Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut: Miitta Sorvali

Mitä olen oppinut: Miitta Sorvali

”Vanhetessa viisastuu hitusen ja sydän lämpenee.”
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Kukoistakaa kaikin puolin ja riehukaa kohtuudella, sanoi äitini aikoinaan.  Pidän siitä elämänohjeesta. En ole aina riehunut kohtuudella tai kukoistanut, mutta olen nauttinut elämästä ja innostunut usein. 

Lapsena olin vähän pelokas. Pelkäsin mörköjä, yksinoloa ja pimeää. Ajattelin, että kun tulen aikuiseksi, pelot poistuvat, mutta niin ei käynyt. Opettelen yhä voittamaan pelkojani. Mökillämme yritän päästä eroon hiirikammostani ja harjoittelen olemaan yksin.

Nuorempana olin seurallisempi, nykyään tarvitsen hetkiä, jolloin saan olla itsekseni. Silloin saatan lähteä Lappiin, Tukholmaan tai New Yorkiin. Kun on yksin oman päänsä kanssa, puhdistuu. 

Kun lapseni olivat pieniä, luin heille lastenkirjaa Kapu Karvakorvasta, joka halusi olla vapaa ja jota kukaan ei saanut määräillä. Kirja on minulla yhä, ja se puhuttelee vieläkin: että voisi olla vapaa eikä antaisi asioiden liikaa kahlita itseään.

Turvaton ihminen ei tunne olevansa vapaa. Jotta voin olla vapaa, tarvitsen ympärilleni turvallisuutta. Kun kotona on kaikki kunnossa, voin töissä olla vaikka kuinka villisti ja antaa mielikuvituksen viedä.

Isäni rakasti elämää ja oli utelias. Hän saattoi kysyä: ”Mitä muille kuuluu? Kertokaa!” Hän oli kiinnostunut toisista ihmisistä. Minusta tuli yhtä utelias.

Joskus näen itseni jälleen pienenä. Siinä näyssä jaloissani ovat siskolta perimäni saappaat. Aurinko häikäisee ja silmäni ovat sikkuralla. Nenäni vuotaa. Sitten ajattelen, että tuollainen olin silloin ja tällainen onnellinen ihminen minusta tuli. 

Työni on iso osa minua. En osaa eritellä työtä ja muuta elämää. Varsinkaan silloin, kun olen luomassa uutta. Silloin olen itsekäs ja työni valtaa ajatukseni.  

En haaveile eläkepäivistä. Ikääntyminen on hyvä asia. Jo teatterikorkeakoulussa opettajani Kalevi Kahra sanoi, että nuoret näyttelijät ovat yksitasoisia, koska heillä ei ole riittävästi elämänkokemusta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä: kun vanhenee, viisastuu hitusen ja sydän lämpenee.

Olen ollut elämässäni onnekas. Joskus lasken, mitä kaikkea olen ehtinyt saada ja kokea. Iloitsen lapsistani, työstäni, perheestäni, ystävistäni ja lapsenlapsestani. Silloin tunnen syvää kiitollisuutta ja sanon: huonompikin säkä olisi voinut olla.

Minulla on yksi lapsenlapsi. Eedit on elämänlahja ja suuri ilon aihe. On arvokasta, että voi seurata vierestä toisen kasvua. 

Elämä ilman ystäviä olisi tosi tylsää. Parhaat ystäväni ovat sellaisia, joihin tutustuin jo nuorena. Olimme silloin keskeneräisiä, mutta olemme saaneet kasvaa yhdessä. Minulla on ystäviäni kohtaan täydellinen luottamus eikä välillämme ole sensuuria. 

Otan kännykkäkamerallani kuvia koko ajan. Joskus, kun näen jotakin todella kaunista, silmäkulmastani pääsee kyynel. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minua puhuttelee arkkitehtuuri, esineet, luonto ja elämän kauneus ylipäätänsä.

Jos joudun vanhainkotiin, haluan sinne mukaani jotakin kaunista. Haluan seinälle taidetta ja sänkyni viereen Alvar Aallon yöpöydän. Toivon, että rakkaimpani käyvät minua katsomassa ja tuovat mukanaan näyttävän kimpun kukkia.

Teksti Minna Nevalainen kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 11.12.2015