Image

Miten ritari rakastaisi?



Miten ritari rakastaisi?

Riku Korhonen ei tahtonut tunaroida rakkaudessa, mutta niin siinä kävi, ja syynä oli moderni maailma.
Teksti Riku Korhonen
Kuvat Reetta Niemensivu

Kun avotoimiston arki ruhjoo, Windows päivittää kömpelyyksiään ja puoliso murjottaa, on hyvä hetki muistella keskiaikaista ritarirakkautta.

Mainio johdatus aiheeseen on hollantilaisen Johan Huizingan Keskiajan syksy. Se kuvaa ritarikulttuurin ihanteiden viime kukoistusta 1300- ja 1400-luvuilla, feodalismin kriisin ja uuden ajan murroksessa. Nuo vanhentuneiksi väitetyt ihanteet tarjoavat muutamia vihjeitä modernienkin parisuhdesotkujen lievittämiseen.

(1) Rakkauden leikkiluonteen ymmärtäminen. Nykyisiä lemmenmyyttejämme leimaa naiivi naturalismi. Pidämme rakkautta luonnonilmiönä, välittäjäaineiden myrskynä, joka kahden ihmisen kohdatessa riehaantuu ja kumoaa sovinnaistavat ja sosiaaliset erottelut. Se alentaa rakastavaiset avuttomaan ja aloitekyvyttömään asemaan. Luonnonvoimiahan ei voi hallita, ja niillä on vain viattomia uhreja.

Keskiajan hovirakkaus korosti etikettiä, hyveitä ja taitoja. Se oli sääntöjen mahdollistamaa luovaa toimintaa, kuvittelua ja kulttuurista leikkiä. Todellisuus on kova ja säälimätön; se johdetaan takaisin ritari-ihanteen kauniiseen haaveeseen ja rakennetaan elämänleikki tälle pohjalle, Huizinga kirjoittaa, ja lieneekin ihmisarvoisempaa leikkiä rakkaudella kuin olla luonnonilmiön uhri.

(2) Rakastetun vierauden kunnioittaminen. Teollisen vallankumouksen ja kulutuskulttuurin myötä individualismi on ajanut meidät tiiviisti kasvokkain rakastettujemme kanssa. Sitä voisi nimittää läheisyyden kultiksi. Muiden sosiaalisten siteiden höltyminen jättää läheisyydelle ahtaan tilan ja aiheuttaa kivuliaita törmäyksiä.

Kuvitellaan, että sir Lancelot ja kuningatar Guinevere elävät nyky-Suomessa ja valitsevat parisänkyä Ikeassa. Lancelot haluaa Brimnes-sängyn, koska sen vetolaatikoissa on säilytystilaa sotisovalle. Guinevere pitää sänkyä rumana ja tahtoo siron Dukenin, jonka pehmeään päätyyn on mukava yhdessä nojailla ja katsella elokuvia iPadilla.

Sänky unohtuu, ja läheisyyden kultti kääntää kiistan kummankin kärsimien psyykkisten vaurioiden puimiseksi. Lancelot syyttää Guinevereä esteettisen makunsa halventamisesta. Guinevere rääkyy Lancelotin yrittävän kontrolloida häntä, kuten Guineveren isäkin aikoinaan teki, jne.

Keskiaikaisessa lemmenihanteessa rakastettu ei ollut rakastajan tarpeiden ja pelkojen myötäilijä ja läheisin lääkitsijä. Hän oli radikaalisti vieras ja saavuttamaton hahmo, jolta saattoi toivoa myötämielisyyttä, muttei vaatia sitä. Jotain tuosta nöyryydestä rakastetun vierauden edessä olisi nykymaailmassakin hyvä pitää elossa.

(3) Traagisen puolen hyväksyminen. Optimistinen ja hampaaton terapiakulttuuri vakuuttaa rakkauden edistävän kokonaisvaltaista hyvinvointia. Joskus niin käykin. Läheisyys kukkii, työteho kohenee, ja koko maailma tuntuu turvalliselta ja ihmeelliseltä.

Mutta onnen yöpuolella piilee ristiriita: vakaa suhde muuttuu ajan myötä tylsäksi, ja luonnonilmiömäinen intohimo taas uhkaa suhteen vakautta. Seurauksena on väistämättä kärsimystä, joko tylsyydestä tai epävakaudesta.

Tilanne olisi siedettävä, jos myyttimme opettaisivat kärsimään. Mutta ne kertovat yksiäänisen valheellisesti täyttymyksestä, ilosta ja rakkauden lunastavasta voimasta ja vahvistavat todellisuuden tuottamia pettymyksiä.

Modernit myytintekijät: tarvitsemme uuden Tristanin ja Isolden, joita erottavassa miekassa näemme surun ja kaipuumme kuvan. ■

211 | Kesäkuu 2014

Julkaistu: 30.5.2014