Minna Haapkylä vaihtoi näyttelijäntyöt tuottamiseen – Tuoreiden hittisarjojen tekijä paljastaa nyt, että Queen of Fucking Everythingille on luvassa jatkoa, mutta ei Ylellä

Munkkivuori ja Queen of Fucking Everything ovat striimausajan kehutuimmat suomalaiset televisio-sarjat. Toinen kertoo lasten ja aikuisten välisestä kuilusta 1980-luvun lähiössä. Toisessa kiinteistönvälittäjä rymistelee kansainvälisten rikosten maailmassa.

Sarjoilla on silti paljon yhteistä.

Molemmissa käsikirjoittaja on myös ohjannut sarjan. Se on sarjoissa melko harvinaista.

Munkkivuoren Jani Volanen ja QOFE:n Tiina Lymi ovat myös kumpikin itse taustaltaan näyttelijöitä.

Nämä seikat yhdistettynä oltaisiin jo aikamoisessa yhteensattumassa.

Vaikka ei se sattumaa ole.

Sitovin yhteys sarjojen välillä on Minna Haapkylä, näyttelijä ja suomalaisittain kiistaton elokuvatähti, joka vaihtoi ammattia.

Haapkylä on nykyään tuottaja. Hän on töissä Rabbit Films -yhtiössä, joka sekin on muuttanut painotuksiaan. Duudsonien perustama yhtiö laajensi viihdeohjelmista draaman puolelle nimenomaan Volasen ja Haapkylän johdolla.

Siirtymä ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Haapkylä aloitti elokuvatuottajan opinnot Aalto-yliopistossa 2013. Sen jälkeen hän on tehnyt elokuvissa ja sarjoissa lähinnä melko pieniä sivurooleja.

Muita Haapkylän tuotantoja Rabbitilla ovat esimerkiksi Nokian menestystä käsittelevä draamasarja Made in Finland sekä elokuvat Kupla ja Uhma.

Tässä haastattelussa Haapkylä vastaa kysymyksiin siitä, miten näyttelijätausta ja teatterikokemus tekivät hänestä verrattoman sarjojen tuottajan.

Miten päädyit Rabbitille?

"Kun Olli Suominen, pomoni Rabbit Filmsissä, päätti perustaa draamaosaston ja pyysi sinne draamaohjaajan ja näyttelijän Jani Volasen sekä toisenkin näyttelijän eli minut tuottajaksi, vitsailin että onko tämä hyvä idea? Että mikä ihmeen bisneslogiikka tässä on? Me tulemme taidepuolelta eli ajattelemme, että kaikki raha kuuluu teokseen!

Olli nauroi ja sanoi, että uskon teidän tekevän hyviä juttuja, ja että mikään ei korvaa laatua.

Mutta totta kai tuottajan pitää ajatella, että jää kate, jotta yhtiö pysyy pinnalla ja voi tehdä tuotantoja jatkossakin."

Näyttelijästä tuottajaksi siirtyminen kuulostaa harppaukselta tekemisen toiseen ääripäähän. Kääntyykö siinä koko ajattelumalli?

"Tuottajaksi ryhtyminen oli minulle aika helppoa. Olen ollut matematiikan laitoksella. En voi sanoa opiskelleeni hirveästi ennen kuin teatteri vei, mutta ainakaan numerot eivät minua pelota.

Tuottamisen talouspuoli ei ole rakettitiedettä. Yksinkertaistettuna: on tämä määrä rahaa, tuo osuus pitää jäädä yhtiöön, eli tällä tehdään. Rahan käyttäminen on sitten taitolaji."

Mutta tuoko näyttelijätausta puolueellisuusharhaa tehtävääsi tuottajana?

"Saatan olla taipuvainen ajattelemaan, että näyttelijän työ on tarkeintä. Mutta tässä työssä kolminaisuus on näyttelijän työ, käsikirjoittajan työ ja ohjaajan työ. Näitä kolmea ei voi erottaa, eivätkä ne ole mitään ilman toisiaan.

