Apu

Mojo Erämetsä yhdistää eri aikakaudet samaan valokuvaan



Mojo Erämetsä yhdistää eri aikakaudet samaan valokuvaan

Mojo Erämetsä sai loistoidean. Jospa ottaisi Helsinki-kuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja liittäisi niihin tämän päivän näkymiä ja ihmisiä samoilta paikoilta. Näin alkoi syntyä aikamatkakuvia Helsingistä.
Teksti Samuli Isola
Kuvat Toni Härkönen, Mojo Erämetsä

Hän kävelee Kruununhaan kaupunginosan katuja ja säpsähtää. Millainen kadunkulma oli 100 vuotta sitten? Millaisia mainoskylttejä kivijalan yllä oli? Miten ihmiset kävelivät? Kolkuttelivatko mukulakivikatua suomenhevoskärryt?

Mojo Erämetsä tuumii ja innostuu. Voisiko tätä aikaa ja eilistä yhdistää? Siltä seisomalta hän painuu kotikoneen ääreen ja alkaa etsiä Helsingin kaupungin historiallisilta verkkosivuilta kuvia tutuista kulmista.

Koska kyseessä on maan pääkaupunki, verkosta löytyy kuvatulva. Ullanlinnan hävinnyt kylpylaitos, Suurtori keisarilliseen aikaan, vaalimainontaa vuosimallia 1908 Mariankadulla, Hietalahden bensiinikioski. Eilisen stadi haisee tupakkatehtaalle, liikkuu ryhmissä, käyttää ylioppilaslakkia. Mitä näillä nurkilla nykyisin tehdään? Miten ihmiset nykyisin...no...ovat?

Erämetsän mielessä kypsyy ajatus eilisen ja tämän päivän yhdistävistä kuvista. Niissä yhdistyisivät pysyvyys ja muutos. Mutta pitäisi päästä samaan paikkaan, samoihin kuvakulmiin, odottaa hetkeä. Ja laukaista.

Kaiken keskellä, 2017, näyttää Ruoholahden villojen veh­masta nykypäivää. Pohjalla Ivan Timiriasewin kuva (1919).

Mojo Erämetsä hymyilee kysymykselle. Koska kyseessä on mainostoimistossa kuvia työkseen virittelevä AD, ei kai kahden aikakauden kuvien yhdisteleminen sentään tuntunut mahdottomalta rastilta.

Piti vain lähteä kuvaamaan samat kulmat uudelleen, valita yksi yhteen -kuvaparit, ja sitten photoshopata, photoshopata, photo-shopata. Osaahan ammattilainen sen.

Elettiin vuotta 2014, kun ensimmäiset kuvat syntyivät. Seuraavana vuonna aikamatkakuvien ympärille oli jo perustettu Aikamatkakuvia-Facebook-ryhmä, jonne Mojo latasi kuvan toisensa perään.

Innostus kansan keskuudessa oli heti taattua. Kuvat herättivät sukutarinoita siitä, kuinka mummi ja vaari asuivat tuon kadun varrella, tuossa talossa, perustivat pesää noiden ikkunoiden takana. Omia koulumatkoja muisteltiin, kuvien vanhaa voimaa ihasteltiin.

Ensimmäiset Erämetsän aikamatkakuvat olivat vielä selkeästi kahden maailman cocktaileja. Niissä vanha Helsinki oli mustavalkoinen, sitten oli raja, jonka jälkeen kuvaan tuli uusi aika, kirkkaan värillinen.

– Kokosin kuvia ja postasin niitä toinen toisensa perään. Reilun vuoden jaksoin tehdä ja intoilla, mutta sitten eteen tuli seinä. Vuonna 2016 en tehnyt mitään, en kuvan kuvaa.

Säpinää Sofiankadulla -kuva yhdistää samaan näkymään Suurkirkon, tämän päivän katuelämää ja vuoden 1926 poliisimiehiä lähdössä liikenteeseen. Pohjalla Hugo Sundströmin kuva (1926).

