Kun Marjatta hipaisikin miestään, tämä tulkitsi sen kutsuksi sänkyhommiin – Muistisairaus teki Seposta seksuaalisesti ylivireän
Marjatta ahdistui, kun muistisairaus teki hänen puolisostaan seksuaalisesti yliaktiivisen. Parisuhde- ja seksuaalineuvoja Maaret Meriläinen muistuttaa, että seksiin ei pidä koskaan suostua vastentahtoisesti.
Kuin olisin eläin, joka pakenisi metsästäjää. Niin Marjatta, 75, ajatteli arjestaan kotioloissa, kun hän oli Alzheimerin tautia sairastavan puolisonsa Sepon, 81, omaishoitaja.
Reilut seitsemän vuotta aiemmin diagnoosin saaneen Sepon muistisairaus oli tehnyt hänestä seksuaalisesti yliaktiivisen kolmisen vuotta taudin toteamisen jälkeen. Marjatta teki kaikkensa vältelläkseen toistuvia kiusallisia tilanteita.
Seppo halusi seksiä joka päivä – aina, kun siihen oli pienikin mahdollisuus.
– Minä en enää halunnut, koska kanssaan ei voinut edes keskustella aikuisten tavoin.
Hän yritti selittää tilannetta Sepolle kauniisti, mutta tämä ei ymmärtänyt sitä, ettei se tuntunut Marjatasta oikealta yhdessäololta.
Marjatta haki vertaistukea Muistiyhdistyksestä ja kohtasi siellä muita samassa tilanteessa olevia muistisairaiden kumppaneita.
– Eräs toinen omaishoitaja sanoi myöntyvänsä seksiin, jotta kumppani rauhoittuisi. Minulle tuo ajatus tuntui aivan mahdottomalta, Marjatta sanoo.
”Jos yhteinen elämä kotona menee hankalaksi, kannattaa hakea apua.”
Seksiin ei tule missään nimessä suostua vastentahtoisesti, vaikka muistisairas kumppani sitä kuinka vaatisi. Näin ohjeistaa parisuhde- ja seksuaalineuvoja Maaret Meriläinen.
– Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, turvaan ja rauhalliseen oloon omassa kodissaan. Seksuaalista ahdistelua ei tarvitse sietää edes omalta puolisolta, hän sanoo.
Meriläinen työskentelee Oulun Seudun Muistiyhdistyksessä sekä sivutoimisena yrittäjänä. Joka viikko hän kohtaa omaishoitajia, joiden parisuhteita kumppanin muistisairaus on muuttanut.
Meriläisen mukaan jotkin muistisairaudet voivat muokata ihmisen seksuaalista käytöstä. Samalla ihmisen ymmärrys kosketuksen soveliaisuudesta saattaa hämärtyä.
– Hiljattain eteeni tuli tapaus, jossa muistisairaus oli lisännyt miehen seksuaalista aktiivisuutta niin paljon, että hän oli vaimonsa kimpussa koko ajan. Tilanne oli niin paha, että miehen puoliso pohti, miten jaksaisi elää saman katon alla.
Jos yhteinen elämä kotona menee hankalaksi, kannattaa hakea apua. Meriläinen kehottaa esimerkiksi varmistamaan lääkäriltä, vaikuttaako potilaan lääkitys jollakin tavalla asiaan.
Myös vuorohoitomahdollisuuden tai hoivakotipaikan selvittäminen voi olla viisasta, jotta omainen saa välillä olla rauhassa kotonaan.
”Syksyllä 2018 Marjatta huomasi, ettei Seppo ollut enää oma itsensä.”
Marjatalla ja Sepolla on takanaan 55 vuotta kestänyt avioliitto. Naimisiin he menivät, kun Marjatta oli 20-vuotias. Muutaman vuoden kuluessa pari sai kaksi lasta.
Avioliiton ensimmäisten vuosien ajan Seppo käytti alkoholia. Viiden vuoden jälkeen Seppo raitistui ja pari sai vielä kaksi lasta lisää.
