Club Being Boring lämmittelee Flow-tunnelmiin soittamalla koko illan Pet Shop Boysia keskiviikkona 12.8. Putte’s Cellar (Kalevankatu 6) klo 20-02, vapaa pääsy.

Vihasta

”Ilman vihaa en tekisi sitä mitä teen nyt”, kirjoitti Pet Shop Boysin Neil Tennant Details-lehden esseessä vuonna 1992. Sana hate toistuu tekstissä 20 kertaa, ja se määritellään koko yhtyeen tuotannon kivijalaksi.

Se yllättää ehkä ne, jotka mieltävät Pet Shop Boysin tanssittavien popkappaleiden tekijäksi. Totta onkin, että yhtye ei huuda raivoaan julki siten kuin vaikkapa Morrissey. Sen sijaan viha saa Tennantin mukaan ihmisen janoamaan muutosta. Sen vastakohta ei ole rakkaus, vaan positiivinen ajattelu, joka on ”totaalisen epäpoliittista”, itsekeskeistä ja passiivista. ”Ei ihmisiä aja eteenpäin se, että sanovat ’löytäneensä sisäisen rauhan’”, nuori Tennant saarnaa. ”Ihmisiä ajaa epäoikeudenmukaisuuden ja vallankäytön synnyttämä viha.”

Siksi viha on oikeastaan velvollisuus ja toisista ihmisistä välittämisen ehto. ”Joka pitää kaikesta, ei ota mitään tosissaan.”

Kuuntele:

I’m Not Scared. Kappaleen monomaaninen loppu on aidon uhkaava: If I was you, if I was you, I wouldn’t treat me the way you do. Sämplet ovat Pariisin 1968 opiskelijamellakoista.

It’s a Sin. Surumielinen, katkera ja mahdottoman tarttuva protestilaulu kasvatusta ja rajoittavaa uskonnollisuutta vastaan.

Politiikasta

Saamme luultavasti kiittää Margaret Thatcheria Pet Shop Boysista. Rautarouvan Britannia yhdisti sorretut ja innoitti toisinajattelijoita. Kaivosmiesten vaimot matkasivat Tennantin suosimalle klubille pyytämään homojen tukea pohjoisen työtaistelulle, ja Pet Shop Boys sävelsi surullisia hittejä luokkayhteiskunnasta.

Yhtyeen yhteiskuntakritiikki alkoi debyyttihitistä West End Girls, ja Please ja Actually -albumit ovat ehkä 1980-luvun poliittisimmat ja älyllisimmät levyt. Intiimisuhteet ja yhteiskuntakritiikki sekoittuvat niissä juuri sillä tavoin kuin henkilökohtaisella ja poliittisella on tapana: kipeästi ja erottamattomasti.

Chris Lowe ja Tennant kannattivat aluksi Blairin Labouria, mutta se onni ei kauaa kestänyt: I’m With Stupid pilkkasi jo avoimesti pääministerin suhdetta George Bushiin.

Kuuntele:

King’s Cross. Lohduton veisu ulkopuolisuudesta ja osattomuudesta: The man at the back of the queue was sent to feel the smack of firm government.

Integral. Jevgeni Zamjatinin dystooppisesta romaanista nimensä lainannut kappale kritisoi Blairin henkilökorttihanketta, jonka piti kitkeä ”laitonta maahanmuuttoa”: If you’ve done nothing wrong you’ve got nothing to fear, if you’ve something to hide you shouldn’t even be here.

Last To Die. Bruce Springsteenin sodanvastainen laulu on kouluesimerkki Pet Shop Boys -coverista, joka ylittää alkuperäisen kovaa ja korkealta. Tennant halusi korostaa osallisuuttamme pahaan ja muutti sanat: Who’ll be the last to die for a mistake loppuu nyt for our mistakes.

Onnettomasta rakkaudesta

Vaikka Pet Shop Boys laulaa rakkaudesta ja halusta, lähes kaikissa rakkauslauluissa on jokin alateksti. Hämmästyttävän moni kappale käsittelee pettämistä tai petetyksi tulemista.

