Olen kasvanut Oulussa, Raksilan jäähallissa ja Heinäpään kaupunginosassa. Pienessä kaupungissa kaikki tuntevat toisensa. Kasvuympäristö opetti, että elämässä pitää taistella ja ystävät ovat tärkeitä – eikä muiden puheista auta liikoja välittää.
Pelaajauraltani tärkein oppi on, että ei saa antaa periksi. Tulee hyviä ja huonompia vuosia, mutta molempien aikana on jaksettava pitää fokus oleellisessa ja tehdä töitä.
Valmentajana aika Kärpissä ja kolme mestaruutta toivat itseluottamusta. HIFK opetti uusiutumisen ja vastavirtaankin tekemisen tärkeyttä ja KHL paineiden sietämistä. Venäjä on tosi kova koulu.
Suomen liigassa yksi iso kehittämiskohde on liian mailahäirinnän ja muun estämisen poistaminen. Muuten sarja ei juuri häviä kilpaileville pääsarjoille. Joissain niistä pelaajien taitotaso on korkeampi, mutta jääkiekko on ennen kaikkea kamppailupeli – ja se Suomessa osataan. Liigasta on ihan täydet mahdollisuudet Leijoniin.
NHL:ssä pelataan hienoa lätkää, ja siellä pitää käydä tarkkailumatkoilla, jotta ymmärtää maajoukkueeseen tulevien suomalaisten peliä ja psyykeä.
Oma pelaamiseni 1980-luvun NHL:ssä jäi pikavisiitiksi, koska en yhtään tajunnut, missä bisneksessä olin.
Kadun vähän sitä, etten jaksanut olla kärsivällisempi Calgaryssa ja Edmontonissa, vaan lähdin niin nopeasti takaisin Suomeen. Olisi vain pitänyt tapella paikka parrasvaloissa farmiliigojen kautta.
Julkisuus on tullut tutuksi peliajoista lähtien – hyvässä ja pahassa. Ymmärrän kokemuksen myötä, että jääkiekon on kyettävä toimimaan yhteistyössä median kanssa. Se, että meistä ollaan kiinnostuneita, mahdollistaa aika monta asiaa.
Jääkiekon imago on mielestäni kaikesta huolimatta pääosin hyvä. Liigan pelisysteemi, Mestiksen tulevaisuus ja muutama muu asia vaativat päivittämistä, mutta on hyvä, että keskusteluja käydään.
Kova peli kuuluu kaukaloon, mutta läheltä seuranneena olen taatusti oppinut, millaista jälkeä päähän kohdistuneista taklauksista voi tulla. Niihin pitää puuttua, koska seuraukset vaikeuttavat pahimmillaan ihmisen koko loppuelämää.
Maajoukkueessa näkee, miten suuresti Leijonat vaikuttaa koko kiekkokenttään.
Keskustelu ja yhteistyö ovat tärkeitä, mutta pitää ymmärtää, ettei aikuisten huippupelaajien malleja ja tekemistä voi sellaisenaan siirtää 16–17-vuotiaisiin – nuoremmista puhumattakaan.
En vielä voi sanoa, millaiset Leijonat itse jätän jälkeeni, mutta varmasti tähän hommaan jokin oma puumerkki tulee.
Kymmenen vuoden päästä olen eläkeläinen (naurua). No ei, ehkä on parempi
sanoa, että olen yhä valmentaja.
Perheeni on opettanut minulle kumppanuuden ja läheisimpien ihmisten merkityksen. Perhe on kuitenkin tärkein, vaikka jumitan turhan paljon työasioissa kotonakin... Mutta yritän pyrkiä eroon siitä.
Kuoleman jälkeen tulee rauha.
Teksti: Susanna Luikku
Kuva: Johanna Kinnari
