Eevan legendaarinen seksikkäin mies -äänestys on kerta toisensa jälkeen osoittanut, kuinka monipuolinen naisten miesmaku onkaan. Kun tunteita kuumentava mittelö järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, voiton vei maalivahti Jarmo Myllys. Toiseksi tuli kirjailija Claes Andersson ja kolmanneksi adjutantti Antero Karumaa. Tässä viime vuosien johtojoukkoa:
Peter Franzen, 2012
(2. sija: Tommi Liimatainen, 3. sija: Elastinen)
Näyttelijä-kirjailija Peter Franzen häkeltyi kuullessaan viisi vuotta sitten, että Eevan lukijat äänestivät hänet seksikkäimmäksi. Kilpailun tulos oli komean Peterin kannalta ylivoimainen, sillä hän oli suosikki kaikenikäisten naisten keskuudessa.
”Nämä ovat ihan hassuja juttuja! Minullahan on tällainen rotannaama”, mies parahti, mutta oli kuitenkin hyvillään tunnustuksesta.
Vaikka Peter onkin asunut vaimonsa Irina Björklundin ja Diego-poikansa kanssa viime vuodet Etelä-Ranskassa, saattaa miestä bongata kesäisin myös Suomesta. Varsinkin hyvien kalavesien ääreltä, jossa Peter käy melomassa.
”Veden läheisyys rauhoittaa. Mieli lepää, ja samalla huvi ja hyöty yhdistyvät. Pidän kalaruuista. Lempiruokani on täytetty hauki. Täytän sen esimerkiksi valkosipulilla ja basilikalla, lisään oliiviöljyä tai voita sekä suolaa ja pippuria. Helppoa, hyvää ja yksinkertaista!”
Jare ”Cheek” Tiihonen, 2013
(2. sija: Jussi Vatanen, 3. sija: J. Karjalainen)
Hiphop-tähti Cheek suhtautui Suomen seksikkäin mies -voittoonsa hieman kainostellen.
”On kivaa, jos lukijat diggailevat. Yritän kuitenkin keskittyä tekemääni musiikkiin, koska olen ennen kaikkea artisti ja muusikko. Ulkomusiikillisiin seikkoihin on välillä vaikeaa suhtautua ja ottaa kantaa, mutta tällainenkin huomio tuntuu imartelevalta”, Jare iloitsi.
Jaren mielestä seksikkyys ei kiteydy ulkonäköön vaan itsevarmuuteen.
”Kaikki lähtee siitä, että tuntee oman arvonsa ja kantaa itsensä arvokkaalla tavalla”.
Oma tyyli ei ole ollut nuorelle miehelle koskaan yhdentekevä juttu.
”Olen aina tykännyt ilmaista itseäni pukeutumalla. Tyyli on ollut iso osa elämääni.”
Riku Rantala, 2014
(2. sija: Arman Alizad, 3. sija: Ilkka Villi)
Madventures-ohjelmista tuttu toimittaja-tuottaja Riku Rantala oli Eevan lukijoiden huomionosoituksesta mielissään ja ryhtyi oitis kutsumaan itseään ‘seksin ylipapiksi’. Hän suhtautuu seksikkyyttä mittaaviin leikkimielisiin kisoihin rennosti.
”On luonnollista, että ihmiset kiinnittävät huomiota toistensa ulkonäköön, onhan näkö pääaistejamme.”
Vuoden 2014 seksikkäin mies toivoi, että lukijoiden äänestyskriteerinä oli ollut komean ulkokuoren lisäksi sisäinen kauneus.
”Kyllä tämä tulos kieltämättä hivelee. Se tuo toivoa meille keskivartalolihaville sisäisesti kauniille suomalaismiehille.”
Riku pohti, että hän saattoi olla ehdokkaiden joukossa äänestäjille huumorivaihtoehto.
”Sekin sopii minulle, koska tässä iässä minulla ei ole enää itsetunto-ongelmia.”
Hän vertasi itseään englantilaiseen mäkihyppääjään Eddie Edwardsiin, joka valloitti yleisön humoristisilla hypyillään.
”Kyllä meitä eddieitäkin tarvitaan, kisassa kuin kisassa."
Valtteri Torikka, 2015
(2. sija: Tommi Korpela, 3. sija: Pekka Rinne)
On näkköö, on kokkoo, on iäntä, tiivisti savolainen lukijamme baritoni Waltteri Torikan viehätyksen pari vuotta sitten.
”En ole oikein vieläkään tottunut naisten huomioon, se on hämmentävää. Välillä ihmettelen, miksi ihmiset tuijottavat. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että paidassani on varmasti likaa tai nenästäni roikkuu jotain.”
Muuttunut miehen malli on mietityttänyt Torikkaa. Ihannemiehen pitäisi olla yhtä aikaa karski rellestäjä ja pehmeä romantikko, koti-isä ja uratykki.
”Aika moni suomalainen mies on hukassa itsensä kanssa. Emme tiedä, mitä meiltä odotetaan ja minkälaisia meidän pitäisi olla, jotta täyttäisimme naisten kriteerit.”
Turhamaisuuden Waltteri tunnistaa itsessäänkin.
”Haluaisin olla kuusikymppisenä hyvin säilynyt ja charmantisti harmaantunut herrasmies”, Waltteri tunnustaa.
Petteri Orpo, 2016
(2. sija: Samuli Edelmann, 3. sija: Antero Vartia)
Valtionvarainministeri Petteri Orpon perheessä ja työpaikalla Vuoden seksikkäin mies -titteli aiheutti hilpeyttä.
”Kyllä minä olen saanut kuulla tästä. Sanoin heille, että saatte nauraa siihen asti kun lehti ilmestyy, mutta sitten se loppuu, että tähän ei palata enää. Sanoin heille, että te olette vain kateellisia!”
Orpon vaimosta Niina Kanniainen-Orposta oli hauskaa jo se, että aviomies oli ehdolla Eevan lukijaäänestyksessä. Mutta voittoon ei tainnut oma vaimokaan uskoa.
”Hän oli selvästi jopa vähän hämmästynyt, että pärjäsin.”
Valta ja seksikkyys kietoutuvat usein yhteen. Onko naisten suhtautuminen Orpoon muuttunut sen jälkeen, kun valta-asema on kasvanut?
”Vasta tästä kyselystä huomasin sen. Mutta ehkä tämä on todiste, että näin jonkun mielestä on.”