Palataan aikaan ennen pakolaiskriisiä. Millainen olikaan se puhdas ja viaton Suomi, jota turvapaikanhakijoiden jatkuva virta ei järkyttänyt?

Annetaan tilastojen puhua:  Uutinen vuodelta 2012 kertoo, että Suomessa nainen joutui perheväkivallan uhriksi yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin EU:ssa keskimäärin. EU:n perusoikeusviraston vertailevassa tutkimuksessa Suomi sijoittui kolmen kärkeen, kun kysyttiin naisten kokemuksia nykyisen tai entisen kumppanin väkivallasta.

Vuoden 2012 tasa-arvobarometrin mukaan joka kolmas suomalainen nainen oli kohdannut kahden edellisen vuoden aikana seksuaalista häirintää. Vuoden

2013 koululaiskyselyssä 60 prosenttia 8 – 9-luokkalaisista tytöistä kertoi joutuneensa häirinnän kohteeksi.

Näistä uutisista ei noussut moraalista paniikkia. Media kuittasi uutiset olankohautuksella, ja kansallismieliset pullistelijat pysyivät hiljaa. Poliisi ei pitänyt tiedotustilaisuuksia. Kaikki oli normaalia: suomalainen perheväkivalta oli normaalia suomalaista perheväkivaltaa, ja tyttöjen seksuaalinen häirintä oli normaalia häirintää. Julkisuudessa ei keskusteltu perheväkivallan kulttuurillisista selitysmalleista. Suomalaisen alkoholikulttuurin vaikutuksista ei noussut kirkuvia otsikoita.

Jostain saattoi kuulua feministin patriarkaalista kulttuuria kritisoiva ääni, mutta siihen ei kiinnitetty huomiota. Patriarkaalisesta kulttuurista oli turha puhua, koska suomalaisen miehen väkivalta syntyy sinivalkoisen tarinan mukaan kulttuurillisessa tyhjiössä. Kun Pertti hakkaa vaimoaan ja Antero kähmii, asialla ovat yksilöt.

Suomalaista moraalia ei järkytä sekään, että maamme henkirikostilastot ovat Länsi-Eurooppaan verrattuna synkkää luettavaa. Täällä tapetaan kännissä ja puukolla. Mitä? Puhuiko joku hyssyttelystä?

Hyvä on, minä kerron, mitä tässä maassa hyssytellään. Otetaan muutama tilastotieto Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta, faktaa pöytään.

Kaikkien syntyperäisten suomalaisten rikollisuustaso oli yli neljä- ja puolikertainen suomenruotsalaisiin verrattuna vuosina 2003-2011.

Suomessa hyssytellään suomenkielisten korkeaa rikollisuustasoa. Brutaalista suomenkielisestä Pertistä ja hänen kulttuuristaan ei haluta puhua. Tutkimuksesta käy ilmi, että kantaväestöön kohdistuneiden raiskauksien tekijöistä 75 prosenttia oli kantaväestön jäseniä, mutta tämä ei järkyttänyt toimittajia tai poliiseja.

Poliisit ja toimittajat eivät halua leimata sitä ryhmää, johon itse kuuluvat. Kantasuomalaisten miesten leimaaminen potentiaalisen raiskaajaryhmän jäseneksi olisi törkeää. Turvapaikanhakija Ahmed

on toinen juttu: hänet saa leimata potentiaaliseksi raiskaajaksi tai seksuaaliseksi häiriköksi pelkästään sillä perusteella, että hän hakee Suomesta turvapaikkaa.

Jos ette usko tätä, lukekaa netistä vielä kerran uutiset, joissa ryhmä ”turvapaikanhakijat” on yhdistetty raiskauksiin ja seksuaaliseen häirintään. Monissa uutisissa ajatuksena on hämärä kollektiivinen vastuu. Tekijä ei ole enää yksilö, vaan turvapaikanhakijat-nimisen ryhmän jäsen, ja rikoksessa on osallisena koko ryhmä.

Kiinnostaako ketään, että afrikkalaisten naisten riski joutua raiskauksen uhriksi oli Suomessa vuosina 2010-2011 yli nelinkertainen kantaväestöön verrattuna? Ei taida kiinnostaa, ellei puhuta rikoksen tekijöistä. Afrikkalaisen raiskaus on Suomessa kiinnostava vain, jos sitä voidaan käyttää maahanmuuttopoliittisen keskustelun aseena. Liberaalit toimittajatkin ovat unohtaneet tutkimukset, joissa kerrotaan synkkää tarinaa maahanmuuttajista rikoksen uhreina. Sopulit haistelevat ilmapiiriä ja surffailevat moraalisen paniikin aalloilla.

Herätkää sopulit! Kysykää itseltänne, osallistutteko te turvapaikanhakijoiden demonisointiin. ■

Ruben Stiller suhtautuu terveen ennakkoluuloisesti suomalaiseen kulttuuriin.