Ehkä aikakausien sekoittaminen olisikin jotain uutta

Kohtalo puuttui peliin yrityksen muodossa. Se tilasi Erämetsältä omiin tarpeisiinsa sopivan kuvateoksen, jossa yhdisteltäisiin vanhaa ja uutta Helsinki-kuvaa. Siitä lähti Erämetsän aikamatkakuvien uusi kultakausi.

Mutta jotain oli tapahtunut tauon aikana. Aikamatkakuvien kokoaja oli huomannut, että ehkä aikakausien sekoittaminen, eilisen ja tämän päivän saumaton sekoittuminen olisikin jotain uutta.

Ja niin alkoi armoton kuvankäsittely, näperrys, kun kaksi aikakautta sulautettiin toisiinsa.

Mustavalkoisesta nostettiin esiin sävyjä, tämän päivän väritulituksesta laskettiin alas värejä, skaalattiin mittasuhteita, nysvättiin valoisuuksia.

Poistettiin telemastoja jugendtalojen katoilta, ujutettiin suutelevia pariskuntia koppalakkisten poliisimiesten viereen imuttelemaan.

Kysymys kuului: miten saada yhdistelmäkuvista niin aidon oloisia, että ensinäkemältä ei huomaisi, että kyseessä ei olekaan vain kuva entisiltä ajoilta vaan kahden aikakauden hybridi, aikamatkakuva?

Illat menivät vanhoja kuvia verkosta etsiessä, Google Mapsin Street Viewistä hän mittaili vanhojen katukuvien nykytilaa.

Viikonloput menivät kadunkulmissa kuvatessa, Tuomiokirkon kupeessa, Munkkiniemen puistotiellä passissa, pusikoiden vierillä kytätessä, ohikulkijoita zoomailemassa, turistilaumoja väistellessä.

Kuitenkin reilussa vuodessa syntyi 66 valmista aikamatkakuvaa. Siinä on tahti, joka vieläkin saa Erämetsän pohtimaan kaiken järjellisyyttä.

Lokakuussa 2017 aukesi ensimmäinen, joukkorahoitettu näyttely Aikamatkakuvia. Kirjalle alkoi olla tilausta, toukokuussa 2018 ilmestyi Aikamatkakuvia Helsingistä (Tammi).

Kiirettä piti vastasyntyneen pojan isälle.

1918 Hotelli Kämpissä oli hetken saksalaisjoukkojen päämaja, vartiossa sotilas ratsuineen. Tänään kyltti kutsuu ohikulkijoita samalla paikalle lounaalle. Pohjalla Ivan Timiriasevin kuva (1918).

"Helsinki on minulle se juttu"

Makuuhuoneverhojen pintaan, rantapyyhkeeseen, kahvimukin kylkeen, jättimäiseksi printiksi saneeraustyömaan aitaan, tilaustyönä omalta kotikadulta aikamatkakuva jokaiselle halukkaalle, niin kuin muinaiseen aikaan maalaistaloista otettiin ilmakuva ja myytiin ovella isäntäperheelle...

Aikamatkakuvilla olisi helppo keksiä käyttökohteita, eikö?

Erämetsä vääntelehtii kysymyksen kuullessaan.

– On valmiiksi kehystettyä taulua ja modernimpaa alumiinista mallia. Ja vain kymmenen kappaletta jokaista teen, se on siinä.

Mutta että Aikamatka-tuoteperhe? Se ei tunnu ainakaan tässä vaiheessa Erämetsästä oikealta suunnalta. Voisi seurata kuvien inflaatio, kun joka paikka olisi täynnä aikamatkakuvia.

Mutta ei mies unelmista ole luopunut. Seuraavaksi tulee ehkä aikamatkavideo, jossa uusi aika liukuu elokuvassa vanhan päälle.

Tai matka New Yorkiin, jossa olisi huikeaa päästä toteuttamaan näkemyksiään, sekoittamaan 1920-luvun Harlemia ja tämän päivän todellisuutta.

Entä Turkua, Tamperetta, Kuopiota, Oulua? Lähtisitkö Suomen muihin kaupunkeihin tekemään aikamatkakuvia, jos kauniisti pyydettäisiin?

Hän pohtii hetken ja toisenkin.

– Ehkä en kuitenkaan. Minulle Helsinki on se juttu, mun stadi. ●

Julkaistu: 4.6.2018