”Miksi minä jäin yksin?” – Emmi Paunonen, 38, on ollut 20 vuotta sinkku – Erosta alkoi purkautua vyyhti, joka oli kuin elokuvissa

Yrityksen puutteesta Emmi Paunosta, 38, ei voi syyttää; ennen deittiapplikaatioita hän etsi seuraa yöelämästä, kävi sokkotreffeillä ja jopa laihdutti. Kun Tinder tuli markkinoille, Emmillä saattoi olla seitsemätkin Tinder-treffit viikossa. Hän on hakenut Maajussille morsian- ja Ensitreffit alttarilla -ohjelmiin. Väliin on mahtunut myös kipeitä suhdeviritelmiä.

– Kukaan ystävistänikään ei voi todella ymmärtää, millaista on olla kaksikymmentä vuotta sinkkuna. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne on painava. Huonoina hetkinä mietin, että elämää on vielä niin paljon jäljellä, entä jos en ikinä löydä ketään? Entä jos kukaan ei enää ota kiinni ja suutele, Emmi sanoo ja pyyhkii kyyneleitä.

Myös fyysisen läheisyyden puute tuntuu pahalta. Suhdeviritelmien aikana Emmi on saanut kokea, kuinka ihanaa on kömpiä toisen kainaloon.

– Korona-aika oli pahinta, kun edes ystäviä ei saanut halata. Meni neljä kuukautta niin, ettei kukaan koskenut minua. Kosketus ja seksi ovat kuitenkin ihmisen perustarpeita. Ja se on maailman ihaninta, kun joku tulee ja pussaa.

Emmin ystävät eivät käsitä, miksi heidän ystävänsä ei ole löytänyt sopivaa kumppania. Hänhän on hyvässä työssä, nätti, hauska ja toisista välittävä tyyppi.

– Ystävät sanovat, että olisin aivan mieletön vaimo tai tyttöystävä. Kuulen päivittelyjä, miten noin ihana ja kultainen ihminen on yksin. Samalla sellaiset toteamukset, että kyllä sinä vielä jonkun löydät, ovat turhauttavimpia. Eihän kukaan voi sellaista luvata?

Emmi toivoo, että hän olisi vielä jollekin numero yksi.

– Tiedän, että minulla olisi parisuhteeseen paljon annettavaa ja sitä kautta voisin olla jollekin se tärkein ihminen. Nyt puran tuota rakkautta ystäviin, joille kokkaan ja teen hyvää.

Kun kelpaamattomuuden tunne oli huipussaan, Emmi hakeutui lääkäriin. – Hän totesi, että se, että en ole löytänyt kumppania, on kuin käänteinen lottovoitto.

Parikymppisenä Emmi ajatteli, että 25-vuotiaana olisi hyvä löytää tuleva puoliso ja 28-vuotiaana perustaa perhe. Siihen mennessä hän oli seurustellut kaksi kertaa. Nuoruuden poikaystävänsä kanssa hän oli muuttanut 16-vuotiaana Savonlinnasta Joensuuhun. 19-vuotiaana Emmi seurusteli toisen kerran, mutta suhde kariutui.

– Selvisi, että rakastamallani miehellä on suhde parhaaseen ystävääni, jonka kanssa olimme olleet bestiksiä päiväkoti-ikäisestä asti. Se oli hyvin traumaattista. Olin kuvitellut ystävyyden kestävän hautaan asti.

Emmi päätti keskittyä elämään kaksikymppisen huoletonta elämää. Hän lähti reppureissaamaan Teneriffalle, muutti Helsinkiin. Hän opiskeli myyntiä ja lähti opiskelijavaihtoon Argentiinaan.

Yhtäkkiä Emmi olikin jo 26-vuotias. Ja yhä yksin.

– Silloin huomasin, ettei tämä parinmuodostus mene niin kuin olin nuorena ajatellut. Tuli hetkellinen paniikki.

Emmi arvelee, että tarve saada huomiota ja löytää mies alkoi tuolloin saada epätoivoisia piirteitä.

– Yritin baareissa pokailla kaikkia vähänkään kiinnostavan oloisia ja sitten tuli paha mieli, jos ei ollut ketään kenen kanssa jatkaa iltaa.

Emmi koki välillä yöelämässä liikkuessaan alemmuuden tunteita.

– Varsinkin silloin, kun olin laittautunut ja tunsin itseni nätiksi. Kun menimme kavereiden kanssa tanssimaan ja muita tultiin iskemään, mutta minua ei.

– Arvelin aina, että se johtuu siitä, että olen pulleampi kuin muut ja en saa ketään, koska näytän tältä.

Emmi oli 28-vuotias, kun hän päätti laihduttaa. Hän ajatteli, että miehen löytyminen on painosta kiinni.

– Olen laihduttanut kaksi kertaa yli parikymmentä kiloa. Varsinkin ensimmäisellä kerralla olin maailman onnellisin, kun laihduin. Tuntui mielettömältä mennä baariin, kun sain huomiota ja miehet lähestyivät vihdoin minuakin.

Emmi oli myös hämmentynyt.

– Miehet, jotka aikaisemmin eivät olleet osoittaneet kiinnostusta, laittoivat viestiä ja lähestyivät. Olin otettu, että kelpaan, mutta se tuntui toisaalta ristiriitaiselta.

Säädöistä ei kehkeytynyt kuitenkaan mitään vakavampaa.

– Ajattelin, että mikä persoonassani on vikana, kun aina lopulta toinen sanoi lyhyen tapailun jälkeen, että ei tästä tulekaan mitään. Varsinkin kun olin saavuttanut sen asian, laihuuden, josta luulin kaiken olevan kiinni.

