Apu

Mitä olen oppinut: Helena Lindgren



Mitä olen oppinut: Helena Lindgren

"Kavahdan asennetta, että olisi vain yksi tapa elää."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Jaakko Jaskari

Mietin Dostojevskin lausetta ”Kauneus pelastaa maailman” monella tasolla. Pyrkimys hyvään on edellytys kaikelle olemiselle ja tekemiselle. Muuten ihminen katkeroituu.

Tyttömäinen olen ollut aina. Lapsena ihailin filmitähtiä ja seurasin, kun isosiskoni tupeerasivat hiuksiaan. Myös äitini ulkomuoto oli aina huoliteltu, kahdesta työstä ja neljästä lapsesta huolimatta.

Perheemme iltatähtenä olin erityisasemassa. Kolme sisarustani hoivasivat minua, ja isä ja äitikin vähän lellivät.

Musiikkimaailman ja mallin esiintymiseen imin isoveljeltäni. Kun Holle soitti Dannyn bändissä, muistan nukkuneeni heidän keikkabussissaan jo yhdeksän- kymmenenvuotiaana. Ammatillisesti minulla oli vain yksi vaihtoehto: laulaja-näyttelijä.

Ensimmäisen urani tein meikkitaiteilijana. Olin pioneeri – ja äärimmäisen tarkka. Kunnianhimo vei minut myös teatteri-, ooppera- ja elokuvapuolelle. 

Artistiksi siirryin pikku hiljaa. Kun uskaltauduin esiintymään 1994, koin heti, että puuttuva palanen on löytynyt. Alussa sekä keikkailin että tein meikkitaiteilijan töitä, mutta pidemmän päälle urien yhdistäminen olisi ollut mahdotonta. 

Ivaa ja pilkkaa olen kokenut molemmissa ammateissani. Meikkitaiteilija-aikanani sanottiin, että mikä se sellainen ammatti on, naamanmaalaaja. Esiintymään siirryttyäni minulle vinoiltiin siitä, miksi en pysy ruodussani. Jälkeenpäin ajateltuna en olisi saanut tehdä yhtään mitään! Yleisö ei ole koskaan ivannut. Sen takia istun tässä ja jatkan uraani.

Vanhempani tukivat minua kaikessa. Kun olin saanut lapsen hyvin nuorena eikä avioliittoni poikani isän kanssa kestänyt, silloinkaan kumpikaan ei sanonut, että mitä minä sanoin. Ovet kotiin olivat aina auki.

En päästä itseäni helpolla. Läheiseni tietävät, että heidän on turha pyytää minua löysäämään otettani ainakaan työasioissa. Kotonani boheemi puoleni saa näkyä. Esiintymisvaatteitani on siellä täällä ja kaapit saattavat olla sotkussa.

Epävarmuudensietokykyni on ainakin osittain vanhempieni ansiota. Se, että minulla ei ollut koskaan lapsuudessani turvaton olo, kannattelee edelleen. Sitkeyttä ja vahvuutta tarvitaan erityisesti hetkinä, jolloin on hiljaisempaa. Silloinkaan ei saa päästää itseään löystymään.

Poikani ja pojanpoikani voivat puhua minulle – ja luottaa minuun – oli asia mikä tahansa. Pojanpojan hemmottelua pidän mummin oikeutena. Minun seurassani Dan saa keikkua ja riehua.

Nykyisessä parisuhteessani otan päivän kerrallaan. Muu lähipiirini on pieni. Olen tuntenut kaikki ystäväni hyvin pitkään.

Kavahdan asennetta, jonka mukaan on vain yksi oikea tapa elää. Siihen aikaan, kun minä ja Jorma olimme pari, Jorman biseksuaalisuudesta kohistiin. Rakkautemme meni kuitenkin ylitse kaiken. Olen aina pitänyt pääni jotain päätettyäni.

Melankolisuus ja  pysähtyminen kuuluvat elämään. Kenelläkään ei voi olla koko ajan kaikki hyvin. Aallonpohjat voivat tuoda voimaa. Mieli puhdistuu ja kirkastuu pohjalta noustessaan.    

Teksti Leila Itkonen, kuva Jaakko Jaskari

Julkaistu: 31.7.2015