Apu

Mölyä latvastossa

Mölyä latvastossa

Useimmat meistä ovat naureskelleet apinoiden tempuille eläintarhoissa. Niiden ilmeitä matkitaan, eleitä toistetaan ja niille lirkutellaan kuin pienille lapsille. Nimestään huolimatta mölyapinakin on lempeä otus.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Riitta Angervuo, Aarre Leskinen
Mainos

Viidakossa ryskyy, kun lauma mölyapinoita loikkii puusta toiseen. Puiden latvukset taipuvat jopa kymmenen kiloa painavan vaippamölyapinan hyppiessä.

Maailman eläintarhoissa on suuri määrä eri apinalajeja. Määrä on tosin vähäinen, jos sitä verrataan luonnonoloista löytyviin apinalajeihin. Viidakoista, vuoristoista ja muista ympäristöistä löytyy 250–350 apinalajia. Mölyapinalajeja on kymmenkunta. Ne poikkeavat väriltään ja kooltaan toisistaan.

Vaippamölyapina (Alouatta pigra) elää pienellä alueella Belizessä, Guatemalassa ja Etelä-Meksikossa. Yhtenäisten sademetsien tuhoa­minen uhkaa hävittää sen sukupuuttoon.

Rotevina mutta ystävällisinä pidetyt mölyapinat eivät ole kauneudella pilattuja. 

Apinan turkki on tumma, pää pyramidin muotoinen ja voimakkaasti ulkoneva alaleuka korostaa vakavaa ilmettä. Lihaksikas häntä on kärjestä karvaton, mikä helpottaa oksistoon tarttumista.

Ääni on jokaisella mölyapinalajilla omansa, mutta kaikilla se on erittäin voimakas. Kurkunpään erikoinen luinen, rustoinen rakenne voimistaa äänet. Mölyapinoiden huudot ovat hyvin vaihtelevia. Ne voivat muistuttaa röhkimistä, mouruamista tai karjaisuja – ne kuullessaan ensikertalainen voi säpsähtää pelosta.

Usein päivä aloitetaan sekä lopetetaan mölyämällä, joskus ääntelyä voi kuulla myös yöllä.

Jos sattuu aamuvarhaisella mölyapinoiden yöpymispaikan lähistölle, voi kuulla partaveikkojen mölyävän kuorossa puiden latvustossa. 

Mölyapinat liikkuvat usein pienehköissä laumoissa. Reviireistä halutaan pitää kiinni niin, etteivät elinalueet mene päällekkäin.

Jotkin mölyapinalajit saattavat elää jopa 30 yksilön laumoissa, joita johtaa yksi uros. 

Mölyapinat viihtyvät viidakoissa, joissa kasvaa hondurasinmäntyjä, palmuja ja tammia.

Lähisukuinen hämähäkkiapina (Ateles geoffroyi) elää hiljaisempana samoissa metsissä meluavien sukulaistensa kanssa. 

Elämänkumppanin etsinnässä naaras tekee aloitteen. Tapahtuma on kuin rituaalinen näytelmä. 

Naaras valitsee mieleisensä uroksen ja liikuttaa tälle merkiksi rytmikkäästi kieltään. Jos neito miellyttää koirasta, se vastaa samalla tavalla.

Yhteisen kielen löydyttyä mölyapinapari voi elää yhdessä yli 20 vuotta. Sukua jatketaan vasta muutaman yhdessäolovuoden jälkeen. Lisääntymisvauhti ei kuitenkaan takaa kannan riittävyyttä, vaan mölyapina on saanut uhanalaisleiman otsaansa.

Erittäin uhanalaiseksi luokiteltua vaippamölyapinaa on lähdetty suojelemaan erilaisin ohjelmin. WWF Suomi, muutamat muut järjestöt ja yksityiset ihmiset ovat luoneet niille turvallisia elinympäristöjä Keski-Amerikkaan.

