Apu

Minikaunottaret

Minikaunottaret

Pohjoisilla alueilla kukoistavat rikkokasvit ovat saaneet nimensä siitä, että ne näyttävät ikään kuin rikkoneen kallion tai kiven kasvupaikkaa etsiessään.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Riitta Angervuo, Aarre Leskinen
Mainos

Parikymmentä vuotta sitten Pohjois-Grönlannista löytyi kaunis ja herkkä yllätys. Yhdysvaltalainen tutkimusmatkailija, tohtori Peter Skafte löysi Grönlannin pohjoispuolella olevalta Kaffeklubbenin saarelta mättäinä kukkivia sinirikkoja. 

Peter Skafte ihastui ikihyviksi löydöstään. Hän kohtasi maailman pohjoisimman kukkakasvin, sinirikon. Haltioituneena hän taittoi muistoksi sinipunaisen kukan, prässäsi sen ja vei rakkaalle tyttöystävälleen.

Tapahtuma voisi olla herttainen satu, ellei se olisi totta.

Hento iturikko ei aina edes avaa kauniita kukkiaan, vaan lisääntyy varressa kasvavista itusilmuista.

Monesta muusta kasvista voisi kirjoittaa yhtä värikkäästi kuin sinirikosta, joka kasvaa tunturien lumenviipymillä ja valuvesipinnoilla.

Tämä arktinen kaunotar kukkii heti, kun kinokset sulavat. Sinirikko on nirso kasvupaikkansa suhteen, sillä se viihtyy vain kalkkipitoisessa maassa. Suomessa sinirikkoa tavataan Enontekiön ja Utsjoen tuntureilla.

Myös monet muut rikkokasvit ovat kauniita tuntureitten kasveja.

Iturikko on miehen kämmenen korkuinen. Mielenkiintoiseksi kasvin tekee se, että se paljastaa itsestään lukuisia pieniä yksityiskohtia, jollaisia muista kasveista ei löydä. Kapeassa, usein punaisessa varressa on hämmästyttäviä itusilmuja, joista kasvi lisääntyy.

Toinen itusilmuinen rikkokasvi on nuokkurikko. Sen nimi voi antaa väärän kuvan kasvin ulkoisesta olemuksesta. Nuokkurikko ei nuoku koko elämäänsä, vaan nuokkuminen liittyy nuppuvaiheeseen ja päättyy upean kukan avautuessa. Niin nuokkurikko kuin iturikkokin ovat kumpikin lyyrisen kauniita kukkien avauduttua.

Suomessa iturikko kasvaa vain Enontekiön suurtuntureilla. Nuokkurikko ja muutkin suvun tunturilajit ovat yleisimmillään Kilpisjärven seudulla.

Hentoinen ja uhanalainen kalliorikko piilottelee Lounais-Suomen kalkki­pitoisten avokallioiden reunoilla. ­Kulkiessa se jää helposti ­kokonaan huomaamatta. 

Nimensä rikot ovat saaneet siitä, että ne näyttävät ikään kuin rikkoneen kallion tai kiven kasvupaikkaa etsiessään. Suvun entinen nimi olikin kivirikot.

Joskus rikko kasvaa ypöyksin kallioilla, toisinaan taas pyöreinä mättäinä tai jopa laajana mattomaisena kasvustona. Tavallisesti se rakastaa kosteita ympäristöjä ja vaatii kasvualustaltaan kalkkipitoisuutta.

Rikkojen tunnus on 5-terälehtinen kukka. Joidenkin kauneutta korostaa pyöreäksi paisunut viininpunainen kaksihaarainen pallukka, emi. Se on koonnut säteittäin ympärilleen kymmenen hedettä.

Rikkojen harvinaisuutta Suomessa selittää maaperä. Reheviä kalkkikallioita ja sopivia kosteusoloja on meillä harvassa.

Kosteilla tunturin rinteillä ja puronvarsilla kultarikko saattaa muodostaa laajoja mattomaisia esiintymiä. Kukkien väri vaihtelee eri mättäissä keltaisesta punaiseen.

