Mitä olen oppinut: Sirpa Pietikäinen
Puheenaiheet
Mitä olen oppinut: Sirpa Pietikäinen
”Sovinistit eivät ole siirtyneet Kansallismuseoon.”
2Kommenttia
Julkaistu 7.8.2015
Apu

Kasvoin iloiseksi häjyksi. Äitini on pohjalainen ja isäni oli karjalainen. Isältä perin puheliaisuuden ja optimismin. Äidiltäni olen oppinut pohjalaisen naisen vahvuutta, elämän ihmettelyä ja nöyryyttä sen edessä. Toisten yläpuolelle ei pidä asettua.

Perheeseeni tuli Roy-koira pian syntymäni jälkeen. Minulla ei ole sisaruksia, joten möyrimme Royn kanssa ensimmäiset aikamme ja kesämme keskenämme. Opin kunnioittamaan eläimiä jo lapsena.

Haaveilin lastenlääkärin ja biologin ammateista. Päädyin Kauppakorkeakouluun ja tulin valituksi eduskuntaan 23-vuotiaana. Nuorena kansanedustajana uskoin, että tasa-arvoasiat olisivat aivan eri tolalla parin vuosikymmenen päästä. Tilanne on kuitenkin yhä yllättävän samanlainen – eivät sovinistiset ajattelijat ole siirtyneet Kansallismuseoon.

Olen mentoroinut monia naisia. Maailma ei ole samanlainen sukupuolille, vaan naisten potentiaalille ollaan sukupuolisokeita. 

Kauppakorkeakoulussa opettaessani ajattelin monista naisista, että wau! Työelämässä he eivät ole edenneet ja heidän tulonsakin saattavat olla vain puolet tai kolmannes opiskelijoina paljon keskinkertaisempien miesten tulotasosta.

Brysselin-vuosinani olen huomannut, että ihmiset ovat hyvin samankaltaisia kaikkialla. Lähikauppiaani on turkkilainen ja kampaajani on kotoisin Venezuelasta. Universaali inhimillisyys määrittää ihmisiä osuvammin kuin kansallisuus. Suomalaisten oloa helpottaisi, jos omaksuisimme arkeemme enemmän ystävällistä vuorovaikutusta.

Vakka on kantensa valinnut kuvaa hyvin minun ja puolisoni suhdetta. Kumpikaan meistä ei halua leikata toiselta siipiä. Emme tunne olevamme erillämme tai erossa, vaikka Tapio työskentelee Joensuun yliopistossa ja minä Brysselissä.

Ruoanlaitto tarjoaa oppimismahdollisuuksia ja ruokkii luovuutta. En käytä reseptejä. Kokkaaminen lievittää stressiä, ja ruoanlaitto on myös tapa järjestää asioita.

Luonto on voimanlähteeni. Pääsen meditatiiviseen tilaan esimerkiksi Aulangonjärvellä, kansallismaisemassa.

Eläinten kanssa eläneenä tiedän, että eläimillä on kyky iloita, loukkaantua ja kärsiä – aivan kuten meillä ihmisilläkin. Tunteet, joita me ihmiset kutsumme syvästi inhimillisiksi, ovat syvästi eläimellisiä ja yhteisiä.

Luen satakunta kirjaa vuodessa. Saan perspektiiviä ja pidän kielitaitoani yllä. 

Omaishoitajana toimiminen ei tarkoita uhrautumista. Minusta se, että toimin aiemmin isäni omaishoitajana ja se, että olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja, on verrattavissa lapsiperheiden tilanteeseen. Ei kukaan pienten lasten vanhempikaan sano, että ilta meni pilalle, kun he ovat laittaneet lapset nukkumaan.

Kesälomani ei määrity sateen tai auringon perusteella. Lomalta toivon pientä elämää. Mahdollisuutta ajatella ja pysähtyä. Lomani eksoottisin matkakohde tulee olemaan Hämeenlinnan tori. Kotipihallani istun mieluiten ison salavan juurella.

Teksti Leila Itkonen, kuva Lasse Lecklin

2 kommenttia