Muistisairaan mielenkiinnon kohteet olisi otettava huomioon laitoshoidossa. Vaikka toimintakyky ei pelaa, tarvitaan tekemistä, ulkoilmaa ja sosiaalisia suhteita.
– Arvostava kohtaaminen kuuluu jokaiselle.

Lapsuuden kavereita löytyi Facebookista

Lasse Ainasoja palaa monen muistisairaan tavoin ajatuksissaan usein lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Hän on löytänyt vanhoja ystäviään Facebookista. Sen ryhmissä muistellaan menneitä valokuvien kera. Se piristää.
– Valokuvat, museot, musiikki ja näyttelyt virkistävät muistia. Kotona olen tapetoinut seinän eri aikakausina otetuilla valokuvilla. Lasse tekee myös ristisanatehtäviä, Pirjo kertoo.
Ennen kaikkea Lasse Ainasoja haluaa keskittyä rakkauteen. Vaativa ja raskas työ oli aikaisemmin iso osa hänen elämäänsä ja vei mehut.
– Silloin en kyennyt ilmentämään rakkauttani niin paljon kuin olisin halunnut. Lupasin Pirjolle, että nyt, kun en ole enää töissä, alan osoittaa sitä päivittäin.

Lasse Ainasoja

  • Syntynyt: 15.2.1960 Kemissä.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Ammatti: Linja-auton­kuljettaja, nyt eläkkeellä.
  • Perhe: Puoliso, terveyden­hoitaja ja sairaanhoitaja Pirjo Ainasoja, kaksi ­aikuista lasta ja kaksi lapsenlasta.
1 kommentti