Kolmivuotiaana asuin kerrostalon ylimmässä kerroksessa, josta kerran laskeuduin yksin rappuset alas. Alhaalla mietin, että mitäs nyt? Keksin soittaa yhtä ovikelloa, ja kun nainen avasi, minä vain toljotin. Hän arveli minun hakevan tytärtään ulos, ja pian jo leikin Minnan kanssa sisäpihalla. Aina ei tarvitse puhua, ja silti saa hyviä tarjouksia.
Moton otan Kurt Vonnegutilta: ”Kaikki oli kaunista, eikä mikään tehnyt kipeää.”
Koululaisena idoleitani olivat Tapio Kantanen ja Lasse Virén. Matkin heitä juosten ympäri pihaa. Myöhemmin sain Virénin nimikirjoituksen. Se oli iso asia.
Isäni Reijo lukee paljon, niin minäkin. Mallasjuoman pr-miehenä hän näytti oluenhuuruista maailmaa. Itse mittasin rohkeutta pussikaljojen kera Lahden hyppyrimäkien maastossa.
Äidiltäni Kaarinalta perin identiteetikseni teatterin. Vauvasta asti pyörin Lahden kaupunginteatterissa ja teini-ikäisenä liityin nuorisoteatteriin. Teatterin mystinen maailma muuttui minulle normaaliksi.
Sisareni Krisse on minua kymmenen vuotta nuorempi, ja minulla on häneen isoveljen hoivaava suhde. Krisse on rohkea, älykäs, itseironinen tekstin tuottaja.
1987 pidin välivuoden teatterikoulusta taustana Jouko Turkka -jupakat, 1989 syntyi poikani Roope, 1991 erosin Roopen äidistä, 1993 tein hautakivisopimuksen Tampereen Työväen Teatteriin. Kun minulla oli rooli jopa viidessä näytelmässä, tajusin, ettei siinä ole järkeä.
Halu vapauteen voitti. Kun TTT ei antanut löysää, irtisanouduin. Ystävä Esko Roine otti minut vakivierailijaksi Tampereen Teatteriin.
Kesällä laulan Tampereen Viikinsaaressa Juha ”Watt” Vainion viisuja Jukka Virtasen näytelmässä. Tekijäkaksikosta välittyy viisaus ja täyselon vimma. Kun kaksikko sai kesytettyä tiikerinsä, ideoista syntyi maailman tosi kuvitus.
Lapsistani Roope on 26-vuotias, Santtu 20, Kerttu kolme, Kasper kaksi ja viides lapsi syntyy helmikuussa. Tärkeintä nyt on, että odottavalla äidillä on kaikki hyvin.
Kun hoidin Roopea ja Santtua, opin vastuuntuntoa. Elämään tuli merkitys. Nyt kun he ovat aikuisia, huomaan ajan kulun. Ikäisilläni lapset lähtevät kotoa, mutta minä yhä jatkan pienten kanssa puuhailua.
Lapsiani kannustan rohkeuteen ja matkusteluun. ”Älä koskaan ala polttaa tupakkaa ja opettele hyvä englanti!” Kielen merkityksen tajusin vaihto-oppilaana Indianassa, minä puolestani vein Roopen ja Santun New Yorkiin, kun he olivat nuoria.
Olen nyt ensimmäistä kertaa naimisissa. Naisilta olen oppinut rakastamista, lämpöä ja kaikkea kaunista. Nainen on mysteeri, eikä sitä voi koskaan ymmärtää.
Takanani on eroja, ja joskus on vain pakko uskaltaa erota. Rakkauden nälkä ajaa ihmistä, rakkaus räjäyttää pään. Eroni ovat olleet raskaita, mutta myös ovia uuteen. En halua enää ikinä kokea eroa.
Pitää elää rikas elämä, jota pitävät pystyssä rakkaus, lapset ja työ. En usko yliluonnolliseen. Tuhkani ripotellaan joskus jonnekin, minä jatkan elämää lapsissani.
Teksti Hannu Koskela, kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
