Mondo

Mondo testasi: Helsingin uusi luksushotelli St. George



Mondo testasi: Helsingin uusi luksushotelli St. George

Helsingin keskustan hotellitulokkaasta löytyy antikvariaateista hankittuja kirjoja, taidetta ja kiinnostavia ravintoloita.
Teksti Valtteri Väkevä

Toukokuussa avattu St. George on ensivaikutelmaltaan rento viiden tähden hotelli. Kulta ei kimaltele, ja käytävillä tulee vastaan trendiväkeä sporttihenkisissä vaatteissa. Huoneiden sisustuskin on pohjoismaisen harmoninen. On vaaleanharmaata, valkoista ja murrettuja värisävyjä. Villamatot ja puuhuonekalut luovat kotoisaa tunnelmaa.

Kadun puolen korkeimmista kerroksista pääsee ihailemaan viereistä Vanhaa kirkkopuistoa eli tutummin Ruttopuistoa yläilmoista. Tunnelmallisimpia ovat silti sisäpihan puolelta löytyvät ullakkohuoneet viistoine kattoineen ja omine parvekkeineen, joilta avautuu romanttinen näkymä Helsingin kattojen ylle.

Korttelin päässä Stockmannilta sijaitsevassa talossa toimi aikoinaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino. Se näkyy muun muassa siinä, että huoneisiin on hankittu niiden tunnelmaan sopivia kirjoja antikvariaateista. Testihuoneessamme on valikoima pölyntuoksuisia, liitoksistaan hajoilevia teoksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: Agatha Christietä, Antti Hyryä, Friedrich Nietzscheä…

Huomion kiinnittävät myös lukuisat taideteokset: heti eteistilan katossa leijailee nykytaiteen supertähden Ai Weiwein lohikäärmeveistos. Kulttuurin lisäksi St Georgessa satsataan hyvinvointiin. Alakerrasta löytyy suomalaisen Hintsa Performance -yrityksen suunnittelema kuntosali ja kaikista huoneista jumppakuminauha käyttöohjeineen. Osassa huoneista on myös laitteet, joilla voi mitata unen laatua. Ravintoneuvontaakin saa.

Hotellin oheispalvelut ovat aidosti kiinnostavia. Kellarikerroksessa on esimerkiksi Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle-kauppa, jossa myydään brittiläisen tyylilehden oheistuotteita, kuten laukkuja, tuoksuja ja opaskirjoja. St. Georgen omasta leipomosta taas voi hakea paikan päällä tehtyä leipää tai hotellin nimikkoleivonnaisen.

Ravintola Andrea tarjoaa turkkilais-­suomalaista ”fun diningia”. Illalliskokemus on kieltämättä hauska, kun pöytään tuodaan niin pide-pitsaa kuin poroa. Luultavasti useimmin tulee silti palattua Wintergarden-baariin, joka on rauhallinen ja kodikas pakopaikka korttelin päässä ydinkeskustan hälinästä. Baarin cocktaileja (16,50 e) kannattaa maistaa jo pelkästään ainutlaatuisten tarjoiluastioiden vuoksi. Learning to fly -drinkki tarjoillaan esimerkiksi hilpeässä pikkulinnun muotoisessa lasissa ja viskipohjainen Tilted kilt lasisessa piipussa.

Yhden yön perusteella St. George tuntuu fiinimmältä versiolta modernista boutique­hotellista. Se sopii maksukykyiselle matkailijalle, joka haluaa laatua mutta vierastaa pröystäilyä.

2 hh alkaen 240 yö, stgeorgehelsinki.com

Wintergardenin katossa roikkuu Pekka Jylhän veistos.
Julkaistu: 10.6.2018