Miksi valmentajan on valmennettava, Juhamatti Yli-Junnila? Seuraoperaatio janalla: arvot-identiteetti-pelitapa
Petteri Sihvonen saa podcastvieraakseen Pelicansissa läpi linjan junnuista SM-liigajoukkueeseen valmentaneen Juhamatti Yli-Junnilan. Yli-Junnila saapuu studioon tuore allekirjoitettu valmentajasopimus taskussaan.
Juhamatti Yli-Junnila on työteliämpiä ja lupaavimpia suomalaisia jääkiekkovalmentajia. Hän raivasi tiensä Pelicansin junioripolkua pitkin aina liigajoukkueen päävalmentajaksi.
Sihvonen 1vs1 -podcastissa käydään lävitse Yli-Junnilan uraa sekä valmentajana että pelaajana. Keskustelu polvelee myös yli ja ohi Yli-Junnilan kuljeskellen monipuolisesti suomalaisen jääkiekkoilun vaiheilla. Edes Meidän peli ei jää huomiotta. Siitä Yli-Junnilalla on arvokkaita ja omaperäisiä ajatuksia.
”Laji veti takaisin – ja myöhemmin myös valmennus.”
Valmentaja ei synny yhdessä hetkessä, vaan kasvaa siihen – ja Juhamatti Yli-Junnilan tarina alkaa yllättävän arkisesti. Hän kuuli myöhemmin, että jo päiväkodissa hän “organisoi pelit”: jakoi joukkueet, pisti matsit käyntiin ja löysi porsaanreikiä voittamiseen. Kotona sama impulssi jatkui, kun isä toimi valmentajana ja joukkueenjohtajana. Siemenet kylvettiin varhain, vaikkei hän silloin sitä tajunnut.
Polku penkin taakse ei silti ollut suora. Saksan kauden jälkeen hän lopetti ammattilaisuuden, ja haki merikouluun. Kesät öljytankkereilla ja konttilaivalla tekivät yhden asian kirkkaaksi: kun töitä paiski merellä, jääkiekko alkoi tuntua taas hienolta vaihtoehdolta. Laji veti takaisin – ja myöhemmin myös valmennus.
”Valmentajan tehtävä ei ole tehdä klooneja itsestään, vaan luoda tila, jossa pelaaja voi olla luova ja löytää oman tapansa.”
Yli-Junnilan muuan keskeinen oivallus liittyy eroon pelaamisen ja valmentamisen välillä. Pelaajana lajin tuntee keholla, mutta valmentajana on osattava sanoittaa: “tietäminen” ei vielä siirry toiselle. Siksi hän välttelee liiallista näyttämistä treeneissä ja korostaa pelaajan oivallusta. Valmentajan tehtävä ei ole tehdä klooneja itsestään, vaan luoda tila, jossa pelaaja voi olla luova ja löytää oman tapansa.
Ottelutapahtuma taas on valmentajalle tunnekuormaltaan oma maailmansa. Videolta peli näyttää rauhalliselta, vaihtoaitiossa se on myrsky. Siksi hänen lauseensa “valmentaja on pelissä ja sen jälkeen syyntakeeton” osuu ytimeen: tilanteessa reaktiot ovat usein vaistonvaraisia, ja vasta kokemus opettaa säätelemään – vaikka sisällä yhä myllertäisi.
”Kivijalka löytyi yksityiskohdista – erityisesti paineen alta pelaamisesta – ja harjoittelun piti aina palvella pelitapaa.”
Analytiikka ja videot ovat Yli-Junnilalle tapa pysyä kiinni pelissä. Hän kirjasi vapaaehtoisesti maalinsyntytapoja ja rakensi videopankin, josta voi hakea tietyn tyyppiset maalit nopeasti. Samalla hän muistuttaa datan rajasta: jos kirjataan vain maalit, tulkinta voi vääristyä – tarvittaisiin myös maalipaikat. Ja jos tilastoidaan, se on tehtävä samalla tavalla joka kerta.
– Juhamatti Yli-Junnilan valmentajantaidot tiedetään. Yllätyin ja en yllättänyt, kun hän tavallaan pudotti pommin, että ensi kaudeksi on jo valmentajasopimus allekirjoitettuna. Olin jotenkin ajatellut, että hän pitämällä pitäisi vielä ensi kauden välivuotta. On toki selvää, että kun miehellä on valmentajan sielu, veri vetää takaisin penkin taakse ja toppapukuun vetämään jäätreenejä, Petteri Sihvonen sanoo.
”Yli-Junnila suhtautuu varauksella "arvoihin" ja liian tiukkoihin pelikirjoihin.”
Keskustelun painavimpia ajatuksia liittyy identiteettiin. Yli-Junnila suhtautuu varauksella "arvoihin" ja liian tiukkoihin pelikirjoihin. Identiteetti on hänen mukaansa väliportaat: periaatteita ja tunnistettavia piirteitä, jotka jättävät valmentajille tilaa toteuttaa itseään.
Tavoite oli, että ilman pelipaitojakin junioripuolella tunnistetaan, miltä näyttää Pelicans-pelaaja ja Pelicans-joukkue. Se onnistuu vain, jos opit jaetaan, niistä keskustellaan ja valmennusyhteisö kouluttaa itse itseään.
– Oikeastaan pysäytin keskustelun tempoa tuossa kohtaa, kun Yli-Junnila muisteli ja kuvasi sitä, miten hän oli luonut koko seuralle "pelikirjan" pikkujunnnuista isoihin. Sanoisin, että lähes jokaisessa suomalaisessa jääkiekkoseurassa kannattaa kuunnella tämä Yli-Junnilan todistus. Se on ammattipuhetta ammattiasiasta ilman, että puhuja tekee itsestään mitään sen suurempaa numeroa, Sihvonen kiittelee.
”Nyt hän palaa penkin taakse ensi elokuussa – helpottuneena siitä, että kysyntää oli.”
Kahden hopean kausista Tommi Niemelän tiimissä apuvalmentajan Yli-Junnila puhuu peräti onnellisuutena: hallille mentiin hymy huulilla, vaikka vaatimustaso oli kova. Kivijalka löytyi yksityiskohdista – erityisesti paineen alta pelaamisesta – ja harjoittelun piti aina palvella pelitapaa.
Potkujensa jälkeen Yli-Junnila reflektoi omia tekemisiään peilin kautta ilman itsepiiskausta, opiskeli lisää ja sai harvinaisen vuoden kotona. Nyt hän palaa penkin taakse ensi elokuussa – helpottuneena siitä, että kysyntää oli.
– Totta kai minä kysyin niistä potkuista, jotka hän sai ikään kuin omasta seurastaan. Hän on suorapuheinen ihminen. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Sihvosen ja Yli-Junnilan tiet ovat kohdanneet usein. He muun muassa valmensivat vastakkain 01-syntyneitä junioreita, Sihvonen HPK:ssa, Yli-Junnila Pelicansissa.
– Vaan ihan ensimmäisiä vaikutelmia sain Yli-Junnilasta, kun legendaarinen ohjaaja-kuvaaja Mystinen Mister Z kertoili heidän yhteisistä armeija-ajoistaan. Siinä oli kaksi hengenheimolaista kohdannut. Yli-Junnilastahan tuli lopulta eräänlainen kulttipelaaja SM-liigassa.
Podcastin kooste on osin kirjoitettu tekoälyä hyödyntäen. Toimitus on editoinut ja tarkastanut sisällön.
Kommentit