Usein ihmissuhteet rinnastuvat yhteiskuntaan, kirjallisuuteen tai historian tapahtumiin. Pet Shop Boysin tärkein ominaispiirre on ristivalotus: jos sävel on onnellinen, sanat ovat varmasti surulliset, ja toisin päin. Tämä pätee etenkin rakkauteen: It’s absolutely clear to me that love is a bourgeois construct, just like they said at university, selittää Marxinsa lukenut kertoja Love is a Bourgeois Constructin hilpeässä tempossa – mutta vakuuttelee niin paljon, että lopulta sydämeen sattuu.

Kuuntele:

Love Is a Catastrophe. Vähemmän tunnettu, rokahtava balladi, jossa sanotaan niin kuin asia on.

Love Comes Quickly. Fatalistista, mutta totta: Sooner or later, sooner or later this happens to everyone. To everyone.

Kuolemasta

Homoyhteisön yli pyyhkinyt aids-epidemia leimaa yhtyeen koko tuotantoa. Uskomattoman surullinen It Couldn’t Happen Here oli ensimmäinen teos, joka kertoi Tennantin läheisen ystävän kuolemasta.

On myös vaikea nimetä toista popyhtyettä, joka olisi käsitellyt ikääntymistä yhtä mittavasti. Elysium-albumin kappaleista niin moni käsittelee ajan rajallisuutta, että jotkut fanit pelkäsivät sen tarkoittavan yhtyeen hyvästejä. Outoa kyllä kuoleman läsnäolo tuo tietyn toivon: olemme täällä nyt, eläkäämme.

Kuuntele:

Being Boring. Yhtyeen kaunein kappale käsittelee ajan kulkua: I never dreamt that I would get to be the creature that I always meant to be, but I thought in spite of dreams you’d be sitting somewhere here with me, Tennant laulaa kuolleelle ystävälleen.

Your Funny Uncle. Kohtaus saman ystävän hautajaisista, pääosassa armeijan univormuun pukeutunut iäkäs sukulaismies.

Casanova In Hell. Ikääntynyt Casanova kirjoittaa historiaa uusiksi. Yksi harvoista kappaleista, jotka kestävät huipentumisen sanaan erection. Tai ehkä ainoa.

Lohdusta

Pet Shop Boysin tunnetuimmat hitit sijoittuvat menneisyyteen, ja siksi jotkut mieltävät yhtyeen 1980-luvun nostalgiaksi. Se on suuri vääryys. Yhtyeen kantava tunne on nostalgian vastakohta, melankolia. Siinä missä nostalgia inhoaa muutosta ja haluaa säilöä, melankolia janoaa muutosta ja katsoo haikeana tulevaan. Ja juuri siksi se on suurin lohtu, mitä on.

Tätä lohtua Pet Shop Boys tarjoilee äyskärillä. Kaikki, aivan kaikki on haikeaa; murheemme on nähty.

Electric-albumin julkaisun jälkeen Tennant pohdiskeli haastattelussa, voivatko kuulijat luulla parin kappaleen perusteella, että yhtye on jättänyt surumielen ja kääntynyt reippaan tanssipopin tielle.

”Vähänpä tietävät”, Lowe kommentoi; ”Kurjuus odottaa aina kulman takana.”

Kuuntele:

Memory of the Future. Pophitti saavuttamattomasta rakkaudesta, Proust-viittauksilla tietenkin.

Happiness Is an Option. Inhimillinen kohtaaminen nähdään mahdollisuutena kappaleessa, jonka sanat ovat toiveikkaat mutta sävel mollivoittoinen. 

Vocal. Pet Shop Boysin onnellisin kappale kertoo lohdusta, jonka voi kokea keikalla yleisön joukossa. And anything I’d want to say out loud will be sung. Toivoa on. ■

Kuuntele Anu Silfverbergin soittolista Spotifyssa.