En pysty katsomaan romanttisia komedioita, koska itken kuin vesiputous. E.T:stä ei voi edes puhua, tulee heti kyyneleet silmiin: ”E.T. soittaa kotiin…” , voi pojat. Ja ne muut: Rakkautta vain, Kuolleiden runoilijoiden seura, Sydämen asialla... Ja Kyläsairaala: kun se juna menee, ja sit se yrittää pelastaa niitä ja kuolee ambulanssikuskin kanssa. Ei sellaisia saisi tehdä!

Synnyin  Tampereella, sota loppui kuukautta myöhemmin. Isä oli Valmetin lentokonetehtaalla töissä hitsaajana, äiti kotona. Kesällä 1950 muutettiin Nokian Linnavuoreen. Kaksi huonetta ja keittiö, kylmä vesi, tosin juokseva. Ei elämää katsonut niukaksi, sillä kaikki elivät samalla tavalla. Kansakoulussa sai kunnalta monot, ja ne vasta olivat hienot. Nyt jälkikäteen on oppinut, että sehän oli merkki huono-osaisuudesta.

Toisella  kymmenellä aloin kokkailla. Äiti opetti, että ennen kuin kosket ruokaan, peset kädet! Teen niin edelleen. Asuimme kahden kommunistiperheen välissä, vanhemmilla oli lähinnä oikeistodemareiden ajatusmaailma. Kerran tulin koulusta vuonna 1956 ja äiti oli kyyneleet silmissä: Kekkonen oli valittu presidentiksi, Fagerholm oli hävinnyt!

Kävin  koulut Nokialla, olin Kyproksella rauhanturvajoukoissa ja pääsin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen. Ylioppilas-lehteen haettiin seuraajaa Johnny Walker -nimiselle kolumnistille. Ajattelin, että kun viski on käytetty, niin otetaan seuraavaksi konjakki: näin syntyi nimimerkki Bisquit.

Millainen  on suomalaisten kyky ottaa vastaan satiiria? En osaa sanoa. En ole sosiaalisen median käyttäjä, mutta joskus katselen keskustelupalstoja. Sitä jää pohtimaan, että ovatko ihmiset oikeasti noin tyhmiä ja kaikki ymmärretään väärin vai ovatko ne kokopäiväisiä trollaajia ja tahallaan ymmärretään väärin?

Kolumnistina lapsen kuolemasta ei voi laskea leikkiä, siinä menee raja. Ihmisen pitää myös olla jollain tavoin puolustuskykyinen, en ikinä esimerkiksi käsittelisi Johanna Tukiaista. Mutta mitä enemmän valtaa, voimaa ja kykyä sanoa vastaan…

Ahti Karjalaista pidettiin tyhmänä, kun se sanoi, että ”ennustaminen on vaikeaa ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen”. Minusta se on hauska lause. Matti Nykäsellä on samanhenkisiä helmiä. Joko se on umpihullu tai salaviisas.

Vaikeudet olen oppinut kohtaamaan jupisemalla ja mököttämällä.

Siteeraan usein Junnu Vainiota: ”Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen perseestä.” En ymmärrä juttuja seesteisestä vanhuudesta, sitä se ei todellakaan ole. En tunne itseäni vanhaksi, mutta kylläkin ikääntyneeksi.

Minua etoo sana avovaimo. Ihminen on joko puoliso tai vaimo tai mitä tahansa, mutta avovaimo. Mikä helkkari se sellainen on? Puoliso on puoliso. Minulla on puoliso ja kaksi lasta.

Minulla on aika normaalit kiitollisuuden aiheet: olen suhteellisen terve, minulla on kiva perhe. Isänä olen välillä tuittu, välillä jeesaan. Jos nyt tulisi lähtö, uskoisin, että kyllä ne hautajaisiin tulisi.

Haluaisin osata soittaa, kirjoittaa tuottavia bulevardikomedioita ja olla parempi uimari.

Teksti: Eve Hietamies

Kuva: Kari Kaipainen