
Luonnossa liikkumisen ja kansallispuistojen suosio on kasvanut runsaasti viime vuosina. Espoossa sijaitseva Nuuksion kansallispuisto sijoittuu kävijämäärissä mitattuna Suomen kärkikolmikkoon, mutta sen lähistöllä on toistaiseksi ollut varsin niukasti majoitusvaihtoehtoja.
Tarjontaan tuli elokuun 2021 alussa kiinnostava lisä, kun luontokeskus Haltian lähelle avautui uutuushotelli Haltia Lake Lodge. Moderni majapaikka on remontoitu viereisen Solvallan urheiluopiston entisiin majoitustiloihin, ja kaikesta näkee, että hotelli on suunnattu laatutietoiselle luonnonystävälle.
Huoneet ovat kotoisia, ja niiden minimalistisessa tyylissä on skandinaavis-japanilaista henkeä. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja hillittyjä värisävyjä. Hauska yksityiskohta ovat kierrätysmateriaalista tehdyt valaisimet ja muut sisustusesineet, jotka on rakennettu Kierrätyskeskuksen pajalla hotellia varten. Pyöreä musta lampunvarjostin on esimerkiksi entinen säilyketölkki.
Luontoteema näkyy muun muassa puupölkyistä tehdyissä yöpöydissä ja seinille ripustetuissa luontovalokuvaaja Markus Varesvuon lintukuvissa. Testihuoneessamme voi ihailla, kuinka lapinpöllö laskeutuu lumihangelle. Jos kuviin ihastuu, vedokset ovat myynnissä.
Noin 16 neliömetrin kokoiset huoneet ovat kompakteja mutta eivät tunnu ahtailta. Eikä täällä ole tarkoituskaan viettää koko päivää neljän seinän sisällä, vaan levätä ja rentoutua luontoretkien jälkeen. Unikulman sänky on miellyttävän pehmeä, kuten sopii odottaakin. Paikka sopii hyvin rauhoittumiseen, sillä televisiota tai muuta viihde-elektroniikkaa huoneesta ei löydy. Omille retkieväille on sen sijaan jääkaappi. Tarjolla on sekä allergiahuoneita että huoneita lemmikkieläimen kanssa liikkuville.
Vastaanoton yhteydessä toimii baari, joka on erikoistunut Kyrö Distilleryn tuotteisiin. Tummasävyisen tilan voi kuvitella olevan erityisen tunnelmallinen talven lumisina pakkaspäivinä. Baarissa syödään myös aamupala, joka tarjoillaan pöytiin. Siihen voi valita esimerkiksi leikkelelautasen, leipäkorin ja chiansiemen-tuorepuuron. Kattaus on hyvälaatuinen ja täyttää vatsan.
Hotellissa ei ole ruokaravintolaa, mutta asiakkailla on mahdollisuus nauttia illallista luontokeskus Haltian ravintolassa. Asia kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen, sillä meidän vierailumme aikaan paikka meni kiinni jo kello 18. Hotellin baarista saa onneksi myös illalla suolaisia piirakoita ja muuta pikkusyötävää.
Haltia Lake Lodge on julkisilla liikkuvien retkeilijöiden saavutettavissa, sillä Espoon keskuksesta kulkee viereen suora bussiyhteys. Hotelli ei kuitenkaan sijaitse metsän keskellä, eikä se ole itsessään luontokohde, vaan enemmänkin tukikohta retkille. Pihasta pääsee pienellä patikoinnilla esimerkiksi viereiselle järviylängölle, jossa risteileviä polkuja pitkin voi käydä ihailemassa kauniita pikkujärviä. Jännä kohde lähistöllä on myös Meerjärven lippaluola.
Kannattaa käydä lisäksi vartin kävelyn päässä olevalla näköalatasanteella, josta avautuu maisema Nuuksion Pitkäjärven ylle. Suositut Haukkalammen rengasreitit ovat neljän kilometrin pituisen yhdyspolun päässä. Hotellin pitäjät ovat kaikki enemmän ja vähemmän luontoihmisiä, ja heiltä kannattaa kysyä retkivinkkejä lähialueelle. Haltia Lake Lodge järjestää myös ohjattuja retkiä patikoinnista melontaan ja villiyrttien keräilyyn.
Kahden hengen huoneen hinta on noin 175 euron kieppeillä, sisältäen aamupalan ja saunomisen asiakkaiden yhteisvuorolla. Mikään viikon luontolomalle tarkoitettu retkeilymaja hotelli ei siis ole, vaan se sopii pikemminkin yhden tai kahden yön reissuun, johon yhdistyy sekä luontopatikointia että hotellilla rentoutumista. Pihapiiriin on myös tulossa lähiaikoina clamping-majoitusta.