– Saimme noin 50 yhteistä hyvää vuotta, kun hän lopetti, Marjatta sanoo.
Syksyllä 2018 Marjatta huomasi, ettei Seppo ollut enää oma itsensä. Kun heille tuli kylään vieraita, Seppo vetäytyi omiin oloihinsa toiseen huoneeseen eikä tullut muiden seuraan kahvipöytään. Se oli Marjatasta perin outoa, olihan tämä aina ollut iloinen seuramies ja keskustelija.
Samoihin aikoihin Seppo alkoi ajella tutuilla reiteillä harhaan eikä enää muistanut, minne olisi pitänyt risteyksissä kääntyä. Mies oli jatkuvasti poikkeuksellisen väsynyt ja nukahti kerran jopa auton rattiin. Sen jälkeen Marjatta vei puolisonsa lääkärille. Hänen todettiin sairastavan alkuvaiheessa olevaa Alzheimerin tautia, joka oireili hieman epätyypillisesti.
– Kumma kyllä diagnoosin saaminen oli minulle tavallaan helpotus, koska samalla sain vastauksen asioihin, jotka minua olivat ihmetyttäneet, Marjatta sanoo.
”Muistisairauteen kuuluu se, että sairastuneen on itse vaikea ottaa toisen tarpeet huomioon tai ymmärtää asioita toisen kannalta.”
Kun Sepon sairaus eteni, hänen käytöksessään alkoi ilmetä erilaisia kummallisuuksia. Hän vihelsi jatkuvasti lujaa ja korkealta, erityisen usein öiseen aikaan. Se teki Marjatan nukkumisesta tuskaista.
Välillä hän saattoi yöllä pukea ylleen kaksi kauluspaitaa, Marjatan mekon ja pari lippahattua.
Diagnoosin jälkeisten kahden ensimmäisen vuoden ajan pariskunnan intiimielämä jatkui kuten ennenkin, seksuaalisia kohtaamisia oli kerran viikossa. Kolmisen vuotta diagnoosin jälkeen Sepon käytös alkoi muuttua.
Marjatta yritti hillitä Sepon seksuaalisia käytöshäiriöitä keksimällä heille mahdollisimman paljon muuta puuhaa: elokuvakäyntejä ja teatteria. Usein hän kutsui kylään läheisiä ja sukulaisia, jotta he eivät jääneet kaksin. Muistiyhdistyksen järjestämät tapahtumat olivat tärkeitä.
Myös Meriläinen kannustaa kiinnittämään huomiota ennaltaehkäisyyn eli pitämään huolen siitä, että seksuaalisesti yliaktiiviselle kumppanille ei tulisi houkutuksia kovin herkästi.
Esimerkiksi pukeutuminen eri huoneessa ja nukkumisjärjestelyjen muokkaaminen voi jo hieman helpottaa.
– Useimmiten kaikkein paras keino on kuitenkin puhuminen. Se, että sanoo toiselle lempeästi, että nyt ei juuri tällä hetkellä huvita. Voi yrittää selittää rauhallisesti toiselle, ettei tilanne tunnu hyvältä.
Muistisairauteen kuuluu se, että sairastuneen on itse vaikea ottaa toisen tarpeet huomioon tai ymmärtää asioita toisen kannalta.
Aina muistisairas ei ymmärrä viestiä, ja Meriläinen tietää, että tilanne voi mennä todella hankalaksi. Tiukoista tilanteista kannattaa yrittää poistua nopeasti ja hakea apua.
”Marjatan oli vältettävä koskettamasta Seppoa, joka tulkitsi jokaisen hipaisun kutsuksi makuuhuoneen puolelle.”
Vaikeimpina vuosina Marjatta ajatteli, että hänen oma naiseutensa oli kadoksissa, suorastaan täysin hukassa – seksuaalisuudesta puhumattakaan.
