Puheenaiheet
Apu

Mitä olen oppinut: Markku Aro

Mitä olen oppinut: Markku Aro

”Koen, että elämänarvot rupeavat nyt olemaan kohdallaan.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Lasse Lecklin
Mainos

Lapsena olin vilkas ja nau­ravainen, vähän ujo maalaispoika. Sain hyvän kotikasvatuksen. Veljelleni, sisarelleni ja minulle opetettiin, että ihmisen ei pidä olla isompi kuin onkaan. 

Olisin saattanut päätyä rakennusalalle. Olin muurari-isäni kanssa tekemässä taloa 14-vuotiaana. Muutettuani Helsinkiin hankin rahani ensi alkuun muurarin ja raudoittajan apulaisena.

Kun aloitin bänditouhut, isäni oli vähän vastaan. Häntä huolestutti, että koulunkäyntini jäi keskikouluun. Myöhemmin vanhemmat suhtautuivat uraani kannustavasti ja suosiollisesti. Koulussa poikasakki naureskeli, että et tule ikinä tekemään levyä. Sain puheista puhtia. Ensimmäinen levyni ilmestyi, kun oli 18-vuotias.

Ensimmäisen levyni julkaisemisesta tulee 47 vuotta. Työ on kuin vitamiinia, olen riippuvainen esiintymisestä. On kiva laulaa ja saada hyväksyntää. Yleisö on mukavaa ja raittiimpaa kuin 70-luvulla.

Minussa on molempien vanhempieni puolelta karjalaista verta. Elämänmyönteisyyteni saattaa olla sieltä peräisin. Luonteeni negatiivisimpana puolena pidän itsepäisyyttä. 

Olen neljättä kertaa naimisissa. Olen arvostanut kumppaneitani aiemminkin, enkä tunne itseäni muita tärkeämmäksi. En voi mitata sitä, olenko viisastunut vanhemmalla iällä, mutta koen, että elämänarvoni rupeavat olemaan kohdallaan.

Nokialle palasin 35 vuoden jälkeen, kun jo edesmenneet vanhempani alkoivat olla huonossa kunnossa. Pidän tasaisesta ja kiireettömästä elämänrytmistä. 

Kotona en ole tähti. Voin siivota ja tehdä ruokaa myös keikkapäivinä.

Kaikki neljä lastani ovat musikaalisia. Kolmesta pojastani keskimmäisellä on bändi ja 13-vuotias tyttärenikin soittaa bassoa. Senja on niin ahkera koulussa, että en ole nähnyt itse ikinä edes unta sellaisista numeroista.

Olen ollut liikaa poissa lasteni elämästä, mutta olen aina heidän tavoitettavissaan. Koen olleeni reilu lapsilleni ja luoneeni turvallisuuden tunnetta sääntöjen avulla.

Pitkästyn, jos joudun olemaan pitkään tekemättä mitään. Perheeni muistuttaa minua siitä, että voisin pitää enemmän lomaa. Ehkä haluan jossain vaiheessa golfata enemmän ja keikkailla vähemmän.

Ilman liikuntaa en jaksaisi esiintyä ja ajaa 50 000–60 000 kilometriä vuosittain. Pelaan tennistä, käyn kuntosalilla, hiihdän, laskettelen ja golfaan.

Rahan suhteen olen ollut varmaan sinisilmäinen – ainakin kaikki on mennyt, mitä on tullut. En ole koskaan pyrkinyt keräämään mammonaa. 

Lasteni ei ole tarvinnut kuin vähän kiskaista narusta, ja olen saattanut ostaa heille sitä sun tätä.

Lukeminen on yksi voimanlähteistäni ja minulla on aina kirja mukana laivakeikoilla. Nautin siitä, että kirjallisuus vie ajatukset ihan muualle. Viimeksi luin Kätilön.

Annan työn puhua puolestaan. En ole koskaan erityisesti hakeutunut julkisuuteen tai elänyt taiteilijaelämää kapakoissa. Sellainen elämä ei yleensä pääty onnellisesti.

Teksti Leila Itkonen, kuva Lasse Lecklin

Julkaistu: 6.11.2015