Sota varjosti lapsuuttani. Isäni kuoli pommituksissa kesken työpäivänsä 31.12.1939. Saman päivän pommituksissa menetimme kotimme. Olin silloin kahdeksanvuotias.
Äitini, isosiskoni ja minä jouduimme isän kuoltua puille paljaille. Isän työkaverit pistivät hatun kiertämään. Me saimme huoneen sukulaisen luota ja muutimme Kotkasta Kouvolaan. Sodan jatkuessa äiti joutui tekemään ruoanhamstrausreissuja maaseudulle.
Haaveilin, että isona minusta tulee joko veturinkuljettaja tai veturitallin pumppukoneen käyttäjä niin kuin isästä.
Aikuistuin aikaisin, minun oli pakko. Äitini kuoli veritulppaa seuranneeseen keuhkokuumeeseen, kun olin 18-vuotias. Silloin päätin hoitaa perunkirjoituksetkin itse. Asumaan pääsin Helsingin-serkun luo.
Periksiantamaton olen ollut aina. Liikemiesten Kauppaopiston suoritin loppuun kipsikädellä kokeisiin vastaillen.
Miss Suomi -kisojen oikeudet sain kolmikymppisenä kaverina vuonna 1961. Kisojen järjestämisestä kiinnostuneita oli paljon, Erkkokin haki oikeuksia.
Olen syypää siihen, että Miss Suomi -kisoihin ei oteta tyttöjä, joille on tehty kauneusleikkauksia. Tiedän, että kansainvälisissä kisoissa korkea prosentti tytöistä on leikeltyjä, mutta niin kauan kuin minä olen mukana, suomalaisten missien on tehtävä parhaansa luomuina.
Teen töitä yhä kahtena päivänä viikossa. Koska olen osakkaana omassa firmassa, sitä haluaa olla mukana loppuun asti.
Mottonani pidän sitä, että sopimuksista ja aikatauluista tulee pitää kiinni. Niillä pääsee aika pitkälle.
Penkkiurheilu on intohimoni. Kaikkein kiinnostunein olen huipuista – kuinka joku hyppää yli kuusi metriä seivästä tai kaksi ja puoli metriä korkeutta.
Toisia ihmisiä kannattaa kohdella niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Vaikka ihminen olisi kuinka fiksun näköinen tai fiksusti pukeutunut, kuoret paljastuvat pian.
Mielestäni sielultaan kaikkein kaunein missi on Anne Pohtamo. Hän on erittäin charmikas, hillitty ja kaikin tavoin tasapainoinen. En ole kuullut hänen korottavan ääntään koskaan.
Soittelemme päivittäin lasteni ja lastenlasteni kanssa. Meillä on hyvin läheiset suhteet, pyrimme tukemaan toisiamme kaikessa. Minulla on kolme tytärtä ja kymmenen lastenlasta, joista nuorinkin on jo 16.
Vaimoni ansiosta voin näin hyvin. Hän on luottanut minuun aina. Kun hain vuoden 1962 Miss Suomelle naispuolista avustajaa Beirutin Miss Eurooppa -kisoihin, vaimoni sanoi, että kyllä sinä voit – ja sinun pitää – lähteä sinne itse.
Toivon tulevaisuudelta sitä, että elämä jatkuu tasaisesti. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpänä asiana pidän terveyttä ja toivon, että järki pysyisi päässä.
Siitä, että en tupakoi ja käytän alkoholia vain minimaalisesti, on varmasti hyötyä. Jaloissani tunnen kuitenkin heikkoutta. En pysty kävelemään kovin pitkiä matkoja.
Teksti Leila Itkonen, kuva Seppo Sirkka
