Kirjailijalla oli mennyt hyvin. Hän oli julkaissut kolme romaania. Toinen oli saanut yhden alan arvostetuimmista palkinnoista. Kolmas taas oli valittu Finlandia-ehdokkaaksi. Odotukset olivat siis suuret, kun kirjailijan neljäs teos saapui kauppojen hyllyille ja kriitikoiden käsiin elokuussa 2021. Millaisia olisivat arviot? Räjähtäisikö sosiaalinen media? Kuinka moneen podcastiin, signeeraustilaisuuteen ja lehtijuttuun kirjailija pyydettäisiin puhumaan uuden teoksen teemoista, tyypillisestä työpäivästään ja siitä, mitä hän ajattelee kirja-alan tulevaisuudesta?

Vastaus ei valitettavasti yllätä.

Imagen 10/2021 painoonmenon hetkellä Anniina Mikaman uutuusromaanista Myrrys ei ole ilmestynyt yhtään arviota suomalaisissa sanomalehdissä. Hän ei ole ollut myöskään haastateltavana lehdissä eikä aihetunnisteella #myrrys löydy Instagramista kuin kaksi postausta. Toinen niistä on kirjailijan itse tekemä.

Se johtuu siitä, että Anniina Mikama on lasten- ja nuortenkirjailija. Ja vaikka hän on arvostettu sellainen (muun muassa Topelius-palkinnolla ja Finlandia Junior -ehdokkuudella aateloitu), on Myrryksen vastaanotto hyvä esimerkki siitä, miten surkeassa jamassa lastenkirjallisuuden konkreettinen arvostus ja näkyvyys tällä hetkellä Suomessa ovat.

Ei ole sellaista juhlapuhetta, jossa ei voivoteltaisi suomalaisten nuorten vähenevää lukuintoa, Pisa-tulosten laskua tai ruutuajan eksponentiaalisesti kasvavaa määrää. Näihin kaikkiin asioihin on vuosi toisensa perään ehdotettu ratkaisuksi muun muassa lukumummoja, lukukoiria, Read Hour -teemapäiviä ja hallitusohjelmaan kirjattua kansallista lukutaitostrategiaa.

Sitä sen sijaan ei ole kokeiltu, että lasten- ja nuortenkirjallisuuteen suhtauduttaisiin yhtä vakavasti kuin aikuisten kirjallisuuteen. Kaikissa Suomen päämedioissa lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyys on jatkuvasti kutistunut. Jos kirjoja joskus arvioidaankin, on kyseessä usein niin sanottu nippukritiikki, jossa yksittäinen teos kuitataan muutamalla virkkeellä.

Se on uskomattoman typerää, erityisesti siksi, että koko ajan ilmestyy sellaisia kirjoja kuin Anniina Mikaman Myrrys. Se on historiallinen romaani, joka sijoittuu Kainuun metsiin ja 1800-luvun nälkävuosiin. Teoksessa on myös maagisen realismin piirteitä, mutta enimmäkseen se on klassinen, tiheätunnelmainen kasvutarina, jonka henkilökuvaus päihittää kevyesti suurimman osan tämän syksyn ”tarkkanäköisistä” esikoisteoksista tai ”ajassa kiinni olevista” autofiktioista.

Myrrys lähtee liikkeelle klassisesta asetelmasta eli siitä, kun orvoksi jo lapsena jäänyt teini-ikäinen Niilo-poika huomaa omaavansa erikoisia, hieman pelottaviakin voimia. Niilo joutuu jatkuvasti syrjityksi kasvattiperheessään, ja lopulta hänet lähetetään rengiksi paikallisen velhon eli myrrysmiehen mökkiin. Toisin kuin Niilo luulee, tämä ei tietenkään ole hänen elämänsä loppu vaan monessa mielessä alku.

Mikama kuljettaa sujuvaa tarinaa eteenpäin tyylitajuisesti ja koukuttavasti. Siinä lomittuvat suomalainen kansanusko, tiheä perhedraama ja sisäinen kasvu. Erityisesti luonnon ja kansanperinteen kuvaus on taitavaa eikä tunnu päälleliimatulta, kuten historiallisissa romaaneissa joskus voi käydä. Esimerkiksi metsänpeitto toimii Myrryksessä kuin tietokonepelin paras tehoste. Se myös muistuttaa, että niin hienoja kirjoja kuin vaikkapa Harry Potterit omassa genressään ovat, niissä on kyse nimenomaan brittiläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista. Myrrys sen sijaan on vahvasti suomalainen kirja, kiinni meidän metsissämme ja niissä eläneiden ihmisten historiassa.

Mikaman uutuus on kustantajan mukaan tarkoitettu yli 12-vuotiaille. Tässä tapauksessa ikäsuositus on syytä ottaa vakavasti, siis asteikon yläpäästä. Tämä on kirja, josta myös aikuinen voi nauttia, ja olisi syytäkin. Silloin ehkä muistaisimme taas paremmin, miten keinotekoisia rajat lasten-, nuorten- ja aikuisten kirjallisuuden välillä oikeasti ovat. Sen pituinen se.

Anniina Mikama: Myrrys (WSOY).

Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja ja kirjallisuuden maisteri, joka lukee mieluummin ääneen kuin kuuntelee äänikirjaa.