Minusta ystävyys on syvintä solidaarisuutta, jota ihminen voi toista ihmistä kohtaan tuntea. Pyhä sakramentti. Sillä ei tavoitella vastapalveluksia.
Iskelmässä sanotaan, että kun rakkaus tulee kuvaan mukaan, niin ystävyys saa väistyä. Itse en ajattele niin, vaan ystävyys voi olla myös rakastamisen muoto. Onneksi olen saanut kokea paljon ystävyyttä. Ilman sitä olisin varmasti hyvin onneton.
Olen syntynyt Ylikiimingissä, mutta vietin lapsuuteni Ikaalisissa isovanhempieni luona. Holappa tulee venäjän kielestä ja tarkoittaa maaorjaa. Minua ei ole koskaan orjuutettu. Päinvastoin, olen saanut paljon rakkautta ja vapauksia. Kaikki ihailivat minua, olin kaunis lapsi!
Isänrakkautta en koskaan saanut. Isä hylkäsi perheemme jo ennen syntymääni. Äitini taas joutui lähtemään kutojantyöhön Tampereelle. Menin hänen perässään, käytyäni Ikaalisissa kansakoulun.
Tapasin isäni kerran, aikuisena, viidentoista minuutin ajan. En vihaa häntä. Äiti ei koskaan moittinut isää minun kuullen. Isoisäni oli lämmin ihminen, eräänlainen patriarkka, mutta ei hän isää korvannut.
Suuren osan yleissivistyksestäni olen hankkinut kuuntelemalla. Lähes kaikki nuoruudenystäväni olivat minua taustoiltaan sivistyneempiä. Lukemisen merkitys on tietenkin itsestään selvää.
Opin kirjoittamaan siedettävästi vasta viisikymmentä täytettyäni. Tärkein kirjoittajakouluni oli Helsingin Sanomat. Kirjoitin sinne kolumneja tauotta toistakymmentä vuotta. Myös käännöstyöt ranskasta suomeksi auttoivat.
Kirjailijan pitää kirjoittaa niin kuin ihminen ihmiselle, rehellisesti; hänen pitää torjua kaikki kultturellit roolit ja antaa hahmo omalle maailmankuvalleen. Tärkeää on myös pystyä paljastamaan ihmiselämän epäoikeudenmukaisuuksia.
Runo edellyttää erityistä virettä, siinä ilmaisee välittömämmin omaa kohtaloaan. Proosassa on enemmän itsen ulkopuolisia teemoja, esimerkiksi poliittisia. Runolla voi päästä lähemmäksi omaa ihoaan. Kirjoitan usein ystävyydestä, mutten välttämättä ystävälle tai kenellekään erityisesti.
Finlandia-palkinto ei merkinnyt minulle niin kauheasti, mutta kirjallista statustani se pönkitti. Ystävän muotokuva -romaania myytiin parikymmentätuhatta kappaletta, se on aika vähän. Ehkä homoteema vieraannutti. En usko, että tilanne olisi tänä päivä sen kummempi. Täällä edes intellektuellit eivät ole kovin vapaamielisiä.
Ranskassa homous tuskin olisi rasite. Siellä runonikin ovat herättäneet enemmän positiivista huomiota kuin Suomessa.
Ikääntyminen on nykyisin minun pääasiallinen tehtäväni. Kaikki nuoruuden ystäväni ovat kuolleet. Ajattelen paljon vanhenemista. Se tarkoittaa valmistautumista kuolemaan. Olkoonkin, että julkaisin vasta uuden runokokoelman.
Kuvitteelliselle lapsenlapselleni sanoisin elämänohjeeksi, että älä teeskentele, minkä uran ikinä valitsetkaan. Iloitse elämästäsi.
Kirjailijaksi pyrkivälle taas sanon, että jos osaa kirjoittaa, on myös kyky päästä lähelle toista ihmistä. Jos siihen ei kykene, ei voi olla kirjailija.
Teksti Mika Wickström
Kuva Timo Villanen
