Olen kotoisin pienestä Karttulan kirkonkylästä Kuopion läheltä. Meitä oli neljä lasta. Kylän talot olivat omavaraisia, meilläkin oli elukoita ja kasvimaa.

Elämä oli vaatimatonta, mutta silti oli kaikki tarvittava: koti ja kavereita, joiden kanssa leikittiin, käytiin uimassa ja ongella. Molemmat mummolat olivat lähellä.

Kun meille tuli radio, sieltä kuunneltiin vain uutiset. Uutisten jälkeen tuli musiikkia, mutta sitä ei jääty kuuntelemaan.

Suuri suru kohtasi, kun isä kuoli sodassa 1941. Olin silloin kuusivuotias. Muutaman vuoden kuluttua nuorempi siskoni kuoli kurkkumätään. Minäkin sairastuin, mutta selvisin penisilliinin avulla.

Äiti opetti kodin taidot, ja meillä laulettiin aina. Äiti oli isän kuollessa vain 26-vuotias. Hän meni uusiin naimisiin, ja sain lisää siskoja ja veljiä.

Monet laulut opin äitini isältä ja siskoilta, jotka lauloivat kuorossa. Lauloin monissa koulun juhlissa, mutta en pitänyt itseäni parempana laulajana kuin muut.

Aloitin kansa- ja kansalaiskoulun jälkeen työn lastenhoitajana Kuopiossa. Siellä tutustuin ystävääni Salmeen, jonka kanssa menimme Kuopion teatteriin avustajiksi.

Teatterissa minua kehotettiin pyrkimään Teatterikouluun ja operettiin, koska teatterissa tarvitaan laulavia näyttelijöitä.

Teatterikoulun kurssikaverini Heidi Krohnin kanssa olemme edelleen hyvät ystävät. Muistelemme teatterikouluaikoja ja sitä, kuinka lapsellisia olimme.

Kuopiossa ollessani olin jo laulanut tanssiorkesterissa ja tavannut Spede Pasasen. Helsingissä hän pyysi minua savolaisen osakunnan tansseihin laulamaan ja kehotti menemään Fazerin koelauluun.

Vuonna 1955 levytin ensimmäisen lauluni Nukkumatin, josta tulee helmikuussa kuluneeksi 60 vuotta.

Keväällä 1956 valmistuin Teatterikoulusta ja sain kiinnityksen Lahden kaupunginteatteriin. Se on ainoa teatterikiinnitykseni.

Kiersin kaikki viikonloput laulamassa tansseissa ympäri maata. Esiinnyimme Brita Koivusen, Laila Kinnusen ja Pirkko Mannolan kanssa tv:ssä, mikä lisäsi julkisuutta ja vientiä.

1950- ja 1960-luvulla laulamiani iskelmiä on nykyään ruvettu kutsumaan jazziskelmiksi. Laulujeni sovitukset olivatkin jazzhaitaristi Matti Viljasen käsialaa.

Elämänvirta on kuljettanut minua, aina joku on tyrkkinyt eteenpäin. En usko, että elämää voi kovin pitkälle suunnitella etukäteen. Ihmettelen sitä, miten vielä tässä iässä olen niin innostunut laulamisesta.

Perheeni on ollut minulle aina kaikkein tärkein. Olemme olleet aviomieheni Eero Saurin kanssa naimisissa jo 50 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja neljä lastenlasta.

Minua vaivasi pitkään se, etten ollut käynyt oppikoulua. Korjasin asian kirjoittamalla ylioppilaaksi 1983. Se antoi minulle paljon itseluottamusta.

Odotan innokkaasti 80-vuotissyntymäpäiviäni. Karttulalaiset järjestävät juhlat 20.8. Kekkolan lavalla kotini lähellä.