– Tuntui, että oma elämäni oli lopussa ja olin aivan yksin, vaikka toinen oli fyysisesti ihan vieressä. Kaipasin läheisyyttä, mutta en voinut ajatella häntä kuin vaikeana lapsena, jonka hoitajaksi olin joutunut.
Marjatan oli vältettävä koskettamasta Seppoa, joka tulkitsi jokaisen hipaisun kutsuksi makuuhuoneen puolelle. Erityisen vaikeita olivat vaipanvaihdot ja pesutilanteet.
– Minun piti aina teeskennellä niissä hetkissä, etten näe tai kuule mitään.
Samalla hellyys, halailut ja suukotkin katosivat elämästä.
– Parisuhteemme muuttui hoitosuhteeksi. En enää nähnyt häntä miehenä vaan hoidettavana.
Meriläisen mielestä kenenkään ei tulisi joutua luopumaan omasta naiseudestaan tai mieheydestään kumppanin sairastumisen vuoksi.
– Omaa naiseutta tai mieheyttä voi ilmaista muutenkin kuin harrastamalla seksiä. Seksuaalista voimaantumista voi tapahtua, jos vaikka pukeutuu vaatteisiin, joissa tuntee itsensä viehättäväksi, hän vinkkaa.
– Seksuaalisuus on niin paljon muutakin kuin intiimiä kanssakäymistä toisen ihmisen kanssa. Se on myös tapoja olla ja ilmaista itseään, Meriläinen jatkaa.
Toisinaan Meriläinen keskustelee omaisten kanssa myös siitä, voiko muistisairaan kumppanin kanssa vielä harrastaa seksiä. Vaikka osa ei tunne lainkaan seksuaalista halua sairastunutta puolisoaan kohtaan, vetovoima voi myös säilyä.
– Erityisesti miehet pohtivat herkästi, onko se jotenkin väärin tai sairaan ihmisen hyväksikäyttöä.
Kysymys on vaikea ja riippuu paljolti muistisairauden vaiheesta ja ihmisen kyvystä ymmärtää tilanne. Lähtökohtaisesti Meriläinen ajattelee, ettei muistisairaus ole seksille este.
– Keskeinen asia on molemminpuolinen suostumus. Se ei välttämättä ole sanallinen ilmaisu vaan voi näkyä esimerkiksi ilmeissä ja eleissä. Mielestäni se on ihan ok, jos kummatkin nauttivat tilanteesta ja molemmilla on hyvä olla.
Toisaalta, jos kesken kaiken toinen vaikuttaakin poissaolevalta tai siltä, ettei ole mukana hetkessä, tulee touhu lopettaa heti.
Tärkeää on myös osata oikeanlainen ”jälkihuolto”, Meriläinen muistuttaa. Se, ettei yhteisen petihetken jälkeen pompata kiireellä ylös kiskomaan housuja jalkaan ja siirrytä muihin hommiin vaan ollaan lähekkäin, halataan ja hellitään. Sanotaan kumppanille, että hän on rakas ja tärkeä.
– Näin varmistetaan, että toiselle ei jää hämmentävä olo tilanteesta.
”Nykyään Marjatta uskaltaa halata ja antaa pusujakin.”
Meriläisen mukaan valtaosalle muistisairaiden omaisista kovin paikka parisuhteen muuttuessa on se, että vastavuoroinen toisen tukeminen kaikkoaa. Sitä Marjattakin erityisesti kaipaa – Seppoa juttukaveriksi ruotimaan maailman menoa.
– Aikaisemmin on tehty asioita yhdessä, jaettu huolet ja murheet ja tehty kimpassa päätöksiä aina asunnon myynnistä ja auton ostamisesta lähtien. Toisen sairastumisen myötä kaikki vastuu jääkin omalle kontolle, Meriläinen summaa.
Tehtävien kasaantumisen lisäksi omaishoitajia kuormittaa oman ajan puute. Joskus tilannetta pahentaa kumppanin mustasukkaisuus.
– Jokaisessa parisuhteessa tarvitaan läheisyyttä, mutta myös erillisyyttä, Meriläinen sanoo.