Kun Emmi aloitti työt markkinoinnin parissa, hän huomasi, että baareissa miehen etsimiseen ei riittänyt samalla tavalla energiaa. Hän ilahtuikin otettuaan Tinderin avuksi parinetsintään vuonna 2018.

– Se oli alkuun ihan toisenlainen sovellus kuin tänä päivänä. Siellä keskusteltiin ja sovittiin tapaamisia, joista pidettiin kiinni. Minulla oli hurjimmillaan viikon aikana seitsemät treffit.

Tinderin kautta löytyi korona-aikana mies, jonka kohdalla Emmi ajatteli, että vihdoinkin. Mies asui toisella paikkakunnalla, ja he reissasivat viikonlopuiksi toistensa luo. He tekivät yhdessä myös kesälomareissun.

– Rakastuimme päätä pahkaa. Ihana, komea ja melankolinen mies oli ensimmäinen, joka sanoi rakastavansa minua, ja sain kaiken mitä olin halunnut.

Puolen vuoden suhteen jälkeen mies alkoi käyttäytyä oudosti. Emmi tunnisti merkit, jättäisikö mies hänet? Niin kävi – ja siitä alkoi purkautua vyyhti, jota yleensä näkee vain elokuvissa.

Selvisi, että mies oli elänyt kaksoiselämää ja ainakin suhteen alussa hänellä oli ollut toinen nainen. Mies ei ollut puheistaan huolimatta ollut töissä vuosikymmeneen ja hän oli valehdellut Emmille elämästään kaiken. Eron jälkeen mies joutui psykoosiin.

– Olin kai onnekas, ettei fyysinen väkivalta ehtinyt alkaa. Luulen, että olin miehelle liian vahva, sain rikottua valheiden verkon, ja se rikkoi hänet.

– Kaikki selvinnyt oli niin uskomatonta, että lähetin siitä ystäville kymmenen minuutin pituisen videoviestin, sillä minulla ei ollut voimia kertoa jokaiselle erikseen.

Emmin onneksi hän oli aloittanut ennen suhdetta Kelan tukeman terapian, jossa hän pääsi käsittelemään traumaattisia tapahtumia.

– Itkin ja puhuin. Luojan kiitos siinä oli ammattilainen tukena.

– Raskainta tässä on se, että en haluaisi olla sinkku. Minua ei kiinnosta pätkääkään villi sinkkuelämä, vaan haluaisin kumppanin, jonka kanssa jakaa arkea ja elämääni, maalaistiluksiaan esittelevä Emmi toteaa.

Terapian myötä vahvistui, että Emmi on kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta. 35-vuotiaana hän sai ADHD-diagnoosin, minkä vuoksi istumme nyt täällä, Emmin uudessa kodissa porvoolaisella maaseudulla. Emmi ymmärsi, että aistiherkkänä kerrostalon jatkuvat äänet tekivät hänestä huonovointisen ja onnettoman.

– Olin aina ajatellut, että tällaiseen maalaisunelmaan tarvittaisiin kaksi ihmistä, mutta päätin, että en jää odottelemaan miestä, että voisin toteuttaa unelmani.

Emmi myi kerrostalokolmionsa ja ajoi viime joulukuussa tänne asuntonäyttöön. Kesällä hän muutti tilalle.

– Kun kerron asuinpaikastani, monella on oletus, että asun täällä puolisoni kanssa.

Emmi on päättänyt, että hän ei halua lapsia, mutta mahdollisella kumppanilla lapsia voi hyvin olla.

– Ei ole koskaan ollut ihmistä, jonka kanssa olisin voinut miettiä vakavasti lapsiasiaa. Omat voimavarat ovat myös olleet välillä vähissä, niin sitäkin kautta päätös on tuntunut hyvältä.

Elämä maalla tuntuu omalta. Etätöitä tekevä Emmi voi nyt lähteä tauon aikana helposti kitkemään rikkaruohoja tai tekemään lumitöitä.

– Minun on aina ollut vaikea nukkua. Kun täällä kävin ensimmäisenä iltana nukkumaan, ympärillä oli pelkkää hiljaisuutta.

Vaikka elämäntilanne on uudelle kumppanille nyt otollinen, Emmi on myös oppinut kuuntelemaan itseään. Häntä harmittaa, että nuorempana hän yritti nähdä potentiaalia jokaisessa, joka oli hänestä vähänkin kiinnostunut.

– Minä olin aina se, joka ihastui ja tykkäsi, ja se joka tuli dumpatuksi. Nyt ymmärrän paremmin, mitä tarvitsen ja haluan. Ja kun ymmärtää omaa rakkauden kieltään, pystyy paremmin sitä toiselta pyytämään. Minulla saa olla omat juttuni, enkä ala itseäni väkisin enää toisen takia muuttamaan.

Maalle muuttamisen ja itsetutkiskelun myötä hän on vähän uskaltanut miettiä sitäkin, millainen mies herättää hänen oman kiinnostuksensa.

– Katseeni kiinnittyy nallekarhumaisiin, pehmeisiin ja parrakkaisiin miehiin. Mutta sisäiset piirteet ovat ulkoisia tärkeämpiä.

Emmi on kova höpöttelemään ja toivoisi, että kumppanin kanssa olisi mukava keskustella.

– Olen oppinut vetämään rajoja, eikä minun tarvitse tyytyä mihin tahansa. Jos vaikka tuntuu, että joudun aina yksin kannattelemaan keskusteluja, ei juttu toimi. Vaikka kuinka kovasti haluan parisuhteen, niin saan haluta toiselta vastavuoroisuutta ja kiinnostusta myös minun asioihini.