Synnyin Keravalla keskiluokkaisen perheen keskimmäiseksi. Sain esimerkiksi ratsastaa, mutta tein myös sen eteen töitä: heräsin aamuviideltä jakamaan lehtiä. Lukion sijaan päätin mennä Ypäjän hevostalouskouluun, joten hakeuduin sinä kesänä tallimestariksi. Hoidin yksin 22 hevosta, vedenkannot ja lannat. Äkkiä lukio tuntuikin hyvältä idealta, ja sain laudaturin paperit.
Luopuminen tekee aina kipeää. Isä kuoli, kun olin 17-vuotias. Sain häneltä kirjoittamisen lahjan. Äidin kanssa olemme läheisiä, sielunsisaria. Kun olin 13-vuotias, äiti sanoi: ”Muista Piiosein: vaikka tapaisit kuinka ihanan miehen, älä unohda ystäviäsi.” Äiti kasvatti minut kannustamalla. Toivottavasti olen pystynyt siirtämään murusia äidiltäni saamasta ilosta ja energiasta omillekin lapsilleni. Käyn tankkaamassa hyvää tuulta ja energiaa itselleni isoäidin ja Pena-papan luona.
Rakkauden peruskivi on toisen kunnioitus. Kumppanuus punnitaan viime kädessä vastoinkäymisissä. Yritän välttää pitämästä toista itsestäänselvyytenä, vaikka ei olekaan aina itsestään selvää, että se onnistuisi.
Valehtelisin jos väittäisin, että pelkällä positiivisuudella ylitettäisiin pahat päivät. 15 vuotta sitten jouduin luopumaan kävelykyvystäni. Pyörätuoli ei ole suurin ongelmani vaan tulitus, jota hermoratani harrastavat yötä päivää. Vihasta ja katkeruudesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä.
Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten tapahtuneeseen asennoituu.
Kun ei pääse yli eikä ali, ei ole muuta mahdollisuutta kuin kahlata vaikeuksien läpi. Itsesääliin ei saa jäädä möyrimään, hauskaakin pitää olla. Työ on yksi elämäni eliksiireistä. On ollut onni saada tehdä töitä printtimediassa, radiossa ja televisiossa. Pyörätuoliin jouduttuani sain uusia hommia luennoitsijana, kolumnistina ja kirjantekijänä.
Itsepäisyyteni on lisääntynyt iän myötä. Olen tarpeen tullen rautanyrkki silkkihansikkaassa. Pyöritän henkilökuntaa muiden toimieni ohella: on avustajat, taksikuskit, fyssarit ja apuvälinekorjaajat. Olen myös hyvä järjestämään asioita, sihteerin tytär!
Lapsilta olen oppinut pinnan venyttämistä. Äskettäin pidin eräässä seminaarissa englanniksi esitelmän nimeltä Äitinä pyörätuolissa. Miten olla jämäkkä ja looginen, kun tuiskahduksen jälkeen saattaakin heti tarvita apua, esimerkiksi vesilasin pöydältä, kun ei itse yllä tai pysty. Hannasin 20 minuutin esitelmää etukäteen, kunnes ajattelin, että haloo PK, olet nuorena vetänyt radiossa seksiohjelmaakin!
Rentoutumiseen tarvitsen Haukilahden venesataman terassin. Aurinko, meri ja maisemat. Kiireetöntä hermolepoa on myös katsella olohuoneen isoista ikkunoista pihalle, tuijotella tuulessa kahisevia vaahteranlehtiä.
Jokainen on elämänsä arkkitehti. Lapsilleni haluan sanoa, että yrittäkää ja erehtykää, mutta tehkää aina jotain – se kantaa seuraavaan.
Joskus eletään päivä kerrallaan, joskus puoli päivää. Turha muistella eilistä
tai kauheasti suunnitella huomista. Todistettavasti elämä on tänään, tässä ja nyt.
Teksti Eve Hietamies
Kuva Kari Kaipainen
