Lukeminen kannattaa. Opin varhain lukemaan ja aloin käydä kirjastossa ennen kuin kansakoulussa. Sillä on ollut valtava merkitys myöhempään elämääni. Se, että kirjastot ovat kaikkien ulottuvilla kaikkialla Suomessa, on suuri ilmainen aarre.
Kuuden vanhana sain sedältäni joululahjaksi kirjan Vaskilinnan satuja. Kun isä huomasi, että poika lukee mielellään, hän vei kirjastoon, ja sillä tiellä olen yhä.
Mitä iäkkäämmäksi tulee, sitä enemmän oppii arvostamaan työnteon, opiskelun ja yrittämisen merkitystä, puritaanisia hyveitä. Jo nuorena tajusin sotasukupolven valtavan ponnistuksen sotakorvaus- ja rakennustouhussa, mutta nyt sitä ihmettelee vielä enemmän. Sen hedelmiä me kaikki yhä nautimme. Kauhea hinta siitä silloin maksettiin.
Nykyään sanotaan, että tulevaisuus on niin epävarmaa, ei oikein osaa tehdä mitään. Äitini odotti minua viimeisillään syyskuussa 1945. Kaksi ensimmäistä ydinpommia oli juuri pudotettu, Suomen kohtalo oli epäselvä – ja siitä huolimatta siinä kuussa syntyi 13 000 suomalaista, enemmän kuin koskaan.
Kun valtiovarainministeriön työni takia oli mahdollisuus kulkea pitkin maailmaa, opin, miten upea maa Suomi on. Mutta kitinää ja marinaa riittää, turhanaikaistakin.
1990-luvun alussa, kun joutui tekemään menokarsintalistoja, kaikkein kitkerimpiä kommentteja tuli urheiluväeltä: määrärahoista karsimiset estävät suomalaisia liikkumasta. Vastaukseni oli, että täällä kellä tahansa on ovensa aukaistuaan erinomaiset mahdollisuudet liikkua. Ehkä tämä asenne on osasyy siihen, että suomalainen huippu-urheilu on lasketellut etupäässä alamäkeä jo pitkään.
Hyvinvointivaltio on siitä erikoinen malli, että kun se saadaan kehitetyksi ja pitkälle viedyksi, sitä aletaan pitää itsestäänselvyytenä, jopa niin, että sitä melkeinpä halveksutaan. Vakioesimerkkinäni on kouluruokailu: iso osa lapsista jättää kokonaan syömättä tai nirsoilee. Ei kelpaa. Sitten ihmetellään monenmoisia ongelmia, jos lapset eivät syö eivätkä nuku.
Vakava sairastuminen imusolmukesyöpään näytti minulle, miten hieno terveydenhoidon systeemi meillä on. Hyvinvointivaltion sosiaaliturva käy konkreettiseksi.
Muuan havainto on se, että kaikki todella kauaskantoiset muutokset tulevat yllättäen. Ne eivät näy suhdanne-ennusteissa, kuten öljyriisi 1973 ja finanssikriisi 2008–2009. Globaalit muutokset ovat tuskallisia yksittäisen ihmisen ja Suomenkin kannalta. Suomen paino on niitä ratkaistaessa olematon. Ne ratkeavat tai ovat ratkeamatta vain suurten valtioiden kesken.
Ahneus tuhoaa ihmisen ja pahimmillaan koko maailman.
Heikompiosaisista täytyy pitää huolta. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka työskentelevät heidän auttamisekseen. Tärkeää on ainutkertaisen elämän kunnioittaminen. En tarkoita vain ihmisiä, vaan koko luomakuntaa.
Teksti Raila Kinnunen
Kuva Kari Kaipainen
