Apu

Mitä olen oppinut

Mitä olen oppinut

Sesse Koivisto, 81, kirjailija: "Olen aina ollut hirveän huono kohtaamaan vaikeuksia."
Teksti Eve Hietamies
Mainos

Isältä opin rakkauden lukemiseen, äidiltä käytöstavat. Isäni oli Porvoon ja Pornaisten piirin maamittausinsinööri, äitini rovastin tytär Jalasjärveltä – niin hieno, että hän tiesi sen itse. Lapsuuteni huvila on nykyään Serbian suurlähetystönä. Viimesyksyisestä, 20. romaanistani Huvila Kulosaaressa löytyy lapsuuteni maisemia.

Olen aina rakastanut eläimiä, joten luin biologiksi. Yliopistossa me kurssin tytöt opimme räpyttelemään ripsiämme, jos tarvitsimme apua. Geologiassa ja paleontologiassa piti opiskella kidemalleja, mikä vaati avaruusgeometrian tajua. Tukiopettajaksi räpsyteltiin erään geologian professorin poika.

Tuleva mieheni Ilkka Koivisto opetti minulle matemaattista maantietoa, ja jo edesmennyt kumppanini Kari Lagerspetz kemiaa.

Kerran Japanissa, eläintarhajohtajien kongressissa, pääsimme Ilkan kanssa tapaamaan keisari Hirohitoa ja keisarinnaa. Meidät järjestettiin maiden mukaan aakkosjärjestyksessä riviin, olimme alkupäässä; F – Finlandia. Käteltiin, tervehdittiin. Veimme luontokirjan kauniissa lahjapaperissa. Ilkka sen päällysti. Kun tapaa keisarillisia, mitä ei pidä tehdä? San Diegon eläintarhan johtaja meni keisarinnan luo, läimäytti hartioihin ja sanoi, että "Hello! How are you?"

Suren sitä, että päättäjille raha on tärkein. Jos tuhoamme luonnon, pian ei ole meitäkään, eikä rahalla tee sen jälkeen yhtään mitään. Elämän tarkoitus on kaiketi elää mahdollisimman pitkään, ja niin, ettei vahingoittaisi mitään: ympäristöä tai muita ihmisiä.

Tulin jätetyksi, mikä on elämäni suurin tragedia. Kun näin, ettei sille voinut mitään, oli vain sopeuduttava ja yritettävä katsoa elämässä eteenpäin.

Olen aina ollut hirveän huono kohtaamaan vaikeuksia. Luotan sanontaan: "Pitää tehdä sen minkä voi, ja yrittää hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa."

Ystävyys on rakkauden elinehto. Hellyys on tärkeää, ja se, ettei loukkaa toista ja jää mököttämään. Vanhenevien miesten vika tuntuu olevan tämä murjottaminen.

Ikääntymisestä olen oppinut, että ei saa olla ilkeä. Ketään ei saa loukata. Monet tulevat vanhemmiten ilkeiksi, ja sitä pitää välttää.

Voimaa saan lapsista, ystävistä, auringosta. Jos on pilvinen, sumuinen ja sateinen päivä, mielialani laskee. Silloin on vain sanottava itselleen, että älä masennu.

Itsensä hemmotteluun tarvitsen mukavan nojatuolin ja kirjan. Tai televisiosta Komisario Frostin. Ja jos on vielä lasi valkoviiniä. Eteläafrikkalaista, kuivaa.

Nauran hyville vitseille: "Turisti lähti Lappiin marjastamaan ja kysyi Lapin mieheltä, että voiko tuonne metsään mennä. Lappalainen sanoi, että toki, kunhan laittaa pienen kulkusen kaulaan. Silloin karhu kuulee, missä turisti liikkuu. Turisti kysyi, että mistä tietää, jos karhu on lähellä? Mies vastasi, että siitä, kun paskoja löytyy. Turisti ihmetteli, että mistä paskojen seasta erottaa karhun paskan? No siinä on niitä pieniä kulkusia, lappalainen vastasi."

Teksti Eve Hietamies

Kuva Timo Pyykkö

Julkaistu: 17.5.2013