Oikeat näyttelijät antavat teokselle parhaan mahdollisen muodon. Tiedän, miten ja milloin näyttelijä voi tehdä työn todella hyvin. Se on yksi etulyöntiasemani.

Olen roolituksessa vahvasti mukana. Näen näyttelijän olemuksen ja tunnistan tavan työskennellä.

Koekuvaukset ovat rasittavia, sananakin. Sehän on koekohtaaminen.

Se miten näyttelijä koekuvauksissa tekee yhden kohtauksen on merkityksetöntä verrattuna siihen, että hän ymmärtää, miten hänen näyttelijyytensä voi puhua koko teoksessa. Kaikki ohjaajat eivät tätä näe, ja tässä voin olla avuksi."

Rabbit Films on tuottanut muutakin draamaa kuin Munkkivuoren ja QOFE:n. Juuri näistä kahdesta on kuitenkin tullut sarjailmiöitä, ja niitä yhdistää tekijöiden ammatillinen tausta. Mitä siitä seuraa, kun ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja ovat kaikki näyttelijätaustaisia?

"Näissä tapauksissa olin tehnyt sitä työtä Janin ja Tiinan kanssa. Yhdessä näytteleminen on toiseen tutustumista, siinä oppii tuntemaan toisen ajattelutavan. Se oli valtava etu.

Yleisemmällä tasolla näyttelijän työ teatterissa on aina yhdessä tekemistä ja toisten kuuntelemista, sitä että puhalletaan yhteen hiileen. Tuottajana ajattelen yhä samalla tavalla.

Tekeminen ei siis lähde siitä, että minulla on valta sanoa ei, vaan kaikki tekeminen on dialogia. Tehtäväni on nähdä teoksen olemus ja varjella sitä.

Tuottajan työ alkaa yksinkertaistamisella. Olipa ohjaaja jo mukana tai, idea pitää jalostaa ja käsikirjoituksen suunta löytää. Sitten se pitää pelkistää tilaajan, eli suomalaisen televisiokanavan, sekä mahdollisten muiden rahoittajien ymmärrettäväksi."

Onko tuottajan ensimmäinen työ uuden hankkeen parissa siis konseptointia?

"Tehtäväni on hahmottaa rönsyilevästä kokonaisuudesta paketti, jota esitellä. Onko tämä draamaa vai trilleri? Kuusiosainen sarja vai mikä muoto?

Hyväntuoksuinen ja kaiken potentiaalin sisältävä idea pitää viedä megalomaanisen kaupalliselle tilaajalle. Miten ne voivat kohdata?

Jos innostun, olen taas kuin näyttelijä. Kuten näyttelijä rakastaa esittämäänsä hahmoa, vaikka tämä olisi aluksi outo, samalla tavalla tuottajana minun pitää mennä hankkeen sisään, olla paljaana, syö-dä sitä ja kieriä siinä, että se tulee minuksi.

Sen jälkeen voin olla täysin sen puolella ja voin hakea sille rahaa.

Mutta en voi tehdä sitä omin lupineni. En voi ottaa hanketta ja alkaa myydä omaa versiotani siitä. Sen, mitä tarjoan tilaajille, pitää olla samaa mitä tekijät haluavat tehdä."

Millainen paketti siitä siis pitää luoda?

"Paketti, joka näyttää heti kiinnostavalta. Ei saa käydä niin, että kuoren alta paljastuu jotain ihan muuta.

Sen pitää olla sopivasti tuttu: surprise me, mutta ei liikaa.

Vietän päiväkausia miettien, mikä on se kulma, jolla tämä esitellään. Että tässä on ihana rusetti, josta vetämällä paketti aukeaa."

Siirrytään vaiheeseen, jossa käsikirjoitus alkaa olla kasassa. Aika harvalla tuottajalla on taustaa ja kokemusta muilta sisällön osa-alueilta, kuten käsikirjoittamisesta saati näyttelemisestä. Tartutko käsikirjoitukseen ensisijaisesti tunteella kuin näyttelijä vai analyyttisesti kuin tuottaja?