Mölyapinoiden merkittävimmät suojelualueet sijaitsevat Belizessä ja Meksikossa. Belizessä jo yli 200 maanomistajaa useasta kylästä on liittynyt suojelutoimiin. Näin apinoiden määrä on noussut yli kahdentuhannen.

Suojelutoimiin on liitetty valvottu ekomatkailu, jolla osittain rahoitetaan suojelua. Luontomuseo, opastuskeskus ja koulutettujen oppaiden vetämät luontopolut ovat osa toimintaa.

Mölyapina tunnetaan Belizessä kreolinkieliseltä nimeltään baboon. Se elää hyvin rajoitetulla alueella jokivarsilla Belizen lisäksi Guatemalassa ja Etelä-Meksikossa. 

Mölyapinan poikaset tulevat alas tarkkailemaan ohikulkijoita ja nappaamaan maasta ruohoa. Tehokas tarttumahäntä helpottaa liikkumista. 

Kasvissyöjinä tunnettujen mölyapinoiden hyvinvointia on parannettu jättämällä jokivarren metsät kaatamatta. Kaatoalueiden väliin on jätetty yhtenäisiä käytäviä apinoiden kulkua ja ruokailua varten. 

Mölyapinoiden herkut, kuten viikuna-, muurahais-, pähkinämaito- ja sapotillapuut jätetään apinoiden ravinnoksi.

Hedelmien lisäksi mölyapinat rouskuttavat puiden meheviä lehtiä, nuppuja ja kukkia.

Tutkijat ovat toisinaan havainneet koko apinaryhmän pysyneen yhdessä isossa viikunapuussa jopa viikon ajan. Luonnon hyvinvoinnille siitä on hyötyä. Ruokailun rehevöittämälle alueelle on palautunut sieltä joskus hävinneitä kasvi- ja eläinlajeja.

Mölyapinat liikkuvat melko vähän. Päivisin niiden liikkuminen saattaa jäädä jopa alle puolen kilometrin.Keskipäivä kuluu enimmäkseen lepoon ja laiskotteluun.

Rauhallinen päivähetki on paras aika, jolloin mölyapinaurosten ja -naaraiden voi nähdä sukivan toisiaan sademetsän lehvistön suojissa. 

Mustakondori (Coragyps atratus) on Etelä- ja Keski-Amerikan alavien maiden iso petolintu, jonka siipien kärkiväli yltää puoleentoista metriin.

Apinoiden mölyn merkitys on tutkimuksissa ainakin osittain selvinnyt. Äänen avulla puolustetaan ja ilmoitetaan muille reviirin rajoista. 

Mölynä pidetty voimakas ääni nostaa vaippamölyapinan arvon luonnossa muita nisäkkäitä korkeammalle. Arvellaan, että ääni on johtanut siihen, että mayat palvoivat mölyapinajumalia. 

Mayojen rauniokaupungeissa mölyapinoitten äänet kaikuvat voimakkaampina kuin minkään muun maaeläimen.

Luontaisia vihollisia mölyapinoilla on melko vähän. Niitä ovat isot kissaeläimet ja harpyija, joka on voimakkain Amerikan mantereen kotkista.

Tärkein uhka mölyapinalle ovat kuitenkin sademetsien hävittäminen ja maatalouden muutokset.

Kirkkaanpunaisena erottuva urospuolinen rubiinityranni (Pyro­cephalus rubinus) viihtyy mölyapinoiden suojelualueen pihoilla.

Mölyapinasta on tiedesivustoilla julkaistu lentäviä lauseita, jotka eivät ole miesten kannalta erityisen mairittelevia. 

Helsingin Sanomien tiedesivuston lukijat riemastuivat viime joulukuussa, kun Viikon eläin -palstalla julkaistiin iskulause. Siinä väitettiin, että mölyapinat ovat tosimiehiä, joilla on pienet kivekset ja valtava ego. Väite perustuu Cambridgen yliopiston lokakuussa 2015 julkaisemaan Current Biology -nettilehden artikkeliin.  

Teksti ja kuvat Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen

Julkaistu: 23.2.2016