
Näin uusi Salkkarit-tähti Minna Koskela reagoi, kun hänelle heitetään Kumman kaa -repliikkejä
Minna Koskela, 58, on pitkänlinjan näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänet nähdään elokuusta eteenpäin Salatut elämät -sarjassa.
Kun Salatut elämät jäi kesätauolle, viimeisessä jaksossa nähtiin salaperäinen Iisa Havu, jonka Ismo Laitela kohtaa. Iisaa näyttelee Minna Koskela. Miten päädyit mukaan Salkkareihin?
– Marraskuussa tuli puhelu kiinnostaako ja pääsisinkö koekuvauksiin. Roolia oli ehkä ajateltu jo minulle, mutta koekuvauksissa varmistettiin, että kemiat toimivat vastanäyttelijöiden kanssa. Helmikuun lopussa aloitin roolissa. Salkkarit oli minulle tuttu klassikko, mutta ihan sen uusimmista käänteistä en ollut perillä.
Sarjan kuvaustahti on tiivis. Miten järjestit sen omaan arkeesi?
– Vuorosanoja voi tulla opeteltavaksi usein ja aika paljonkin. Latasin apin, mihin voi ladata vuorosanat. Voin harjoitella niitä työmatkalla kuulokkeista junalla tai automatkoilla. Pystyn Salkkareiden ohella jatkamaan stand upia ja Luolanainen-monologiani.
Kuuluisin tv-hahmosi on varmaankin Kumman kaa -sarjan Ellu. Onko katsojilla mennyt Ellun suhteen fakta ja fiktio sekaisin?
– Ei ehkä täysin, mutta jotkut kokevat minut sen verran Elluna, että minua kohdellaan tuttuna ystävänä. Minulle on saatettu heittää jotain juttuja sarjasta, joita en muista. Ajattelen aina, että ne ovat varmaankin repliikkejä. En ole enää tässä kohtaa elämää niin bailuhenkinen kuin Ellu. Ennemmin isommin juhlimaan lähteminen tuntuu ajatuksena työläältä.
Mitä teet juuri ennen kameran eteen astumista?
– Hiljennyn hetkeksi ja samalla tiputan aivoista muut asiat pois.
Tv- sarja/ohjelma...
- ...joka teki viimeksi vaikutuksen: Fleabag. Katson enemmän draamaa kuin komediaa, mutta Phoebe Waller-Bridge teki niistä taitavan miksauksen.
- ...johon palaan aina: Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan olen katsonut monta kertaa. Jane Austenilla on hyvä psykologinen silmä. Vaikka ajat ovat toiset, sarja on iätön.
- ...jota katson, kun kukaan ei näe: Olen vähän koukussa Netflixin Love is Blind -realityyn, jossa ihmiset rakastuvat näkemättä toisiaan. Olen katsonut kaikkien maiden kaikki kaudet.