Viisivuotiaana totesin tulevani professoriksi. Kymmenvuotiaana opettelin hyönteisten nimiä latinaksi ja yläasteiässä tiesin, että minusta tulee humanisti. 14-vuotiaana luin ensimmäisen Egypti-tietokirjan ja innostuin Lähi-idästä ja arabimaailmasta.

Koulussa olin ehkä vähän kummallinen ja viihdyin niin. Läpi kouluajan minulle suotiin tietty erikoisrooli. Olin kuin heimon samaani: pikkuisen ulkopuolella mutta arvostetussa asemassa. Kaikki sallivat erilaisuuteni.

Lapsena olin tietyllä tavalla myös yksinäinen. En mennyt koulun jälkeen pelaamaan jääkiekkoa vaan lukemaan Camus’ta. Oli aika vähän kavereita, jotka jakoivat harrastuksen. Joskus sitä kaipasi.

Isäni oli tähtitieteen professori. Hän opetti, että jos jokin on kiinnostavaa, sitä kohti pitää mennä rohkeasti. Alastaan kiinnostumaton ihminen on harvoin alallaan menestyvä ihminen. Ryhdyin tutkimaan arabimaailmaa, vaikka 1980-luvun alussa se ei vielä ollut muodissa eikä alalla ollut virkoja.

Nuorena minulla oli ylvään askeettinen näkemys: vettä, leipää ja paksuja, pölyisiä niteitä. Nyt ymmärrän, että pieni aistien ilottelu voi virkistää ja auttaa myös vakavassa työssä.

Itserakkaus on avain onneen. Tarkoitan ihmisen tyytyväisyyttä itseensä. Jos on tyytymätön itseensä, on tyytymätön myös maailmaan. Vihainen ja kiukkuinen ihminen levittää ja saa osakseen vihaa ja kiukkua.

Ennakkoluulot ovat yleisiä, eikä kukaan ole niistä vapaa. Olen itse varoittava esimerkki tästä. Järkytyin, kun tajusin, että Baudelaire on goottinuorison kulttikirjailija. Myös punkkaripiireissä on paljon sivistystä. Lapseni ovat sivistäneet minua tässä.

Urani huippukohtia on muutama. Olen kirjoittanut kirjoja, jotka ovat maailmalla alan perusteoksen asemassa. Minulle on tarjottu virkaa Princetonista – paikasta, jonka yläkerrassa sijaitsi Einsteinin työhuone. Hylkäsin tarjouksen, koska virka olisi tarkoittanut pysyvää muuttoa Yhdysvaltoihin.

Jos olen jotain mieltä asioista, sanon sen. Jos homoseksuaalisuus ei kiusaa minua ja käyn sen nimissä pussaamassa Esko Valtaojaa, en jää miettimään, onko jossain joku, joka paheksuu.

Minusta on hienoa, ettei lopullista totuutta elämästä saada koskaan selville. Olisi kauheaa lukea kaiken selittävä kirja ja todeta, etten lue enää yhtään kirjaa ikinä. Valmiista tulee tyhjä olo.

Minulla on maailmaa kohtaan vahva perusluottamus. Tämä on kiva paikka. Masentuminen olisi minulle aktiivisen ponnistelun tulos. Ovia on elämässä valtavasti, eikä kukaan ehdi avata niistä jokaista. Se ajatus tuntuu minusta hyvältä. Maailmassa on aina jotain uutta ja jännää.

Rakkaus on elämän tärkeimpiä asioita. Se on myös monitahoista. Ihminen voi rakastaa monia ihmisiä eri tavoin yhtä aikaa.

Vaimoni Virpi on vaikuttanut siihen, että minusta on tullut normaalimpi. Enää en ajattele, että kummallisuus tai erikoisuus on itseisarvo. Mutta ihan tavallista minusta ei ehkä tule koskaan.

Teksti Saara Pakarinen,

Kuva Kari Kaipainen