Mondo

Mondo testasi: tällainen on Tampereen uuden Nokia-areenan hotellihuone, jonka ikkunasta voi katsoa jääkiekkopeliä

Mondo testasi: tällainen on Tampereen uuden Nokia-areenan hotellihuone, jonka ikkunasta voi katsoa jääkiekkopeliä
Tampereelle avatun Lapland Hotels Arenan erikoisuus ovat huoneet, joista avautuu näkymä suoraan urheilutapahtumiin ja konsertteihin. Kävimme yöpymässä ja katsomassa jääkiekkoa omasta huoneesta.
Julkaistu: 9.1.2022

Juttu on tehty ennen joulukuun 2021 loppupuolella, ennen koronarajoitusten tiukentumista.

Tampereelle on tullut viime aikoina paljon uutta. Ensin kaupungissa alkoi liikennöidä raitiovaunu, ja joulukuussa 2021 sinne avattiin noin 13 000–15 000 katsojaa vetävä monitoimiareena, joka sai erinäisten käänteiden jälkeen nimeksi Nokia-areena.

Areenalla järjestetään isoja konsertteja, ja siellä pelaavat myös kotiotteluitaan kaupungin jääkiekkojoukkueet Tappara ja Ilves. Erikoista uudessa tapahtumapaikassa on se, että matseja ja keikkoja on mahdollista seurata myös omasta hotellihuoneesta. Areenan yhteyteen avautui nimittäin Lapland Hotels Arena. Majapaikan erikoisuus ovat huoneet, joiden ikkunasta näkyy suoraan areenalle.

Paikka on osa Lapland-ketjua, joka pyörittää hotelleja sekä Lapin hiihtokohteissa että monissa Suomen kaupungeissa. Uusi 273 huoneen hotelli on ketjun suurin tähän mennessä.

Nokia-areena sijaitsee rautatieaseman lähellä, keskustan kupeessa, ja sinne on helppo löytää. Massivinen rakennus näkyy pitkälle ja toimii maamerkkinä, jota kohti suunnistaa. Perillä sormi menee kuitenkin hetkeksi suuhun, kun pitäisi löytää hotellin sisäänkäynti. Astelen sisään areenan keskustan puoleisesta sisäänkäynnistä ja harhailen hetken käytävillä, kunnes silmiin osuu opaskyltti, joka ohjaa vastaanottoa kohti. Se sijaitsee neljännessä kerroksessa, jonne pitää nousta hissillä.

Lyhyen hissimatkan jälkeen tupsahdan hotellin aulaan, kirjaudun sisään ja lähden kohti huonetta. Se on kuudennessa kerroksessa, kuten muutkin arena view -huoneet.

Sisustus muistuttaa Laplandin aiempia kaupunkihotelleja, jotka ovat lämminhenkisen tyylikkäitä ja moderneja majapaikkoja pienellä ripauksella Lappia. Sisällä huoneessa siitä muistuttavat vain poronsarvet sängyn yllä ja televisiosta soiva moderni joikaus. Muuten voisin olla lähes missä tahansa uudessa ketjuhotellissa: on tumma puulattia, iso sänky ja vaaleanharmaat värisävyt.

Uutuushotellin huoneiden sisustukseen on tuotu ripaus Lappia poronsarvien muodossa.

Mutta mitä ikkunasta näkyy? Ei vielä mitään. Sen peittää ulkoa säädeltävä kaihdin, joka avataan, kun huoneessa olevilta on tarkastettu tapahtuman pääsylippu. Pelkällä huonehinnalla (urheilutapahtumat alkaen noin 200 euroa, keikat noin 300 euroa) ei siis vielä näe mitään.

Kello 18 oveen koputetaan ja kaksi järjestysmiestä tarkastaa pääsylipun. Kaihtimet nostetaan ja samalla avataan ovi, joka vie areenan puolella olevaan pieneen yksityisaitioon. Siellä on viisi istumapaikkaa, eli samalla huonehinnalla voi ottaa mukaan monta katsojaa, kunhan kaikilla on pääsylippu. Yöksi nukkumaan mahtuu kuitenkin vain kaksi ihmistä.

Mikä tällaisen huoneen funktio oikein on? Ehkäpä se voisi toimia mukavana etko- ja jatkopaikkana illan tapahtumalle. Ja onhan tämä varmasti ikimuistoinen elämys pariskunnille, jotka sattuvat fanittamaan illan esiintyjää tai joukkuetta. Avaan oven ja istahdan oman aitioni penkille. Näkymä täältä piippuhyllyltä alas areenalle on majesteettinen. Yhdellä silmäyksellä näkyy koko yleisö ja kaukalon tapahtumat.

Omassa yksityisaitiossa istumisessa on jopa pientä luksuksen tuntua, ja näköala areenan ylle on hieno.

Puoli seitsemältä kiekko tipahtaa jäähän ja peli käynnistyy. Sitä tulee lopulta katsottua vain aition puolelta, ja miksipä peliä nyt ihmettelisikään ikkunalasin läpi. Jos ei kaipaa yöpymismahdollisuutta, tarjolla on myös kokoustiloja omalla aitiolla. Mutta onhan hotellihuone areenanäkymin mieleenpainuvampi elämys.

Väliajoilla oma huone tuo myös mukavuutta, kun voi piipahtaa kaikessa rauhassa kylpyhuoneessa, nauttia omista väliaikatarjoiluista tai vaikka kellahtaa sängylle lepäilemään.

Peliä voi seurata halutessaan myös huoneen ikkunasta.

Tappara voittaa lopulta Kalpan luvuin 3–4. Paikallisyleisö riemuitsee ja kuopiolaiset poistuvat areenalta kallella kypärin. Suljen aition oven, ja jonkin ajan päästä verho laskeutuu areenanäkymän eteen.

Ottelun jälkeen suuntaan illalliselle hotellin Saivo-ravintolaan. Lapland-hotellien ruokatarjonta on Suomen hotellien kärkitasoa, ja ketjun aamupala sai taannoin kunniamaininnan Hungry for Finland -kisassa, jossa palkittiin kotimaisia ruokamatkailutuotteita. Kehujen arvoinen on myös illallinen. Suomessa hotellien ravintoloita ei ole pidetty kovin kummoisina paikkoina, mutta täällä ruuan taso vetää vertoja monille kaupungin paremmille ravintoloille. Ja mikä kunnioitettavinta, lista perustuu kotimaisiin raaka-aineisiin. On poroa, siikaa, kaskinaurista, hillaa… Tästä hotellista ei välttämättä tarvitse poistua kaupungille syömään.

Poroa kahdella tavalla on Saivo-ravintolan bravuuri.

Piipahduksen arvoinen on myös 12. kerroksen kattoterassi, josta löytyvät asiakassaunat. Tampereelta löytyy vielä korkeammalla sijaitsevia näköalapaikkoja, kuten Näsinneula tai Moro Sky Bar, mutta täällä kaupunkiin saa taas hieman erilaisen näkökulman.

Yöllä uni tulee hyvin, sillä areenan puolelta ei kuulu minkäänlaisia ääniä. Aamulla tuntuu kuitenkin oudolta, kun ei voi avata verhoja ja tarkistaa, millainen sää ulkona on. Pidemmän päälle tällainen ratkaisu tuntuisi erikoiselta, mutta yhden yön elämyksenä hotelliloma jääkiekko-ottelun kera on hauska kokemus, jollaiseen Suomessa ei vielä tätä ennen ole ollut mahdollisuutta.

Hotellin kattoterassilta näkyvät monet Tampereen tutut maamerkit.
Kommentoi »