"Luen ennen kaikkea näyttelijänä. Olen kohtauksessa sisällä ja voin sanoa suoraan, että tämä kohtaus ei toimi. Sanon sen, kun en ymmärrä, miten tämä näyteltäisiin, eli kun tunnekuljetus katoaa.

Käsikirjoittaja selittää minulle, mitä yrittää tavoittaa ja hakea. Voimme yhdessä kehitellä kohtausta. Tunnekuljetuksen katoamiselle on aina joku syy.

Kun tunne toimii, uskon käsikirjoituksessa kaiken."

Suomalaisen televisiodraaman kriisiytyminen on ollut puheenaiheena. Rahat ovat vähissä ja teh-dään liian pienin resurssein. Kun tilanne kärjistyy, kyse on usein keskusteluyhteyden puutteesta tai jopa välttelystä. Miksi niin käy, ja miksi teidän tuotantonne ovat onnistuneet?

"Näyttelijänä olen ollut tilanteissa, joissa on lähdetty tekemään liian pienellä. Usein siihen liittyy salailua. Eihän kukaan huomaa, eihän ohjaajakaan muka tajua.

Puolivälissä tuotantoa rahat ovat loppumassa ja ihmiset tekevät kunnianhimonsa vuoksi yötä myöten töitä ja kuvittelevat pelastavansa tuotannon."

Kuulostaa hierarkiaongelmalta.

"Uskon hierarkiaan kuvauksissa ja siihen, että ohjaajan pitää olla ykkönen. Mutta asetelma on kiero, jos huoneessa on joku, joka voi vain lähteä pois ja sanoa, että koettakaas selviytyä.

Me, joilla on teatteritausta, olemme oppineet yhteen hiileen puhaltamisen. Jos rahaa ei olekaan niin paljon kuin ajateltiin, minun pitää olla ensimmäisenä kertomassa se, kuuntelemassa huuto ja miettimässä, miten asiat voidaan ratkaista."

Mitä tarkoitat teatteritaustan tuomalla yhteen hiileen puhaltamisella, miksi se on niin erilaista kuin kameratuotannossa?

"Ei ole teatterituotantoa, joka ei kriisiytyisi ennen ensi-iltaa. Näyttelijä huutaa ohjaajalle, että en tajua tästä mitään. Tai ohjaaja hapuilee, tai lavastajalla on vaikeuksia. On hyvässä tai huonossa hengessä kriisiytymistä, aina jonkun verran, ja silti teos saadaan ensi-iltaan ja tämä kaikki tapahtuu näyttämöllä yhdessä.

Televisio- ja elokuvatekemisestä tämä puuttuu. On eri osastoja ja osa-alueita. Kriisejä tulee, mutta niitä ei selvitetä yhdessä. Tuottaja voivottelee, että ihmiset suuttuvat toisilleen, ja yrittää pitää riidat piilossa.

Selän takana kriisiytyminen ei luo yhteistä kokemusta, että käsillä on hieno juttu, jota vaikeuksista huolimatta viedään maaliin yhdessä.

Tykkään pienistä ”konflikteista” minun, ohjaajan ja käsikirjoittajan välillä. Voin haistaa tulossa olevat vaikeudet ja haluan kohdata ne, enkä ajattele, että selvitetään tämä ehkä joskus myöhemmin.

Toinen asia on se, että kenenkään tuotannossa ei pitäisi uupua. Tässä en ole aina onnistunut itse.

Mutta uskon, että näyttelijälähtöisestä ensemble-tekemisen eetoksesta on hyötyä juuri ihmisten kohtaamisessa ja kuuntelemisessa.

Munkkivuori ja QOFE ovat suomalaiselle yleisölle tehtyjä sarjoja. Monet niiden vahvuudet liittyvät tunnistettavuuteen. QOFE:ssä kieli on hersyvää ja siksi näytteleminen saa mennä lähelle överin rajaa. Munkkivuori on täynnä 1980-luvun kulttuurikokemukseen liittyviä täkyjä.