Saman huomasi myös Marjatta, joka joutui vahtimaan herkästi vaeltelemaan lähtevää Seppoa vuorokauden ympäri. Vasta jälkikäteen hän on ymmärtänyt, miten väsynyt ja uupunut omaishoitajana oli.
– Olin koko ajan kireä kuin viulunkieli, jatkuvasti jännittyneessä tilassa odottamassa, että mitähän seuraavaksi tapahtuu.
Uupumus muutti Marjatan tunteita Seppoa kohtaan. Ahdistus peitti alleen myös ne hyvät muistot ja hetket, joita heillä oli ollut.
Seppo pääsi puolitoista vuotta sitten muuttamaan ympärivuorokautiseen hoivalaitokseen. Enää hän ei ole seksuaalisesti ylivireä, vaan positiivinen ja iloinen. Järjestely on vaikuttanut myös Marjatan hyvinvointiin. Nyt hänellä on omaa aikaa ja rauhaa.
– Viime aikoina häntä kohtaan tuntemani ahdistus on poistunut. Sen sijaan koen samanlaista rakkautta, kuin liittomme alkuvaiheessa.
Läheisyyskin on palannut suhteeseen. Nykyään Marjatta uskaltaa halata ja antaa pusujakin. Seppo ei enää tulkitse niitä lupaukseksi seksistä.
Monesti Marjatta mietti, miksi heille kävi näin. Yhteisestä vanhuudesta oli haaveiltu pitkään.
– Olen silti onnellinen, että hän on vielä olemassa ja toivottavasti elää pitkään.
”Mitä uudesta suhteesta voisi seurata? Mitä hyviä ja huonoja puolia siinä voisi olla?”
Viime aikoina Marjatan mieleen on herännyt ajatus: olisiko hänelle vielä joku jossakin? Energiaa ja intoa kulttuurista kiinnostuneelle kavaljeerille riittäisi.
– Kukaan ei tule kotoa hakemaan, mutta ehkä vielä tapaisin jonkun mukavan miehen, jonka kanssa voisin vanheta, Marjatta toivoo.
Samasta teemasta Meriläinen keskustelee usein asiakkaidensa kanssa.
– Moni pohtii, saako haaveilla vielä seksisuhteesta tai uudesta rakkaudesta, vaikka oma puoliso on yhä elossa, mutta ei enää pysty tarjoamaan sitä, mitä itse haluaa. Pitääkö unohtaa omat seksuaaliset tarpeet ja pysyä uskollisena vai saako kaivata jotain muuta, Meriläinen sanoo.
Meriläisen mukaan yleisin kysymys alkaa sanoilla: ”Onko ok, jos...”
– Itse ajattelen, että jokaisella on oikeus myös läheisyyteen ja hellyyteen. On kova paikka, jos niistä joutuu omassa elämässään kokonaan luopumaan.
Valmiiden vastauksien sijaan Meriläinen esittää jatkokysymyksiä: Mitä uudesta suhteesta voisi seurata? Mitä hyviä ja huonoja puolia siinä voisi olla?
– Minun tehtäväni on auttaa ihmisiä itse oivaltamaan omia ajatuksiansa. Nämä ovat aina isoja ja usein omaa arvomaailmaa mullistavia juttuja, jotka vaativat jokaisen omaa pohdintaa.
Meriläinen kohtasi hiljattain miehen, jonka muistisairas vaimo asuu hoivakodissa. Mies oli aloittanut juuri uuden parisuhteen.
– Mies sanoi, ettei uusi suhde vähennä hänen rakkauttaan vaimoaan kohtaan, päinvastoin – uusi kumppani tuo elämään iloa ja jaksamista. Sitä kautta hän ajattelee rakastavansa vaimoaan vielä entistä enemmän.
Marjatan ja Sepon nimet on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Omaishoitajien maa -sarjassa käsitellään väestön vanhenemisen vaikutuksia perheisiin ja ihmissuhteisiin.
