Kaksi on miehellä mahdollisuutta, haihtua pois tai raivata reitti.” Pispalan suuren kirjailijan Lauri Viidan säe on minulle elämänmittainen motto.

Pispalan ainutlaatuinen soraharju- ja järvimaisema, sen asuttamat aktiiviset ihmiset ja Pispalan Tarmon koripalloilu ovat minuuteni isot muokkaajat. 1950-luvun kesinä olin lautapoikana Suomen Trikoon rakennustyömaalla Lauri Viidan kirvesmiesporukassa. Viita oli siinä hyvä, mutta miehen suurin ansio oli osoittaa, millainen ehdoton valtti suomen kieli on meille.

Äitini oli Tampereen kaupunginvaltuutettu, ja näin läheltä kunnallista päätöksentekoa. Keskiluokkaisessa perheessämme ahkeruus oli arvossaan. Minäkin keräsin marjoja omista puskista talveksi talteen.

Isä oli liberaali humanisti ja insinööri, joka kirjoitti kaksi romaaniakin. Hän kannusti lukemaan ja opasti minut kirjastoon jo varhain.

Neljälle tyttärellemme välitän suvaitsevaisuuden ideaa, he puolestaan minulle kuuntelemisen tärkeyttä. Yhdeksälle lastenlapsellemme (6–27 vuotta) sanon vain, että eläkää ihmisiksi, ja he saattavat muistuttaa vaaria sitomaan kengännauhansa.

Mieluummin reipas ja punaposkinen kuin kalpea ja mielenkiintoinen.

Toimin Suomen joukkueen ylijohtajana kolmissa olympialaisissa. München 1972 oli terrorismin takia skandaali. Montrealissa 1976 urheilijoittemme henkinen viritys oli kohdallaan ja mitalisade komea. Moskova 1980 oli ensimmäinen kisa sosialistisessa leirissä ja onnistui, vaikka muuan media tuoreeltaan moitti minua kehuistani. 

Panin surullisin mielin merkille valtion myöntämät olympiavoittajien eläkkeet. 90-vuotias Siiri Rantanen sai 1 324 euroa ja muut 662 euroa miinus verot. Summat ovat sikamaisen pienet ja koko juttu enemmän kuin vitsi.

Toivon silti, että me suomalaiset saisimme edelleen nauttia urheilijoittemme suorituksista. Yleisurheilu on nyt keihään varassa, mutta Kalevan Kisoissa havaitsin monissa lajeissa positiivista virettä.

Sodan jälkeisistä urheilujohtajista Jukka Uunila on ylivoimainen ykkönen heti Urho Kekkosen jälkeen. Uunilan ja hänen ahkeran ja kuuliaisen apulaisensa Yrjö Kokon kaudella tuli menestystä. Kekkosen kanssa minulla oli asialliset, urheiluun keskittyneet välit.  Hän oli viisas päättäjä. 

Yle on minulle rakas yhtiö, ja pisin urakkani siellä oli TV1:ssä yli tuhannen alaisen johtajana. Henkinen ilmasto oli poikkeuksellisen hieno: suvaittiin erilaisia mielipiteitä ja tehtiin jatkuvasti hyviä ohjelmia.

Kun aloitin Tapiolan toimitusjohtajana, vakuutusmaailma oli minulle hieman vieras. Uskon selvinneeni  sielläkin tekemällä päätöksiä, enkä niitä enää sorkkinut. 

Lauri Viita riimittelee pärjäämisen perustan: ”Jos kaiken tietää tahdoit, sä pehkut päähäs ahdoit, ja itses häätää mahdoit.” 

Kuulun kirjailija Jaakko Syrjän, professori Aulis Aarnion, ortopedi Markku Järvisen, kouluneuvos Antero Lehtisen ja varatuomari Timo Laatusen ukkokerhoon. Joka maanantai kävelemme parit pätkät, pysähdymme tarinoimaan ja lopulta palkitsemme itsemme Pyynikin näkötornilla munkkikahveilla. Se on elämää nyt.  

Teksti Hannu Koskela, kuva Ari Ijäs