En ole koskaan ollut hyvä tottelemaan. Puuhakkaana lapsena halusin ilmoittaa mielipiteeni ja ohjata tilannetta. Myöhemmin olen huomannut, että hyvä johtaja luottaa ja antaa vapautta.

Kotona ei niinkään julistettu arvoja, mutta olemisen ja tekemisen kautta minuun on sieltä tarttunut jotain tärkeää. Äidiltäni opin käytännöllisiä taitoja. Sellaista ongelmaa ei ollutkaan, mihin hän ei olisi löytänyt ratkaisua. Teimme myös hänen ja sisarteni kanssa paljon yhdessä, ompelimme, leivoimme, teimme rottinkitöitä ja kaikkea sellaista. Isäni tunteneet ovat puhuneet hänen oikeamielisyydestään. Saman asenteen olen perinyt häneltä, ja siksi olen joskus astunut jonkun isoille varpaille puolustaessani eri tavoin sorrettuja.

Hyvin nuorena minut valtasi ajatus, että haluan olla mukana tekemässä maailmasta parempaa paikkaa enkä olla vain sivustakatsoja. Arvojen mukaan on myös elettävä. Perustimme Suomen ensimmäisen kasvisravintolan. Sen jälkeen olen ollut mukana perustamassa monenlaista, lehteä, latomoa ja puoluetta, aina valtavirran vaihtoehtoja.

Päättäväisyydestäni huolimatta olen toisinaan huomannut kärsiväni kiltin tytön syndroomasta. Se ilmeni vaikka sattuessani kohauttamaan eduskunnan 100-vuotisjuhlissa. Kaikki silmäätekevät paheksuivat Venäjän demokratian puutetta käsittelevää lausuntoani suureen ääneen. Silloin olen saattanut hetkeksi pelästyä aiheuttamiani reaktioita. Kun sitten käyttäytyy rauhallisesti ja pitäytyy sanomassaan, voi ryhtyä tarkkailemaan ympärillä olevaa hysteriaa. Ihmisistä voi tehdä yllättäviä havaintoja. Näihin kokemuksiin liittyy tärkeä opetus: toisten ihmisten tuomitsemista on vältettävä, vaikka he olisivat aivan eri mieltä.

Paremman maailman näkymään olen aina uskonut, vaikka se tuntuu usein toivottomalta. Joskus sitä saattaa itsekin yllättyä, kun jokin kiihkeästi ajamani asia yhtäkkiä toteutuu ja olo tuntuu jotenkin turhalta – ei onneksi kauaa, koska tekemistä riittää.

En osaa sanoa, millainen äiti olen ollut – tai nyt jo ihan uusi isoäiti. Olen yrittänyt kasvattaa poikaani niin hyvin kuin olen osannut. Sen olen oivaltanut, että lapses-ta ei pidä, eikä voi kasvattaa itsensä kaltaista.

Agronomin koulutuksesta on ollut hyötyä monin tavoin, viimeksi ollessani kehitysministeri. Maailman köyhimmät ihmiset ovat usein pienviljelijänaisia, jotka tarvitsevat tukea saadakseen tuotteensa markkinoille.

Vihreänä olen ylpeä siitä, että pienestä alusta, jota sain olla perustamassa, ei tullut vain meidän sukupolven juttu vaan oman paikkansa ottanut kansainvälinen puolue. Politiikassa arvostan sitä, että ei tartuta pikavoittoihin.

Myös se, että poliitikko uskaltaa omasta mukavuudestaan välittämättä ottaa riskejä, on minusta hienoa. En kylläkään tajunnut, minkä riskin otin, kun kyseenalaistin omistajaohjauksessani olleen valtion omistaman jäänmurtajayhtiön toimet arktisen öljynporauksen parissa. Sen opin, ettei olisi pitänyt mennä puolustuskannalle siitä, että olin halunnut keskusteluyhteyden ympäristöjärjestön ja yhtiön välille planeettamme elintärkeässä asiassa. Kukaan ei voi väittää, että sitä edistetään rikosilmoituksilla.  

Teksti Juha Heiskanen

Kuva Toni Härkönen