Mondo testasi: Turun klassikkohotelli Hamburger Börsin paluu
Matkailu
Mondo testasi: Turun klassikkohotelli Hamburger Börsin paluu
1900-luvun alussa perustettu Börs on yksi Suomen pisimpään toimineista hotelleista. Sen uudisrakennus avautui loppuvuonna 2021. Kävimme koeyöpymässä uutuuttaan kiiltelevän hotellin.
Julkaistu 26.12.2021
Mondo

Turun kauppatorin laidalla seisova Hamburger Börs on jo ikänsä puolesta yksi suomalaisista klassikkohotelleista: se on toiminut samalla paikalla vuodesta 1904. Majapaikan perusti ja sitä pyöritti aina vuoteen 1947 asti legendaarinen hotellinomistaja Wallina Valtin. Sen jälkeen omistajaksi tuli Turun osuuskauppa, joka purki hotellin torinpuoleisen osan 1976 ja rakennutti tilalle uuden hotellirakennuksen. Vuonna 2019 hotelli siirtyi Scandic-ketjulle. 1970-luvun talo sai nyt lähteä, ja tilalle rakennettiin kokonaan uusi 272 huoneen hotellirakennus, joka avautui marraskuun 2021 alussa.

Ensisilmäyksellä uudisrakennuksen elegantti julkisivu miellyttää silmää ja tuntuu istuvan kaupunkimaisemaan paremmin kuin edeltäjänsä. Toivottavasti se saa myös seisoa tässä hieman pidempään. Kulman takaa Kauppiaskadulta löytyy pieni pala Börsin historiaa: 1900-luvun alun suojeltu jugend-tyylinen osa, joka kunnostettiin rakennusprojektin yhteydessä juhla- ja kokouskäyttöön. Täällä ovat nyt muun muassa Wallina- ja Valtin-nimiset tilat.

Kun astuu vastaanottoon, huomaa että jugend-tyylisen osan takaseinä on leivottu uudistuksessa osaksi aulaa. Respan yläpuolella näkyvät juhlasalin ikkunat lasimaalauksineen, ja täältä on myös tehty oviaukko vanhalle puolella sijaitsevaan viihtyisään oleskelutilaan.

Uuden Hamburger Börsin sisustusarkkitehti Jaakko Puro toimistoineen on vastannut monista viime aikojen hotelliprojekteista. Puron töihin lukeutuvat muun muassa Helsingin rautatieaseman Scandic Grand Central, Lahden Seurahuone Loft House ja Hotel U14 Helsingin Unioninkadulla. Suunnittelija itse kuvailee Börsin tyyliä uusskandinaaviseksi, mutta tunnelma on välillä suorastaan eteläeurooppalaisen leikkisä. Löytyy iloisen värikkäitä nojatuoleja, koristeellista marmorilattiaa ja viidakkokuvioista tapettia.

Vaikka kyse on historiallisesta majapaikasta, tyyli edustaa tämän päivän trendejä. Se on myös ainoa asia, joka koko visiitillä mietityttää. Rakennus varmasti kestää aikaa, mutta kuinka pitkään sisustus näyttää tuoreelta ja milloin se joudutaan uusimaan seuraavan kerran?

Hotellihuoneiden tunnelma on varsin harmoninen, ja niissä skandinaavisen hillittyä tyyliä rikotaan lähinnä joillakin huonekalujen värivalinnoilla. Yövymme neljännen kerroksen standard-huoneessa, jonka kapeista mutta korkeista ikkunoista on näkymä torille. Äänieristys tuntuu toimivan mallikkaasti, sillä yöunet eivät häiriinny kertaakaan, vaikka ollaan aivan kaupungin keskustassa.

Perushuone tuntuu riittävän tilavalta kahdelle, ja sieltä löytyy kaikki mitä yhden tai kahden yön reissulla osaa kaivata. Kokonaisuus on tyylikäs, viihtyisä ja toimiva. Paikka ei tunnu kaikkein geneerisimmältä ketjuhotellilta, mutta se ei toisaalta ole myöskään niin erikoinen, että huoneesta alkaisi ottaa kuvia Instagramissa jaettavaksi. Kaikin puolin varma valinta keskustayöpymiseen.

Hamburger Börsin standard-huoneet ovat perustyylikkäitä ja toimivia.

Jos odottaa hotellilomalta vielä enemmän luksusta ja ainutlaatuisuutta, täytyy satsata seitsemännen kerroksen junior suite -huoneeseen. Niissä on todella hienot kaari-ikkunat, joiden ääreen voi istua ihmettelemään Turun torielämää. Tätä kirjoitettaessa kauppatori on tosin vielä iso rakennustyömaa, mutta kummasteltavaa riittää toki siinäkin.

Hotellissa toimii ravintola Más, joka on tuttu myös Helsingistä. Tarjolla on tapaksia ja muuta espanjalaista ruokaa. Turku on tosin nykyään niin hyvä ravintolakaupunki, että lomailijan voi olla vaikea tyytyä oman hotellin tarjontaan, kun kaupungilla riittää monenlaisia houkutuksia. Koiranilman tai laiskotuksen iskiessä on kuitenkin hyvä tietää, että majapaikastakin löytyy kelpo ruokapaikka.

Talon tarjonnasta kannattaa testata ainakin yhdeksännen kerroksen kattobaari, Börs Katto. Siitä on tullut lyhyessä ajassa kaupunkilaisten suosikki, ja välillä baariin on kuulemma joutunut jopa jonottamaan. Kesällä Turun ylle avautuvaa maisemaa voi ihailla myös ulkoterasseilta.

Junior suiteissa on sohvaryhmä istuskelua varten. Kaari-ikkunat luovat huoneeseen eleganttia tunnelmaa.

Uudistunutta Hamburger Börsiä voi suositella matkailijalle, joka arvostaa hieman keskivertoa tyylikkäämpiä puitteita sekä erinomaista sijaintia aivan kaupungin ytimessä. Scandicin omalla jäsenhinnalla standard-huoneen on voinut saada halvimmillaan yöksi noin 110 eurolla. Kannattaa myös vilkuilla junior suite -huoneiden hintoja. Ainakin ensimmäisinä kuukausina sellaisen on saattanut saada noin 200 eurolla. Kyseisiä huoneita on hotellissa tosin vain yhdeksän kappaletta, joten varsinkin viikonloppureissun majoitusta varatessa täytyy olla ajoissa liikkeellä.

Ylimmän kerroksen baarin ikkunoista on näkymä Turun kattojen korkeudelle.
Kommentoi »