Monelle tuttu mittarimato on oikeasti perhosentoukka – Erikoisen kulkutavan lisäksi mittarin toukka voi naamioitua vaikka oksaksi
Moni sanoo näitä perhosentoukkia mittarimadoiksi. Aikuisena erikoisesti liikkuvista toukista tulee perhosia, jotka lentävät enimmäkseen iltahämärässä ja öisin.
Yön hämärä tuo esiin monenlaisia siivekkäitä otuksia, mutta harva ryhmä on yhtä monimuotoinen ja kiehtova kuin mittariperhoset. Ne ovat hentoja ja pienehköjä perhosia, jotka ovat saaneet nimensä toukkien tavasta mitata kulkemaansa matkaa.
Mittarit ovat väritykseltään vaatimattomia, mutta siipien kuvioinnissa on hillittyä eleganssia.
Illan hämärtyessä päiväperhoset ovat vetäytyneet yöpuulle ja puutarhassa alkavat lentää toiset lajit. Kukilla vilahtelee nopeita yökkösiä ja vielä nopeampia, suuria kiitäjiä.
Mutta pihan perusperhonen on vaatimaton, kellanruskeankirjava pihamittari, joka lepattelee hentona pihan kukilla.
Päivät pihamittari viettää kasvillisuudessa, usein pää alaspäin. Se on yöaktiivinen, mutta lähtee päivälläkin häirittynä helposti lentoon. Se lentää muutaman metrin ja laskeutuu entistä syvemmälle kasvillisuuden suojaan. Usein niitä on niityillä suurin joukoin.
Iltahämärissä koivikossa lepattelee useita vaaleanharmaita, terävän mustakirjauksisia mittareita.
Kun perhonen laskeutuu lehdelle, näkyy selvästi etusiiven etureunan kulmatäplä, mistä perhonen on helppo tuntea. Herukkamittari lentää koko Suomessa Lappiin asti, mutta hyvin yleinen se on Etelä- ja Keski-Suomessa.
Varsin usein herukkamittarin näkee pihoissa ja puutarhoissa, sillä siniharmaa, keltakylkinen ja mustapisteinen toukka käyttää ravintokasveinaan herukkakasveja. Joskus ne syövät viinimarjapensaat lehdettömiksi.
Metsän reunasta lehahtaa lentoon vaatimattoman näköinen, hento perhonen. Sen siipien marmorointi ja aaltoilevat juovat tekevät siitä nimensä veroisen, aaltoa toisensa perään.
Perhonen on aktiivisimmillaan hämärissä, mutta se voi lentää myös pilvisinä päivinä.
Väreiltään vaatimaton mutta kauniskuvioinen mäkikenttämittari on eräs yleisimmistä ja runsaslukuisimmista perhosistamme. Sen lentoaika alkaa kesäkuun puolivälin paikkeilla, ja runsaimmillaan sitä näkee kesä-heinäkuun vaihteessa. Silloin kesäiltana lepattelee pihoilla, pientareilla ja niityillä vaaleita mittariperhosia, joista valtaosa on mäkikenttämittareita.
Mittarien toukat erottaa muista perhostoukista erikoisen kulkutapansa perusteella. Ne näyttävät mittaavan kulkemaansa matkaa. Toukilla on jalkapareja vain etu- ja takapäässä, muille perhosille tyypilliset vatsajalat puuttuvat kokonaan.
Toukka ottaa kiinni alustastaan etujaloilla, siirtää takajalat etujalkojen taakse keskiruumis kaarella ja ojentaa taas ruumiinsa ottaakseen etujaloilla otteen kauempaa. Mittarien heimon tieteellinen nimikin viittaa maanmittariin.
Toukilla on myös erikoinen tapa naamioitua ympäristöönsä: niiden muoto on ohuen tikkumainen, ja kun ne jähmettyvät liikkumattomaksi sojottamaan oksasta, ovat ne kuin osa puuta. Käyttäytymistä kutsutaan tikkujäljittelyksi, stick mimicry. Sen avulla toukat kätkeytyvät saalistajilta.
