20 vuotta sitten, elokuussa 1991 tunnelma Suomessa kiristyi nopeasti, kun Gennadi Janajev ilmoitti ottaneensa vallan Neuvostoliitossa. Tähän hetkeen kulminoitui paljon Neuvostoliitossa silloin pitkään jatkuneesta epävarmuuden ajasta.

Neuvostoliitto etsi 1980-luvulla uutta tietä Leonid Brežnevin pitkän valtakauden ja pysähtyneisyyden ajan jälkeen. Monet odottivat Mihail Gorbatšovin nousua valtaan, mutta kesti muutaman vuoden, ennen kuin Gorbatšov edeltäjiinsä nähden hyvin nuorena politbyroon jäsenenä valittiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtoon.

Gorbatšov aloitti uudistuksen, jonka lopputuloksena piti olla demokraattisempi puolue, lännen kanssa kilpailukykyinen talous ja aiempaa itsenäisempien neuvostotasavaltojen liitto.

Tein itse pitkän matkan Neuvostoliittoon syyskesällä 1987, jolloin Gorbatšovin uudistus oli Moskovan sisäpiireissä jo hyvässä vauhdissa. Tuhansien kilometrien päässä Habarovskissa aukeni kuitenkin aivan toisenlainen maailma. Siellä tapasin suurta konepajaa johtavan insinöörin, joka ei erottanut toisistaan liikevaihdon ja liikevoiton käsitettä. Hän oli myös tottunut siihen, että tärkeintä oli kunnon neuvostoihmisen tapaan ylittää tavoitteet – ei se, kuinka hyvin tuote meni markkinoilla kaupaksi. Siksi uudistukset etenivät hyvin hitaasti.

Vuonna 1991 tilanne Moskovassa oli taloudellisesti ja poliittisesti äärimmäisen jännittynyt. Räjähdys tapahtui elokuun lopulla 1991 ja sinetöityi 25. joulukuuta, kun Neuvostoliitto hajosi ja moni asia muuttui.

Sivuilla 32–35 kerron monien haastattelujen perusteella, mitä tuona syksynä naapurissa tapahtui. Jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, että muutosten taustalla oli sarja tapahtumia, joita kukaan ei tuntunut ohjailevan. Loppuvaiheessa muutosten vauhti vain kiihtyi. Uutta oli sekin, että Moskovan tapahtumia saattoi lännessäkin seurata suorassa tv-lähetyksessä.

Hetken tuntui, kuin demokratia olisi saapunut Moskovaan. Todellisuudessa Moskovaan saapuikin Vladimir Putin ja Venäjä palasi ennalleen. Kaikki valta oli ja on Kremlissä.