Tosikkomaisuus ja kirjanoppineisuus ovat kaukana minusta. Sain äidinmaidossa letkeän asenteen elämään. Huumorin pitää kuulua joka päivään.
Jäin eläkkeelle reilu vuosi sitten. Minä ja mieheni teemme eläkeläisten juttuja. Herätyskello soi vain harvoin. Ihaninta ovat kiireettömät aamut. Meille aamut tarkoittavat itsemme hellimistä. Voimme lähteä hissun kissun nautittujen kaffeitten ja puuron jälkeen torille tai kävelemään – tai palata lehden kanssa vuoteeseen vielä aamiaisen jälkeen. Vietän joskus koko päivän pyjamassa – ja se on luksusta.
Ennen täysi-ikäistymistäni haaveilin hoitoalasta, mutta esiintyminen vei minut totaalisesti 18-vuotiaana levytyssopimuksen saatuani. Sen jälkeen tuli Kirkan kesäkiertue, tv-juttuja ja sellainen haipakka, että en meinannut perässä pysyä.
Nyt esiinnyn tyttäreni Kiti Kokkosen käsikirjoittamassa Uusioperh(s)e-näytelmässä. Olemme esittäneet näytelmää vuoden 2015 alusta saakka eri puolilla Suomea. Kitistä on ärsyttävää, jos lipsun työroolista yhteisten työprojektiemme aikaan. Kysyn häneltä kesken töiden sitäkin, haluaisiko hän villasukat.
Tyttäreni ovat kuin sielunsiskojani. Olemme Kitin ja Pauliinan aikuistuttuakin muun muassa matkustelleet yhdessä.
Viime vuosina olemme käyneet paljon Säkylässä 98-vuotiaan äitini luona. Äidin luona ruokaa laittaessani kuulen äidin ja mieheni keskusteluja keittiöön. On ihanaa, että äiti on täysin ajassa. Hän on erittäin kiinnostunut uutisista, urheilu-uutisista lähtien.
Koti on harrastukseni, turvani, kaikkeni. Ja keittiö lempipaikkani. Mökkeillessä voisin kalastaa päivät ja ravustaa kaikki yöt.
Luonteeltani olen ihmisrakas ja sen verran naiivi, että toivon, että kaikilla olisi hyvä olla. Olen toisaalta tekeväinen, toisaalta laiska. Minua sapettaa, että aikaani menee jonninjoutavaan, enkä vaikka vaan tartu kirjaan ja lue.
Toisaalta – miksi pyrkisin täydellisyyteen? Kun on armollinen muille, pitäisi osata olla armollinen myös itselleen.
Lopetin tupakoinnin kolme vuotta sitten, se on lasteni ohella suurin saavutukseni. Olin ehtinyt polttaa 45 vuotta ja minulla oli vähän väliä keuhkoputkentulehdus. Yhtenä iltana ajattelin, että seuraavana aamuna en enää polta. Enkä polttanut.
Taide ja politiikka on aina sekoitettu toisiinsa. En koe jääneeni millään tavalla paitsioon, vaikka en aktivoitunut poliittisesti edes nuorena. Nykyisin taitaa olla, että nuorten näyttelijöiden idealismi romuttuu 30–40-vuotiaina. Silloin mainoksissa esiintyminenkin alkaa olla ihan ok.
Tuntuu, että monet lapset ja nuoret pyrkivät olemaan aikuisempia kuin oikeasti ovatkaan. Seurasin nuorison käytöstä viimeksi eilen sushiravintolassa. Miksi nuoret eivät ole pelkästään vilpittömiä ja ihanan raikkaita?
Toivon, että kouluissa nuoria autettaisiin löytämään sydämen sivistystä, hyvyyttä, lempeyttä ja lämpöä. Niihin kannattaisi panostaa ennemmin kuin pelkkiin pilkkuihin ja pisteisiin.
Teksti Leila Itkonen, kuva Kari Kaipainen