Rikkokasvien 43 sukua ovat valloittaneet kaikki pohjoisen pallonpuoliskon alueet. Monet heimon lajit ovat sopeutuneet jopa arktisten alueiden äärioloihin. Lämpimimmillä alueilla ne ovat valinneet asuinpaikakseen usein vuoristoisen seudun.

Kauneutensa vuoksi rikoista on jalostettu koristekasveja. Sammalrikko ja eräät muutkin ovat jonkin verran villiintyneet luontoon. Rikkokasvien heimoon kuuluvat monet myös tunnetut koristekasvit, kuten värikkäät jaloangervot ja vuorenkilvet.

Rikkokasveihin kuuluvat myös linnunsilmät, joista pienikukkainen, kellanvihreä kevätlinnunsilmä on monelle tuttu. Laji on yleinen etelän kosteilla mailla, missä se kukkii jo huhtikuussa. Lapinlinnunsilmä on nimensä mukaisesti pohjoinen laji. 

Vaatimaton pahtarikko jää helposti huomaamatta kalliohyllyjen reunoilla.

Lettorikko on suomalaisista rikkokasveista ainoa, joka kasvaa suolla.

Se on koko Suomessa uhanalainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin lajeihin. Lettorikko on Suomen kansainvälinen vastuulaji, sillä suuri osa sen eurooppalaisista esiintymistä on Suomessa.

Vastuulaji merkitsee lettorikon kasvupaikkojen seurantaa. Metsähallitus on viime vuonna raportoinut, että elinympäristöjen määrä ja lajin levinneisyysalue ovat supistuneet. Eniten lettorikkoa kasvaa Keski-Lapin soi­den ravinteikkaiden lähdepurojen äärellä.

Kultarikko on yksi kauneimmista tunturikasveistamme. Tunturin rinteellä silmät kiinnittyvät kullankeltaiseen kukkamättääseen. Sen kukat loistavat keltaisen ja punaisen eri sävyissä jopa laajoina mattoina vettä tihkuvalla rinteellä tai puron varrella.

Lettorikon löytää parhaiten Keski-Lapin soilta. Kasvi viihtyy kalkkipitoisten lähteiden ja niistä laskevien purojen reunoilla. 

Toinen kauneimmista Lapin kasveista on tähtirikko, jonka kirkkaan valkoiset terälehdet keltaisine pilkkuineen osuvat silmään purojen varsilta ja tihkupinnoilta.

Vaatimattoman näköiset pahtarikko ja lumirikko ovat pienikukkaisia ja vain pikkusormen korkuisia. Varret ovat lyhytkarvaiset, terälehdet puolestaan pieniä ja vaaleita. Harvinaisella lumirikolla on vähän punaista vivahdetta.

Monien muiden rikkojen, kuten mätäs- ja purorikon, löytäminen on jo hankalampaa. Ne ovat kuitenkin sopeutuneet arktiseen ympäristöön ja kukkivat komeina mättäinä jopa Grönlannissa.

Harvinainen lumirikko erottuu pahtarikosta kukkan­sa ja lehtiensä punavärillä. Usein se kasvaa pikkuisten puron­alkujen vesiroiskeissa.

Etelässäkin on omat rikkolajinsa. Niitä on vähemmän kuin Lapissa. Lounais-Suomessa kasvaa kolme lajia.

Kuivilla kalkkikallioilla tavataan harvinaisena pienet valkokukkaiset kalliorikko ja mäkirikko. Jälkimmäisen erottaa punaisista varsista. Se on muista poiketen myös yksivuotinen. Kalliorikko puolestaan on uhanalainen.

Lounais-Suomessa ja varsinkin Ahvenanmaalla yleisin on papelorikko. Nimi viittaa kasvin tyven punaisiin itusilmuihin, joita on kutsuttu papeloiksi. Kallioilla ja niityillä se kukkii aikaisin sulamisvesien voimalla ja kuihtuu pian. Se lisääntyy pääasiassa itusilmuista.●

Teksti ja kuvat Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen

Julkaistu: 25.10.2016