Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut: Rauli Virtanen

Mitä olen oppinut: Rauli Virtanen

Toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen, 67, on oppinut, että elämän tarkoitus on toimia muiden hyväksi, jos siihen on mahdollisuus.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Seppo Sirkka/Eastpress
Mainos

Kaikki se, mitä maailmassa näet, muuttuu osaksi sinua.

Vieras auto oli helppo tunnistaa lapsuusmaisemassani, Orimattilan hiljaisessa syrjäkylässä, missä normaalisti ajoi pari kolme autoa päivässä. Keräsin nimittäin vihkooni rekisterinumeroita. Niistä näki, mistä läänistä kulkijat olivat.

Kuuntelin  mummolan naapurissa asuneen merimiehen Oiva Salosen tarinoita. Hän oli ollut kumipuita kaatamassa Brasiliassa ja tehnyt muutakin eksoottista.

Koulun kirjastonhoitaja pelkäsi, jaksanko kantaa kaiken lainaamani kotiin. Luin Aarresaaren, Robinson CrusoenHemingwayn Kenelle kellot soivat sekä Tex Willerit ja Pecos Billit. Ensimmäinen vapaavalintainen aineeni, Villin Lännen seikkailu, ei mahtunut yhteen vihkoon. Olen kirjoittanut liian pitkiä juttuja pian 60 vuotta.

Kun opiskelin Tampereen yliopistossa, pääaineeni kansainvälisen politiikan professori Klaus Törnudd luennoi niin innostavasti Latinalaisesta Amerikasta, että opiskelin espanjan alkeet. Olin jo kesätoimittajana Etelä-Suomen Sanomissa sekä opiskeluaikana Aamulehdessä saanut kirjoittaa Latinalaisesta Amerikasta. Päätin puolentoista vuoden opiskelun Tampereella joulukuussa 1970, ja hyppäsin Rio de Janeiroon suuntaavaan rahtilaivaan Porissa. Siitä lähtien on matka vienyt.

Sain kutsun Tampereen yliopistoon viestinnän, median ja teatterin yksikön vierailevaksi professoriksi. Jokin aika sitten en olisi uskaltautunut toimeen, mutta kun kirjoitin kuusi tietokirjaa, viimeksi Reissukirjan, ja kerroin niistä kirjastoissa, sain hyvää esiintymiskoulutusta. 

Nyt voin opettajana hyödyntää kenttäkokemustani ja näyttää Vietnamin sodasta lähtien ottamiani valokuvia ja videoita hyvinä ja huonoina esimerkkeinä.

Ulkomaantoimittajalla on tulevaisuus, mutta parhaiten moniosaajana. Sisältö ratkaisee, eli hyvät jutut käyvät aina kaupaksi. Intohimo journalistiseen työhön on toki avuksi – meillä vanhemmilla se tosin näkyy valitettavana työnarkomaniana.

Olen toimittajana nähnyt äärimmäisen julmuuden ja raakuuden, mutta myös auttamishaluiset ihmiset. Sotatoimialueilla konkretisoituvat niin pahuus kuin hyvyys.

Nelson Mandelan tapaaminen oli yksi urani hienoista hetkistä. Hän vietti vuosikymmenet vankeudessa, mutta ei katkeroitunut, vaan pystyi antamaan anteeksi, vaikka ei tietenkään unohtanut.

Työ on vienyt minua ja olen tehnyt valintoja sen puolesta omapäisesti, mutta työni ansiosta perheeni on nähnyt maailmaa. Kolme poikaani ovat mielestäni kansainvälisiä ja suvaitsevaisia. He pitävät minut nuorekkaana ja ajan tasalla.

Elämän tarkoitus on toimia muiden hyväksi, jos siihen on mahdollisuus. Röyhkeys, rasismi, itsekkyys ja pelkän oman edun ajaminen saavat minut joskus hiljaiseksi.

Teimme  valokuvaaja Jarmo Hietarannan kanssa 1984 Avulle reportaasin Etiopian suuresta nälänhädästä. Järkytys tuhansien lasten nälkäkuolemasta ja kaikki sen jälkeen näkemäni köyhyys ovat muokanneet minusta ihmisen, joka seuraa huolestuneena pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilaa.

Teksti Hannu Koskela

Kuva Seppo Sirkka

Julkaistu: 19.6.2015