Pienenä  tyttönä olin porukan lemmikki. Asuin ainoana lapsena äitini, isovanhempieni, tätini ja kuuden enoni kanssa. Meillä oli maatila Yppärin kylässä Pyhäjoella.

Esiintymisviettini tuli esiin 1950-luvulla. Liityin Demokratian Pioneereihin 12-vuotiaana ja aloin laulaa ja tanssia eri ryhmissä. Kävimme kiertueillakin, mutta ei kukaan sanonut, että tyttö sinä olet tähti.

Hilja maitotytön rooliin oli etsitty näyttelijää kolme vuotta. Minusta kerrottiin ohjaaja T. J. Särkälle, kun osallistuin Helsingissä teatteripäiville 20-vuotiaana Kemin kaupunginteatterin näyttelijänä. Särkkä palkkasi minut Hiljaksi ensitapaamisellamme, ilman koe-esiintymistä.

Ammatillisen nollapisteen koin, kun palasin Saksasta Suomeen 1960-luvulla. Olin tehnyt paljon elokuvia niin Suomessa kuin Saksassakin, mutta yhtäkkiä rooleja oli vähän tarjolla. Suomen elokuva-ala eli kovaa lamaa. Minulla ja tyttärelläni teki taloudellisesti tosi tiukkaa, mutta en suostunut hakemaan sosiaaliapua.

Olen loppuelämäni kiitollinen Jouko Turkalle siitä, että hän kiinnitti minut Joensuun kaupunginteatteriin. Soitin Turkalle työttömäksi jäätyäni. Turkka sanoi, että höpöhöpö, et sinä varmaankaan Joensuuhun ole tulossa, kansainvälinen filmitähti. Hän kehotti kuitenkin soittamaan uudestaan, jos olen tosissani. Päädyin Joensuuhun 25 vuodeksi. Minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa Jokesta ohjaajana ja teatterinjohtajana.

Tunnen oloni turvalliseksi, sillä tiedän, että tyttäreni Johanna on vierelläni. Johanna on älykäs, avulias ja erittäin empaattinen. Minulle äitiys ja isoäitiys ovat elämäni tärkeimpiä asioita.

Iloitsen siitä, millaisiksi tyttärenpoikani ovat kasvaneet. He ovat hyväkäytöksisiä ja urheilullisia. Olin juuri pukuostoksilla tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittavan Joonatanin kanssa. Hän harrastaa mäkihyppyä. 16-vuotias Samuli on jalkapalloilija.

Haluan aina toimia rauhan ja ihmisarvon puolesta. Kuulun maailmanlaajuiseen taiteilijoiden rauhanliike Bandiin, ja olen esiintynyt Quantanamon vankilan lähellä pidetyssä kansainvälisessä seminaarissa. Onneksi syyttä vangittuja on vapautettu.

Arvostan Che Guevaraa. Minusta hän on maailman kunniallisin, vilpittömin ja rehellisin vallankumoussankari – toisin kuin sellaiset, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa väkivallan vuoksi.

Ikääntymiseeni suhtaudun levollisesti. Nimimuistini pätkii, mutta hyvin olen silti pärjännyt. Toivon, että saan olla läsnä tyttärenpoikieni elämässä ainakin siihen saakka, kunnes he ovat aikuistuneet.

Materia on ollut minulle aina toisarvoista. En ole valinnut töitäni enkä elämänkumppaneitani rahan perusteella.

Olen taas vähitellen muuttunut vapautuneemmaksi suhteessa muihin ihmisiin. Pohjois-Karjalassa säikähdin aluksi sikäläistä välittömyyttä ja tapaa jutella kenelle tahansa. Joensuun-vuosieni aikana minustakin tuli yhtä avoin, mutta Helsinkiin palattuani asennettani katsottiin kieroon.

Aikamme kovuus hirvittää minua. Vahvempien tehtävä on puolustaa heikompia. Monilla suomalaisilla ei ole tarpeeksi ruokaa. Eikö omatunto herää?