Minulla oli kerran ystävä, joka ei pitänyt matkustamisesta. Häntä harmitti kaikki reissujen vaivannäkö pakkaamisineen ja suunnitteluineen, eikä perillä tuntunut koskaan olevan riittävästi aikaa. Hän oli myös tietoinen matkailun ilmastovaikutuksista. Niinpä hän teki välttämättömyydestä hyveen pysyttelemällä kotona ja kritisoimalla matkailua.

Mitä enemmän matkojen ekologisia ja eettisiä kysymyksiä pohtii, sitä mutkikkaampien kysymysten eteen joutuu. Heikkona hetkenä saattaa käydä mielessä: eikö olisi helpompi jättää koko reissaaminen sikseen?

Matkailua ei kuitenkaan voi lopettaa sormia napsauttamalla sen enempää yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla. Ensinnäkin minä rakastan matkustamista. Lisäksi matkailu on kietoutunut erottamattomasti globaalin maailman toimintaan.

Matkustaminen synnyttää työpaikkoja jokaisessa maailmankolkassa, myös niissä, joissa muut elinkeinot eivät enää kannata. Se työllistää satoja miljoonia ihmisiä. World ­Travel & Tourism Councilin mukaan ennen pandemiaa matkailualan keskimääräinen osuus globaalista bruttokansantuotteesta oli yli 10 prosenttia, ja notkahduksen jälkeen osuus on kääntynyt taas nousuun.

Matkustaminen ei tietenkään ole välttämätöntä, ja alalla työskentelevät löytäisivät muitakin töitä. Samaa voi kuitenkin sanoa vaikkapa älypuhelimista. Puhelin ei ole satunnainen esimerkki: ajatushautomo The Shift Projectin mukaan maailman päästöistä suurempi osa tulee nykyään netin käytöstä ja digitaalisesta mediasta kuin lentämisestä.

Matkailu tai älypuhelimet eivät ole ­elinehto, mutta ne ovat kiinteä osa nykykulttuuria.

Mielekkäämpää kuin visioida elämää kokonaan ilman niitä olisi käyttää voimat siihen, että kummatkin hoidetaan reilusti.

Miksi me oikein matkustamme? Miksi matkailu on niin keskeinen osa ihmiskulttuuria, että sitä on harrastettu tuhansia vuosia ja siitä on kirjoitettu melkein yhtä pitkään?

Englantilainen filosofian tutkija Emily ­Thomas kartoittaa tuoreessa kirjassaan ­Matkanteon mieli filosofien matkustamista. Thomas toteaa, että vaikka matkustamisen filosofiaa ei ole kehitelty, monet filosofit kreikkalaisesta Strabonista alkaen ovat kirjoittaneet reissaamisesta, vieraista maista ja siitä, miten ne vaikuttavat ajatteluun.

1500-luvulla elänyt ranskalaisfilosofi Michel de Montaigne vaelteli useissa Euroopan maissa ja tuli tulokseen, että matkailu paljastaa maailman moninaisuuden, saa ihmisen tutustumaan vieraisiin asioihin ja laajentaa siten hänen horisonttiaan. Vanha totuus, että matkailu avartaa, on ajanut filosofeja liikkeelle.

Matkustaminen on uteliaisuutta, uuden etsimistä, luutuneiden ajattelutapojen haastamista, ja sellaisena syvästi inhimillinen tarve. Meidän olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta ymmärtää erilaisia ihmisiä ja tapoja, ja siten nykyistä todellisuutta, jos emme kävisi maailmalla. Matkat tarjoavat oivalluksia myös silloin, kun ei lähdetä maapallon toiselle puolelle, vaan vietetään viikonloppu Tallinnassa.

Matkailun haittojen ei pidä antaa kätkeä sen positiivisia puolia. Jos ihmiskunta luopuisi matkustamisesta, se häviäisi enemmän kuin voittaisi. Matkailun jättävä ei tosiasiassa ratkaise sen ongelmia vaan pakenee niitä.

Mitä jos emme matkustaisi on vähän samanlainen kysymys kuin mitä jos emme hengittäisi ja tuottaisi sillä tavoin hiilidioksidia ilmakehään. Ei ole syytä miettiä, miten voimme olla matkustamatta, vaan miten voimme matkailla kestävämmin ja inhimillisemmin.

Reissaaminen on ja sen pitääkin olla ennen kaikkea mukavaa. Mitä paremmin pystymme vähentämään sen aiheuttamia hankaluuksia, sitä hauskempaa siitä tulee. Silloin vanha ystävänikin voisi kenties taas lähteä matkalle ja huomata, mitä kaikkea se voi antaa.