Apu

Monilahjakas Sanni: "Sain kipinän laulamiseen äidiltäni"

Monilahjakas Sanni: "Sain kipinän laulamiseen äidiltäni"

Sanni Kurkisuo, 21, on noussut mamme kiinnostavimpien naisartistien joukkoon. Laulaja viihtyi jo lapsena äidin kanssa tämän bändin treenikämpällä Lohjalla.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Warner Music
Mainos

Debyyttialbumisi myi platinaa ja sinut valittiin Emma Gaalassa vuoden naisartistiksi. Oliko sinulla paineita, kun teit toista albumiasi?

- Aloin suunnitella tätä levyä, kun ensimmäinen albumini oli ollut viikon kaupoissa. En joutunut kielekkeen äärelle, enkä ehtinyt kerätä paineita, vaikka sainkin paljon hyvää palautetta esikoialbumistani.

Teet itse kaikki kappaleidesi sanoitukset. Miten ne syntyvät?

- Ei ole yhtä tapaa. Joskus minulle on käynyt edellisenä päivänä jokin juttu, josta haluan heti aamulla studiolla tehdä kappaleen. Joskus heittelemme tuottajani Hank Solon kanssa ideoita ja päivän aikana syntyy uusi kappale. Uudella levyllä käsittelen, ihmissuhteita, heittäytymistä ja torjutuksi tulemista. Aiheina minua kiehtoo pelon ja häpeän tunnistaminen ja niistä eroon pääseminen.

Äitisi teki keikkoja laulajana. Vaikuttiko se ammatinvalintaasi?

-  Varmasti. Sain kipinän sieltä. Äitini haki minut usein suoraan päiväkodista rockcover-bändinsä treenikämpälle. Koin sen maailman tosi kiehtovana. Kun muut halusivat pelata nindendoa, niin minä halusi olla vain treeniksellä. Nykyään äitini tuo minulle vihreää teetä ja rauhoittelee, jos menee liian lujaa. Hän on aina tukenut minua.

Tein heti ensimmäisellä levyllä läpimurtosi. Miksi uskot onnistuneesi?

- Kun muutin Lohjalta Helsinkiin Sibelius-lukioon aloin heti tutustua muusikkopiireihin ruohonjuuritasolla. Hioin musiikillista suuntaani vuosia. Lukion jälkeen työskentelin pikaruokaravintolassa, jossa tienasin vuokrarahoja. Muun ajan vietin studiolla.

Olet näytellyt myös pääroolin Miss Farkku-Suomi -elokuvassa. Missä näet itsesi 2080-luvulla?

- Olen huomannut parin viime vuode aikana, että elämässä sattuu jatkuvasti odottamattomia asioita. Olen saanut myös näyttelemiseen liittyviä hauskoja tarjouksia, mutta nyt keskityn täysillä musiikkiin. Jos olen elossa 2080-luvulla todenäköisesti kirjottelen kirjaa jossain minua inspiroivassa ympäristössä. Olen aina ollut vähän äikkä-friikki, tykkään kirjoittamisesta.

Sanni Kurkisuon toinen albumi, Lelu julkaistaan 24.4.

Julkaistu: 9.4.2015