Nämä ovat myös kulttuurisidonnaisia asioita. Yön biisitkään eivät ole nostalgisia niille, jotka eivät ole niitä kuulleet."

Munkkivuorta ei ole myyty ulkomaille juuri lainkaan, eikä QOFE ole ollut ainakaan vielä valtava kansainvälinen myyntimenestys. Miten tästä eteenpäin, miten ulkomaille katsotaan?

"QOFE on myyty aiemmin ilmoitettujen maiden lisäksi muun muassa Yhdysvaltoihin, Espanjaan ja Ruotsiin. Remake-oikeuksia on kyselty jo.

Minulla oli juuri brittien kanssa palaveri, jossa kysyttiin, miten onnistuitte saamaan QOFE:sta näin hyvän näin pienellä rahalla. Britti ei voinut kuvitella vastaavan tekemistä alle kolmen miljoonan per jakso, kun meillä kuuden jakson kokonaisbudjetti oli neljä miljoonaa euroa.

He ihmettelivät, miksi emme tee saman tien sarjoja englanninkielisinä.

Mutta jos tekisimme englanniksi ja haluaisimme kilpailla jonkun Successionin kanssa, pitäisi olla tähtinäyttelijöitä esimerkiksi Briteistä. Siihen budjettimme loppuisi. Sanoin, että tehdään vaan, jos tuotte saman verran lisää rahaa eli sen mitä kansainvälisesti kiinnostavat näyttelijät maksavat. Katsotaan, mitä tapahtuu."

Riittääkö Suomessa raha?

"On hankkeita, joista on heti pakko ilmoittaa, että en voi tätä lähteä tekemään, koska en tule ikinä saamaan näin paljon rahaa kasaan, ja jos tätä pienennettäisiin, olennainen katoaa.

Esimerkiksi Jani sanoo aina kaikkeen, ettei rahaa ole tarpeeksi, vaikka sitä olisikin. Silti hän tekee täydellistä jälkeä. Pitää vain päättää yhdessä, mitä ja miten lähdetään tekemään.

Tiina taas on aina kiinnostunut kokonaisuudesta ja osaa heti suhteuttaa budjetin muutokset käsikirjoitukseeen. Hän pitää kiinni siitä, mikä on olennaista teoksen kannalta, mutta pystyy keskustelemaan kaikesta.

Hesarissa kirjoitettiin, että Yle ei tilaa lisää Queen of Fucking Everythingiä. Mitä jatkolle tapahtuu?

"En voi vielä kertoa enempää, mutta jatkoa on luvassa. Ei Ylellä. Neuvottelut ovat pitkällä ja uutta tietoa julkistetaan muutaman viikon kuluttua."

Ala on nyt kriisissä, johon liittyvät yleinen taloudellinen epävarmuus, kansainvälisen markkinan vai-keudet sekä julkisen rahoituksen huteruus, jonka ytimessä on Ylen asema. Mitä suomalaiselle draamalle on tapahtumassa?

"Saa nähdä, mihin ala on menossa rahoituksen suhteen. Tuleeko markkinoille enää yksityistä rahaa?

Uskon, että kaiken lähtökohta on tekijän kuunteleminen. Olen lopulta vain tuki- ja dialogipalvelu. Olen tekijälle velkaa sen, että löydän rahoituksen ja suojelen teoksen olemusta. Tämä asetelma säilyy.

Mutta voinko olla sanan mittainen siinä, että ne rahat löytyvät – en ole varma. Toivon että se on niin.

Siitä minulla on positiivinen olo, että näidenkin sarjojen perusteella omaäänisyys kiinnostaa ja herättää tunteita.

Toivon, että poliisisarjaa ja hassunhauskaa komediaa suosivat tilaajat huomaavat tämän. Mutta ei se ole heidän velvollisuutensa. Minun velvollisuuteni on saada heidät näkemään tekeillä olevan jutun potentiaali."