Apu

MM-95 Janne Ojanen: "Emme tajunneet, mikä merkitys voitolla tulee olemaan"

MM-95 Janne Ojanen: "Emme tajunneet, mikä merkitys voitolla tulee olemaan"
Janne Ojasen MM-95-kultaa seurasi levoton kesä, mutta syksyllä syntynyt vauva palautti maan pinnalle. MM-kullasta 25 vuotta!
Kuvat

”Sillä hetkellä emme varmaan tajunneet, mikä merkitys voitolla tulee olemaan. Sen tajusimme, että jotain hienoa ja isoa tuli tehtyä. Menestystä oli rakennettu pitkään. Olimme olleet tiukoissa paikoissa.

Suomi oli saanut menestystä pikkuhiljaa 1970- ja 80-luvulta asti, vuonna 1988 tuli hopeaa Calgaryn olympialaisissa. Edellisvuotena 1994 tuli pronssi Lillehammerin olympialaisissa ja hopeaa MM-kisoissa.

Suomessa oli silloin vuonna 1995 kova lama. Aloimme vähitellen ymmärtää, että mestaruus tuotti ihmisille suurta iloa. Voitto sai tavallaan ihmiset nousemaan lamasta.

Huumaa jatkui koko kesän -95. Kiersin Jutin (Timo Jutila) kanssa monenlaisissa kissanristiäisiässä, kun olimme hyviä kavereita Tampereelta ja Jutila oli joukkueen kapteeni.

Oppi siirtyi työelämään

Ehkä 95-tapahtumien kautta opin nauttimaan hyvistä suorituksista ja ottamaan tappiot vastaan paremmin. Jatkoin pelaamista pitkään, tuli voittoja ja tappioita.

Omistan yhtiökumppanini kanssa liikelahjoja myyvän yrityksen JM Conceptin Tampereella. Myyntityössäni jääkiekkoilusta saamani kokemus varmasti näkyy siinä, että odotan itseltäni aina onnistumista. Tappiot harmittavat, mutta osaan ottaa ne vastaan.

Jossain vaiheessa hyödynsimme yrityksemme tuotteissa jääkiekkoaihetta ja teimme vanhojen mailojen varsista grillivälineitä. No, se oli sen ajan huumaa.

Jääkiekossa olen pysynyt mukana koko ajan. Nykyään valmennan iltaisin Suomi-sarjan Nokian Pyryä.

Ei noussut hattuun

Nousiko voitto hattuun? Toivottavasti ei. Perhe palautti nopeasti maan pinnalle. Meille oli alkanut tulemaan lapsia. Tyttö oli syntynyt edellisvuotena Lillehammerin olympialaisten aikaan. Näin hänet vasta viikon kuluttua syntymästä. Poika syntyi -95 syksyllä.

Kyllä ihmiset muistavat edelleen tasaisin väliajoin. Töissä asiakkaat puhuvat aiheesta. Ei siitä haittaakaan ole. Pyörin paljon jäähallilla ja ihmiset tulevat rohkeasti juttelemaan. Se on ihan mukavaa.

Emme ole muiden pelaajien kanssa paljoa yhteydessä nykyään, liikumme kaikki eri puolilla maailmaa ja Suomea. Eri tilaisuuksissa joskus tapaamme, ja on mukava jutella. Viisi vuotta sitten Curre (Curt Lindström) järjesti yhteisen tapaamisen. Ehkä viiden vuoden kuluttua tapaamme taas kaikki porukalla.

Nyt täytyy varmaan juoda mitalikahvit perheen kanssa. ”

Janne Ojanen

  • Syntynyt 1968
  • Pelasi Jääkiekon SM-liigassa Tampereen Tapparassa ja oli joukkueensa kapteenina vuosina 2000–2010.
  • Ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on voittanut kaksi jääkiekon maailmanmestaruutta. Junioreiden MM-kultaa tuli 1987.
  • Pelasi SM-liigaa 1985 alkaen vuoteen 2010 saakka.
  • SM-liigan kaikkien aikojen paras pistemies.
  • Pelasi myös NHL:ssä, AHL:ssä ja IHL:ssä ja Sveitsin NLA:ssa ja Ruotsin Elitserienissä.
  • Ojasella on kolme lasta ja hän omistaa osan liike- ja mainoslahjoihin erikoistuneesta JM Conceptista.
Julkaistu: 7.5.2020
Kommentoi »