Miksi juuri Apulanta? Tuukka Temonen Imagen haastattelussa
Kulttuuri
Miksi juuri Apulanta? Tuukka Temonen Imagen haastattelussa
Keskustelija. Tuukka Temonen halusi tehdä Apulannan varhaisvuosista elokuvan, sillä hän jos joku tuntee aiheen.
1Kommenttia
Julkaistu 2.9.2016
Image

Tuukka Temosen ensimmäinen elokuva oli dokumentaarinen, kohua herättänyt Presidentintekijät, joka kertoi Sauli Niinistön vaalikampanjan taustajoukoista. Nyt hän on ohjannut tositarinaan perustuvan fiktioelokuvan entisestä bändistään Apulannasta, ”poikkeuksellisten olojen poikkeuksellisista ihmisistä”.

Tämä on ensimmäinen pitkä fiktioelokuvasi. Miksi teit sen juuri Apulannasta?

Ensinnäkin, kuten kokoomusfilmin kanssa, on helppo käsitellä aiheita, jotka tuntee hyvin. Toiseksi, Apulannan tarina on mun mielestä niin hyvä, että joku olisi sen tehnyt kuitenkin. Poikkeuksellisista oloista syntyneet poikkeukselliset ihmiset, joilla ei ole oikeastaan lahjoja mihinkään, voivat tehdä poikkeuksellisen uran ja pärjätä hyvin huolimatta huonoista lähtökohdista ja siitä, että ovat vähän outoja ja omituisia.

Millainen paikka Heinola oli 1990-luvun alussa?

Mulle se ei oo koskaan ollut kauhean masentava paikka, vaikka teini-iässä ja kasvamisessa on omat haasteensa. Ympäröivä maailma oli silloin rikki ja sekaisin. Heinolassa oli sellainen hetkellinen anarkia, käsittämätöntä levottomuutta. Siellä tapeltiin, tehtiin tosi isoja rikoksia ja ihmiset kantoi aseita mukanaan. Kun Tähti-siltaa rakennettiin, työmaalta varastettiin aniittia, tehokkaampaa dynamiittia, eikä ollut mitään tavatonta, että viikonlopun jälkeen oli räjäytettyjä autoja siellä täällä.

Löytävätkö tuollaisessa kaupungissa kaikki valtavirtaan kuulumattomat toisensa?

Uskon, että samankaltaiset ihmiset löytää toisensa. Pienessä kaupungissa se on helpompaa. Kyllä mä tunsin nimeltä kaikki, jotka tykkäsi Black Flagista tai skeittasi.

Mitä Apulanta-elokuva kertoo tästä ajasta?

Me eletään hyvin samankaltaista aikaa kuin 1990-luvun alussa. Silloin oli somaleita, nyt tulee syyrialaisia ja irakilaisia, ja julkisessa keskustelussa äärioikeisto on esillä paljon. 90-luvun alussa leikattiin helvetisti, ja kaikki ilmainen loppui. Sen käänteinen puoli on se, että keksitään kuitenkin keinoja selviytyä. Ne, jotka kasvaa tässä ajassa, rakentaa näillä reunaehdoilla jotain, jota me digataan kymmenen vuoden päästä.

Ovatko pikkukaupungit aina samanlaisia?

Mun vaimo on Nurmeksesta ja kyllä se puhuu siitä ihan samalla tavalla. Sellainen mustavalkoisuus on yhdistävä tekijä. Rajalinjat on kauhean selkeitä siitä, mitä ollaan ja millaisiksi mielletään itsemme, ja siitä on vaikea hypätä pois. Sitten kaikkialla on varmaan ollut alkoholia todella paljon. Se ryyppääminen on yhdistävä tekijä, ja se, että se tapahtuu aina torilla.

Elokuvan Tuukka paiskoo ovia ja huutaa vanhemmille vittua. Miltä tuntui kirjoittaa oma itsensä elokuvaan?

Se on vähän kornia eikä kauhean helppoa, mutta se on niin oleellinen osa tarinaa, että omaa teini-iän toimintaa katsoo aika ulkokohtaisesti. Mun isä on kuollut, kun oon ollut parikymppinen, enkä oikeastaan pystynyt koskaan käsittelemään sen kanssa niitä hölmöyksiä. Ehkä tässä haluaa näyttää itselleen, kuinka tyhmä on ollut. Hakea itselleen vähän niin kuin sovituksen.

Näkyykö tuon ajan Heinola sinusta jotenkin Apulannan musiikissa?

Tämä on mun tulkinta, mutta uskon, että Toni ammentaa yhä sen nuoruudesta. Toniin suhtaudutaan ihan eri tavalla nyt kuin aikoinaan. Samalla se alkaa itse suhtautua muihin ihmisiin sen roolinsa kautta, vaikka on sillä kourallinen ihmisiä, joiden kanssa se pystyy olemaan oma itsensä. Onhan se ihan selvä juttu, että tuolla viiden miljoonan liikevaihdolla ja yritystaustalla voi kyseenalaistaa sen, onko kosketusta enää arkisiin ja pieniin asioihin. Mä uskon, vähättelemättä sitä, että on tapahtunut kaikenlaista, että ne aidoimmat kontaktipinnat, mitä Tonilla on, on siltä ajalta, kun sillä ei ollut rahaa.

Miten Sipe ja Toni suhtautuivat suunnitelmaasi elokuvasta?

Toni sanoi ideasta, ei kirjaimellisesti mutta sisällöllisesti, että taas tässä haukataan iso kasa paskaa. Se on klassinen pessimisti, eikä ihan hirveästi ole uskonut siihen, että mikään, mitä Apulanta tekee, voisi onnistua. Sitten toki ihan varmasti silläkin on merkityksensä, että mä oon sitä tekemässä. Mutta nyt ne näki leffan ja on olleet tosi innoissaan.

Elokuvassa on Ilona-niminen tyttö, jonka hänen isänsä tappaa. Onko tämä Ilona?-kappaleen tarina?

Heinolassa tohon aikaan isä tappoi itsensä ja kaksi tytärtään. Se oli ensimmäisiä perhesurmia ja kosketti meidän sukupolvea tosi paljon. Ilona-biisissä on mun ja Tonin sanoitukset, ja mä oon aatellut silloin sitä tyttöä. Fanit ovat sitten luoneet sille biisille oman mytologiansa.

Onko tämä todennäköisesti myös Tonin tulkinta kappaleesta?

Se on todennäköisesti myös Tonin tulkinta. Se oli niitä harvoja asioita, mitä Toni halus tuoda elokuvaan. Se kysyi, voisko se olla siellä jossain muotoa. Mä sanoin, että kyllä se sinne mahtuu. ■

1 kommentti