Lapsena istuin vintin ikkunalaudalla ja seurasin, mitä vangit puuhaavat selleissään. Talomme sijaitsi Konnunsuon keskusvankilan vieressä. Isäni on agrologi ja työskenteli vankilan tilanhoitajana. Sääntöjen mukaan vangit ja me emme olisi saaneet puhua toisillemme, mutta kerran vangit pyysivät minulta hiivaa ja sokeria leipomiseen.

Keittäjä-äitini meni töihin vasta, kun minä olin teini. Olen perheemme esikoinen. Siskoni on minua neljä vuotta nuorempi ja veljeni syntyi, kun olin 11.

Koulussa kyselin ja kyseenalaistin. Opettaja sanoi, että Päivi voisi olla välillä hiljaa. Koska koulussamme ei ollut Hymytyttö-patsaita, sain Hymypojan. Minulla oli paljon harrastuksia.

Kymmenvuotiaana heräsin niin, että jalkani eivät liikkuneet lainkaan. Vanhempani luulivat ensin, että pilailin. Minut vietiin sairaalaan. Alaraajani olivat halvaantuneet polyradikuliitin, harvinaisen hermojuuren tulehduksen, seurauksena. Ajattelin, että paranemiseni on Jumalan kädessä. Pääsin kotiin kolmen viikon sairaalajakson jälkeen.

Kiinnostuin lääkärin ammatista lääkärileikkien, omien sairaalakokemusteni, koulukaverini syöpäkuoleman ja kirjastosta löytämäni, tieteentekijöistä kertovan kirjasarjan perusteella. Ihailin Marie Curieta ja haaveilin tiedenaisen urasta.

Matematiikka oli intohimoni – käytin kaikki kesätyörahanikin matematiikan kirjojen hankkimiseen. Koska en osannut valita lääketieteellisen ja teknillisen korkeakoulun välillä, aloitin molemmat opinnot samaan aikaan. Jätin matematiikan aikataulusyistä.

Jaksaminen ei ole ongelma minulle, mutta tehokkuuteni ja määrätietoisuuteni voi tuntua läheisistäni raskaaltakin.

Olen huono laittamaan ruokaa. Mieheni tekee oikein hyviä keittoja sekä hoitaa kukat ja sisustusasiat. Lasten kouluaikaan hän auttoi heitä läksyissä. Minun pinnani ei olisi riittänyt toistamaan samaa asiaa.

Usko on tärkein voimanlähteeni. Pyrin viettämään hiljaisen hetken aamuisin. Sytytän kynttilän, juon vihreää teetä ja luen yhden luvun Raamattua. Päivän askareisiin siirryn vasta sen jälkeen.

En ole pelkäävää sorttia. Olen kokenut hyvin luonnollisena sen, että kaikki lapsemme ovat lähteneet omilleen. En halunnut liioitella pelkoa silloinkaan, kun kotiamme oli töhritty. Poliitikot ja ministerit suojataan Suomessa erittäin hyvin.

Elämme mieheni kanssa siirtymävaihetta. Pesämme tyhjeni ja niin ministerin kuin puoluejohtajan työni päättyivät. Jumala avaa tai sulkee ovia. Olen valmis uusiin haasteisiin.

Lapseni sanovat minua työnarkomaaniksi. Olen stressiriippuvainen. En pidä tilanteesta, ettei työhöni liittyisi minkäänlaista painetta. Lapsena tein itselleni lukujärjestyksen kesäloman ajaksi.

Kesälomalla teimme mieheni kanssa ensimmäisen kahdenkeskisen ulkomaanmatkan  Montenegroon. Nimitämme sitä häämatkaksemme. Varsinaisen häälomamme aikaan menimme anoppilaan Tuusniemelle. Muuhun ei ollut varaa.

Teksti Leila Itkonen, kuva Jarno Kuusinen / All Over Press