Apu

Mitä olen oppinut: Ossi Runne

Mitä olen oppinut: Ossi Runne

Kapellimestari, trumpetisti Ossi Runne, 86: "Ihmettelin välillä, että tällainen hieno orkesterikoneisto on pantu säestämään näitä turhanpäiväisiä ralleja."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Kaikessa hektisessä työssä luovuus on sitä, että pitää vain ryhtyä tekemään! Ei saa jäädä odottamaan, että henki laskeutuu päälle. Kun jokin on pakko saada valmiiksi, se myös syntyy.

Äitini laittoi minut viulutunneille viipurilaiseen musiikkiopistoon, kun olin seitsemänvuotias. Opettajani oli kansainvälisen tason viulisti Onni Suhonen. Vasta myöhemmin olen tajunnut, miten tärkeää oli saada hyvää klassisen musiikin opetusta jo lapsena.

Ehdin soittaa viulua viisi vuotta ennen kuin talvisota syttyi. Jouduimme äidin kanssa evakkotielle. Isä ja veljet olivat rintamalla. Ilokseni sain jatkaa musiikkiopintoja Kaartin soittokunnassa Helsingissä. Minulle annettiin trumpetti käteen, ja siitä tuli pääsoittimeni.

Sodan jälkeen alkoi valtava huvielämän buumi. Tanssikielto kumottiin, ja syntyi lukemattomia tanssipaikkoja ja uusia orkestereita. Soittajille oli kysyntää. Joku kaartista vinkkasi minua, ja siitä se lähti! Kolmen markan päivärahat vaihtuivat toisenlaisiin palkkoihin, kun pääsin hyviin orkestereihin.

Kaikki oli uuden opettelua, eihän minulla ollut kokemusta kevyen musiikin puolelta. Paras opinahjoni oli tuolloin Ossi Aallon orkesteri. Kesäisin esiinnyimme Ruotsissa. Siellä oltiin meitä edellä, ja ruotsalaiset kaverit opettivat, mikä on ajan henki ja mitä tyylejä on olemassa.

Trumpetistina opin latinalaistyylistä, jopa räikeää soittotapaa Al Stefanon orkesterissa Kööpenhaminassa. Tykkäsin siitä kovasti. Ehkä olen sielultani vähän latino. Myös virtuoosimainen trumpetisti Rafael Mendez vaikutti syvästi soittooni.

Ammatillisesti vaikein paikka oli, kun pääsin Tukholmaan China Varieté -teatterin kapellimestariksi. Olin 25-vuotias ja rohkeasti vain painuin johtamaan suurta orkesteria. Ohjelmisto vaihtui joka kuukausi, ja uusi ohjelma piti opetella päivässä. Opin omaksumaan lyhyessä ajassa paljon eri asioita ja pitämään ne mielessä, jotta pystyin johtamaan orkesteria.

Toivo Kärjen siivellä ajauduin Musiikki Fazerille, jossa hän oli kevyen musiikin johtajana. Siellä sain levytyspuolen ja studiotyöskentelyn oppeja.

Yleisradion kapellimestarina suurinta rikkautta oli, että tutustuin niin moniin erilaisiin ihmisiin. Silloin syntyi monia tärkeitä ystävyyssuhteita.

Euroviisujen kapellimestarina toimin 22 kertaa. Oli hienoa johtaa orkesteria, johon oli koottu maailman parhaat muusikot. Toiveena oli, että kilpailun sävellyksissä olisi oman maan musiikkielementtejä. Kun ilmeni, millaisesta levybisneksestä siinä oli kyse, kaikki alkoivat tehdä samanlaisia iskelmiä. Ihmettelin välillä, että tällainen hieno orkesterikoneisto on pantu säestämään näitä turhanpäiväisiä ralleja. Mutta komealtahan se kuulosti!

Ei saa antaa periksi. Tämä on ollut mottoni. En silti koe, että olisin hirveästi joutunut ponnistelemaan minkään työtarjouksen eteen. Elämä on jotenkin vain kuljettanut. Olen sattunut olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Teksti: Leena Raivio

Kuva: Joonas Brandt

Julkaistu: 10.4.2015